Kuluttajaliitto: Mediamaksu lisäisi maksuhäiriömerkintöjä
Suomen Kuluttajaliitto pitää suunniteltua mediamaksua epäoikeudenmukaisena.
Yleisradion rahoitusta pohtinut työryhmän ehdotti huhtikuun lopussa, että 175 euron suuruinen mediamaksu korvaisi tv-maksun.
Toisin kuin tv-maksu, mediamaksu koskisi kaikkia kotitalouksia.
– Kun otetaan huomioon, että asuntokunnan jäsenet ovat yhteisvastuussa ehdotetusta mediamaksusta, kaikkien perheenjäsenten luottotiedot menevät kerralla, Kuluttajaliitto toteaa tiedotteessaan.
Liiton mukaan maksu toisi myös kohtuuttomia velvollisuuksia esimerkiksi opiskelijoista koostuville soluasuntoihin, joiden pitäisi kantaa huolta siitä, että maksu tulee hoidetuksi.
Yhteisvastuu voi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että yksi asuntokunnan jäsen joutuu maksamaan koko maksun – vapaaehtoisesti tai pakolla, liitto arvioi.



















Kommentit (55)
Tälläiset mielivaltaiset ja epäoikeudenmukaiset "pakkoverot" eivät millään tavalla edistä yrittäjyyttä ja halua/kykyä työllistää myös muita.
Suomessa on tuhansia tulottomia ja omaisuudettomia ihmisiä, joilla ei kuitenkaan ole luottohäiriöitä. Pankit näkevät tässä 'suuren riskin', sillä jollekulle varattomalle saattaa milloin tahansa pälkähtää päähän lainan jos toisenkin anominen?
Mediamaksulla saataneen lopultakin näille elämäntapaintiaaneille ja muille luontaistalousviherpipertäjille luottotietoihin edes pieni merkintä, joka pelastaa pankit uhkaavalta tuholta?
Nykysysteemi jossa vain rehelliset maksavat se vasta epäoikeudenmukainen on.
Toki tuo opiskelijoiden soluasuntoa koskeva yhteisvastuu on kieltämättä toimimaton malli, mutta siinähän maksu pitää olla tietenkin (asuin)huonekohtainen tai vaikkapa per lärvi.