Mikael Pentikäinen kritisoi Yleisradion toimintaa
– Ylen johdon into jakaa sisältöjään eri paikoissa kaventaa viestinnän moniarvoisuutta ja kaikkien kaupallisten toimijoiden elintilaa. Tähän on puututtava, Mikael Pentikäinen sanoo.– Yle on tärkeä toimija, mutta sen pitää pysyä julkisena toimijana roolissaan.
Sanomalehdistön lisäksi Viestinnän keskusliitto on arvostellut Ylen pyrkimyksiä kilpailla kaupallisten toimijoiden kanssa.
Sanomalehtien liiton hallitus valitsi Pentikäisen uudeksi puheenjohtajakseen torstaina. Pentikäinen, 44, työskentelee Sanoma Newsin toimitusjohtajana. Yhtiö julkaisee muun muassa Helsingin Sanomia, Ilta-Sanomia ja Taloussanomia.
Liiton varapuheenjohtajana jatkaa HSS Median toimitusjohtaja Hans Boije. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Ilkka-yhtymän toimitusjohtaja Matti Korkiatupa.
Vuodesta 2005 puheenjohtajana toiminut Kalevan toimitusjohtaja Taisto Riski jäi hallituksesta pois viime vuoden lopulla.
Pentikäinen on myös STT:n hallituksen varapuheenjohtaja.





















Kommentit (16)
Minkä helvetin takia tänne täytyy ostaa kaikki jenkkipaska, voisiko olla sensuuri jonka avulla suojaisimme lapsiamme ja nuoriamme hakemasta toimintamalleja televisiosta. En yhtään ihmettele miksi nuorten empantiantuntemisen kyky on kadonnut.
Rupeaisivat tekemään parempia lehtiä, niin taatusti löytyisi tilaajiakin!
miten kaupallinen toimija kärsii, jos ylen ohjelmat on modernin 24/7 ihmisen seurattavissa. tai siis, jos television seuraaminen muuttuukin aktiiviseksi sisällön etsinnäksi?
tämmöiset lobbarit pääsee mediassa aivan liian herkästi piereskelemään aivoillaan.
mtv3:n ja nelosen keisarillinen suunnitelma ajaa ihmiset maksullisille kanaville järjettömillä pikauusintavyörytyksillä on sitten se kunniallinen tapa vai?
perkele kun ketuttaa koko media-ala. toivottavasti ihmisten rahavirtojen vähentyminen aiheuttaa koko maksutv:n romahtamisen.
toisaalta en näe mitä pahaa microsoftin selaimessa ja media-soittimessakaan on kilpailijoiden kannalta? nehän ainoastaan motivoivat lataamaan kilpailijan tuotteen. Nojaan kioskiteoriaan. se että yleä kritisoidaan taitaa tarkoittaa vain sitä, että osto-ohjelmin pyörivä huttu maksukanavilla ei enää mene läpi maksavalle yleisölle.
Kaiken huippu on se että YLE meni hölmöyksissään ostamaan oikeudet sarjoihin joita on jo aiemmin näytetty ilmaiseksi mainosrahoitteisilla kanavilla. Saamme siis uusintoja eri kanavalta mutta tietysti erillistä maksua vastaan.
Ylen todelliset "julkisen palvelun ohjelmat" mahtuisivat erittäin hyvin kahdelle kanavalle (eli YLE1 ja YLE2); kaikki muu YLEN toiminta on silkkaa päällekkäisyyttä ja yhteisen rahamme tuhlausta.
Jos olette yhtään perehtyneet laitoselämään, niin tiedätte että tässäkin asiassa kaupallisten toimijoiden on sopeuduttava YLEn loputtoman toiminnan laajenemisen edessä.