HS ja Ilta-Sanomat jättävät Spearsin kuvat julkaisematta
Helsingin Areenassa esiintyvä Spears vaatii tiedotusvälineiltä tiukkoja ehtoja valokuvaamiseen. Maailmankiertueella oleva Spears haluaa kuvien käyttöoikeudet itselleen niin laajasti, että vaatimuksiin sisältyy oikeus valita julkaistavat kuvat.
Tiedotusvälineille ja kuvaajille allekirjoitettavaksi lähetettävä kuvaussopimus pitää sisällään myös vaatimuksen siitä, että keikalta otettuja kuvia ei saa julkaista uudelleen 30 päivän jälkeen kuvaushetkestä, HS kirjoittaa.
Spears esiintyi maanantaina Tukholmassa, ja tiistai-iltana hänellä on toinen konsertti kaupungissa. Ruotsalaislehdet Aftonbladet, Dagens Nyheter, Svenska Dagbladet tai Expressen eivät suostuneet Spearsin kuvaehtoihin eivätkä julkaisseet kuvia maanantain konsertista.
Taloussanomat, Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kuuluvat Sanoma Newsiin.

















Kommentit (24)
Tähän on kyllä todettava, että pata kattilaa soimaa.
Kuten jokainen valokuvausalaa seuraava tietää, juuri Hesari ja Ilta-Sanomat ovat itsekin kiristäneet vaatimuksiaan, joita asettavat valokuvaajille. Etenkin freelance-pohjalta toimivat kuvaajat ovat katsoneet nämä uudet ehdot täysin kohtuuttomiksi, ja erilaisia boikottihankkeita onkin valokuvauspiireissä ruvettu virittelemään kyseisiä lehtiä kohtaan.
Ja nimimerkillä 'urpot' kirjoittanut ei näytä ymmärtävän, että eri medioissa käytettyjen kuvien käyttöoikeuksista maksetaan euroja. Ja kun esim vuoden aikana lehdessä käytetään satoja tai tuhansiakin kuvia, euromäärätkin ovat suuria. Kuvittelepa mikä tahansa viihdemaailmasta kirjoittava lehti ilman kuvia :)
Jos lehdellä/medialla ei ole lähettää omaa kuvaajaa, erilaisten kuvien käyttöoikeuksia välittävät kotimaiset tahot kuten Lehtikuva tai Suomen Kuvapalvelu. Kansainvälisiä suuria kuvatoimistoja ovat esim. Getty Images ja Corbis, joiden liikevaihdot ovat useita satoja miljoonia euroja. Iso osa kuvatoimistojen välittämistä kuvista koostuu julkkiskuvista.
Spearsin vuosiansiot ovat käsittääkseni joitain kymmeniä miljoonia euroja (ja jotta tähän ansiotasoon päästään, pyörii ympärillä levy-yhtiön, keikkajärjestäjien ja muiden yhteistyökumppaneiden sirkus, joiden liikevaihtoja en lähde edes arvailemaan).
Spears & co. pyrkii määrittelemään miten hänestä otettuja kuvia käytetään. Mietitäänpäs, jos Michael Jackson olisi rajoittanut sopimuksin hänestä otettujen kuvien käyttöoikeuksia 30pv määräajan jälkeen, mitä kuvia maailman lehdet olisivat käyttäneet hänen kuollessaan?
Miten sinä et näe tässä talouteen liittyvää uutisointia? En ymmärrä.