Talentum leikkaa työpaikkoja
Mediakonserni Talentum tekee noin 2,7 miljoonan euron arvonalennuksen premedia-toimialan kolmannen neljänneksen liikearvoon. Liiketoiminnan liikearvoksi jää noin 0,8 miljoonaa euroa, Talentum kertoo tiedotteessaan.
Yhtiö kertoo myös, että premedia-liiketoiminnan liikevaihto ja liikevoitto laskevat olennaisesti ensi vuoden 2009 alusta alkaen, koska kilpailutilanne on kiristynyt ja yhteistyösopimus erään merkittävän asiakkaan kanssa päättyy tämän vuoden lopussa.
Talentum joutuu vähentämään 17–20 henkilöä Faktor Oy:stä, koska työmäärä vähenee. Yhtiössä työskentelee yhteensä 45 henkilöä. Henkilöstövähennyksistä aiheutuu noin 0,2 miljoonan euron kulut tälle vuodelle.
Premedia-liiketoiminnan osuus Talentum-konsernin liikevaihdosta on alle viisi prosenttia.













