Alma ja Korhonen yhä eri linjoilla haastatteluista
Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne korosti edelleen, että luottamuspula syntyi siitä, että Johanna Korhonen valehteli rekrytointiprosessissa useasti.
– Mitä muuta Telanne tähän voisi sanoa kuin, että minä valehtelen. Tietenkin hän voi esittää myös, että olen sairas tai häiriintynyt tai jotain, sanoi Korhonen STT:lle.
– Valehtelua on hänen (Telanteen) mukaansa se, että minä olen puhunut puolisosta ja lapsista mitenkään erikseen ilmoittamatta, että huomatkaa muuten, että puoliso tarkoittaa nyt tässä yhteydessä naista eikä miestä.
Korhonen lisäsi, että toinen osoitus vilpillisyydestä oli Alma Median mukaan se, että hän ei haastatteluissa aktiivisesti korjannut väärinkäsitystä, että hänen puolisonsa olisi mies.
Perhe ei syy
sopimuksen purkuun
Telanne taas sanoi tiedotteessaan tänään, että Korhosen perhesuhteet tai hänen puolisonsa sukupuoli eivät ole vaikuttaneet päätökseen purkaa Korhosen johtajasopimus
Telanne ja Korhonen ovat siitä yhtä mieltä, että sukupuolisesta suuntautumisesta ei ollut rekrytointihaastatteluissa puhetta. Telanteen ja Korhosen näkemykset eroavat kuitenkin edelleen sen suhteen, oliko haastatteluissa puhetta Korhosen puolison nykyisestä poliittisesta toiminnasta.
– Kysyimme, onko hän tai puoliso aktiivisesti politiikassa mukana, Telanne sanoi STT:lle torstaina puhelimessa.
Korhosen mielestä puhetta oli vain poliittisesta aktiivisuudesta Rovaniemellä. Hän sanoo ymmärtävänsä, ettei päätoimittajan puoliso voisi olla aktiivisesti mukana paikallispolitiikassa. Korhonen väittää kuitenkin, että puolison nykyisestä poliittisesta toiminnasta ei tullut puhetta.
Puoliso on ehdolla Vantaan kunnallisvaaleissa vasemmistoliiton ehdokkaana. Korhosen mukaan tämä kuitenkin lopetti kampanjoinnin heti Lapin Kansan työpaikan varmistuttua.
Julkinen keskustelu
herättää
Korhonen toivoo, että aiheesta virinnyt julkinen keskustelu herättäisi yritysjohtajat viimeinkin siihen, että Suomen lainsäädäntö koskee myös heitä. Hän viittaa yhdenvertaisuuslakiin, jonka perusteella kielletään syrjintä esimerkiksi sukupuolen ja vakaumuksen perusteella ja joka on säädetty lähes parikymmentä vuotta sitten.
Kai Telanne painotti vielä tiedotteessaan tänään, että Alma Media arvostaa työntekijöitään riippumatta heidän yksityiselämästään tai perhesuhteistaan

















Kommentit (11)
Hyvä Telanne, kannattaisiko tosiaankin olla antamatta noita lausuntoja.
mediatalo palkkasi kyvykkään naisen, journalistin entisen päätoimittajan, sanomalehtensä päätoimittajaksi
(oli muuten ihan hyvän näköinenkin)
mutta
sitten äijäkööri kuuli että tämä nainen onkin lesbo ja ei ***tu, asuu avoimesti naisen kanssa, ja ei ***tu on rekisteröinyt parisuhteensakin ja ei ***u, niillä on lapsiakin
no sittenhän päätoimittajanimitys piti tällaiselta kummajaiselta perua ja äkkiä
ei tämmöisiä rovaniemelle haluta, eikä tietystikään päätoimittajaksi
näin äijäkööri reagoitti
Törkeää syrjintää.
Ei todellakaan voi olla!
Tässä virheen teki se kööri, joka Korhosen palkkasi. Olisivat ottaneet selvää, niinkuin on firmoissa tapana tonkia ihmisten taustat. Työhönotosta vastaavat henkilöt joutavat lähteä Almasta. Ehkäpä tämä Kai-reppana onkin vain se likaisentyöntekijä, joka asian joutui ottamaan esille, ja johon kaikki Almassa henkilöityy.
Eiköhän tämä case nyt ole täysin selvä ilman enempää jankkaamistakin. Ei jää Telanteelle muuta mahdollisuutta kuin PYYTÄÄ EROA
Jos nyt kuitenkin olisi niin, että Telanne puhuu totta ja Korhonen valehtelee ja värittää. Kaksi täysin vastakkaista näkemystä asiasta - ei muuta kuin leivättömän pöydän ääreen ja sitten katsotaan ketä erotetaan.
Niinhän se on tässä maassa aina ollut, että vasemmisto valehtelee ja värittää, mutta oikeiston puhe on puhdasta neutraalia faktaa.
No huh huh. Kas kun et vastaavalla luovuudella ympännyt temppeliritareja, lionseja ja maailmanlaajuista maapähkinälevitesalaliittoakin tuohon pökkelöön listaasi.