Lindén valmis luopumaan Ylen hallintoneuvostosta
Yleisradion valvonnasta on käyty kovaa keskustelua viime viikkoina. Varsinkin kaupallinen media on painottanut, että yhtiön oma toimielin, hallintoneuvosto ei ole uskottava Yleisradion valvoja.
Viestinnän keskusliiton mielestä Yleisradion julkisen palvelun ohjaus ja valvonta pitäisi järjestää niin, että tehtävää hoitaisi yhtiöstä täysin riippumaton elin.
– En usko, että maailmalta on kopioitavissa meillä täysin toimivaa mallia, vaan meidän tulee itse ratkaista asia ja räätälöidä suomalaiseen toimintaympäristöön istuva malli. Hallintoneuvostoa toimivampi ratkaisu saattaisi olla esimerkiksi itsenäinen yleisradioneuvosto, Lindén sanoi Saimaa Summit -tapahtumassa Savonlinnassa.
Lindénin mielestä on kuitenkin huolehdittava, että yleisradiotoiminnan ohjauksen ja valvonnan poliittinen yhteys eduskuntaan säilyy. Yleisradio on eduskunnan alainen, ja sen hallintoneuvosto koostuu kansanedustajista.
– Pidän erityisen tärkeänä, että toiminnan valvojalla on riittävät tiedot ja taidot sekä resurssit haastaa Yleisradio Oy:n hallituksen näkemykset ja arvioida itsenäisesti julkisen palvelun tilaa, tavoitteita ja tarkoitusta, Lindén sanoi.


















Kommentit (45)
Luin otsikon ja olin juuri kirjoittamassa identtisen kommentin :D
Niin eihän nyt kansanedustajien poliittisia palkkiohommia voi mennä karsimaan. Kyllähän kansanedustajat ovat parhaita asiantuntijoita missä tahansa, kuten Suvi itse jatkaakin:
Mitäs jos kuitenkin olisi vaan ihan oikeasti riippumaton ja asiantuntijoista koostuva organisaatio, joiden ainut meriitti ei olisi hyvät kaverit ja sopiva puoluekirja...
Suomeksi:
Sama touhu, samat naamat VAIN ERI NIMI neuvostolle.
Suomen kansa on valmis luopumaan myös mediamaksusta.
Tässä Linteenille uusi idea:
Ylen johdon bonukset voisi sitoa mediamaksuun.
Joka vuosi nouseva mediamaksu -> Joka vuosi nousevat bonarit!
Sopisi Linteenin linjaan...
Nääh, siinä sästää jo ~50€ ,eli parempi vaihtoehto meille rehellisille kansalaisille.