Journalisti-lehden päätoimittaja erosi
Hän siirtyy toisen työnantajan palvelukseen.
Korhonen on toiminut Journalistin päätoimittajana huhtikuusta 2006. Sitä ennen hän toimi toimitusjohtajana ja päätoimittajana Verkkotie Oy:ssä vuodesta 1995. Aikaisemmin Korhonen työskenteli toimittajana Helsingin Sanomissa.
Korhonen ilmoitti maanantaina STT:lle, ettei aio kommentoida eroaan kuin vasta tiistaina. Hän viimeisteli maanantaina seuraavaa Journalisti-lehden numeroa. Yksi numero jäi kesäkuussa ilmestymättä henkilökunnan sairauslomien takia.
Journalistin julkaisija Suomen Journalistiliitto käy parhaillaan työehtosopimusneuvotteluja Viestinnän keskusliiton kanssa. Alan työehtosopimus päättyy syyskuun lopussa.


















Kommentit (8)
Tiedoksi vielä Taloussanomille, että ammattilehden päätoimittajan eroamisella ei ole mitään tekemistä talouden kanssa.
Miksi määrätyt artikkelit "suljettiin kassakaappiin", joita lukemalla tiesi suurinpiirtein missä mennään?
Tarkoitan mm. Anne Jeanne Söderlundin laatimaa pro gradu työtä Helsingin yliopiston viestitälaitokselle "Pysäyttäkää pedofiilit. Kuinka hyvä vihollinen rakennetaan joukkotiedotuksessa".
Toimittaja Mikko niskasaari.
"Kassakaappi" on nyt avautunut vuosilta 2007-2008.
Missä ovat aikaisemmin julkaistut merkittävät ja tärkeät, lasten, nuorten, sekä yhteiskunnan tilasta kertoneet artikkelit?
Artikkelit löytyvät internetissä, jos sattuu tietämään oikeat koodit.
Miksi artikkeleita "piilotellaan ja salaillaan"?
Onko kysymyksessä "lastensuojelu,-vai joidenkin asioiden salailu"?
Miksi määrätyt artikkelit "suljettiin kassakaappiin", joita lukemalla tiesi suurinpiirtein missä mennään?
Tarkoitan mm. Anne Jeanne Söderlundin laatimaa pro gradu työtä Helsingin yliopiston viestitälaitokselle "Pysäyttäkää pedofiilit. Kuinka hyvä vihollinen rakennetaan joukkotiedotuksessa".
Toimittaja Mikko niskasaari.
"Kassakaappi" on nyt avautunut vuosilta 2007-2008.
Missä ovat aikaisemmin julkaistut merkittävät ja tärkeät, lasten, nuorten, sekä yhteiskunnan tilasta kertoneet artikkelit?
Artikkelit löytyvät internetissä, jos sattuu tietämään oikeat koodit.
Miksi artikkeleita "piilotellaan ja salaillaan"?
Onko kysymyksessä "lastensuojelu,-vai joidenkin asioiden salailu"?
Vuosien varrella olen "kilauttanut kaverille". Mikäli luen jonkun uutisen, ja epäilen, etä "arvovaltaiset luotettavat tahot" haluavatkin yrittää manipuloida "lobata" jotain sellaista, jolla pyritään vaikuttamaan kansalaisten käsityksiin ja mielipiteisiin ja "ymmärrykseen".
Ilmiö on korostunut Eduskuntaveelissa, sekä kunnallisvaaleissa, jotka molemmat ilmeisesti kuuluvat kategoriaan-"seksuaalista häirintää eduskunnassa".
Tässä tapauksessa "kilautin kaverille", eli kysyin Googlelta mitä hän tietää asiasta.
Google haku, -anne jeanne södrlund pro gradu- kertoo seuravaa...
Kokeilin myös hakua -päätoimittaja johanna korhonen-.- Google kertoi hänestä swuraavaa...
Lisäsin päätoimittaja Johanna Korhonen nimen perään sanan ****. joka taasen antoi lisätietoaja"sidonnaisuuksista".
Löysin aivan sattumalta muutaman linkin, jotka johtavat suoraan "kassakaappiin" kätkettyihin alukuperäisiin aineistoihin.
Loppujuoksusa saatta käydä niin, että "historian kirjat" kirjoitetaan uusiksi a'la "Kristelliyö".Ohjelma tulee telkusta ensi keskiviikkona?
Google haku -anne jeanne söderlund pro gradu- kertoo, ehkä mitä "kasakaapista" sattaa löytyä.
***
Aiheesta on vaikea keskustella, kun aineisto on suljettu "kassakaappiin".
Kassakaapiin suljettuin on myös muita kirjoituksia.
Journalisti muut jutut- keskusteluiden aiheina mainitun pro gradun lisäksi mm. artikkelit vuosilta 2003-2006, jotka liittyivät graduun ja joissa otettiin kriittisesti kantaa pedofilihysteriaan".
*****
Todettakoon, että kun "insestiepäilyjen" määrä kasvoi huomattavasti tutkimusmenetelmiä tarkennettiin, siten, että lapsen haastattelut videoidaan, jotta voidaan jälkikäteen varmistaa, ettei haastattelussa ole käytetty johdattelevia kysymyksiä.
Ohjelmat mot Epäilys ja sangaistus". -mot Sinun lapsesi eivät ole sinun, -mot Ei valitusoikeutta.- mot Lääkärit tuomareina - mot Turvakodit tuomareina.
Näissä ohjelmissa löytyy pedofilia ja insestihysterian tunnusmerkkejä.
Löytyvät Googlesta edelläolevilla hauilla.
Hyväksikäyttö tutkimusmenetelmien uudistamisen jäkeen "insestivalttikortin" käyttö väheni, ja tilalle astui -"turvakotien väärinkäyttö"-, sekä miesten naisiin kohdistaman väkivallan uutisointi (lobbaus).
Tilastokeskuksen tutkimus Poliisille ilmoitettu. Perheväkivalta 1997-2005 parisuhdeväkivallan uhriksi joutui vuonna 1997 yhteensä 1556 naisuhria ja 163 miesuhria.
Jostain syystä UTH tutkimuksessa 1978 luku nousi 90.000:een, jota myös oikeusministeri Tuija Brax ja peruspalveluministeri Paula Risikko käyttävät "lyömäaseena".
Profeministit saivat naisuhrien määräksi 285.000.
Image lehti 2007 saavutti uuden "maailmanennätyksen", jossa naisuhrien määrä kohosi 550.000:een.
Tasa-arvoministeri Stefan Vallinin mukaan turvakoteja olisi saatava lisää, josta uutisoitiin eilen.
Taitavat kuulua kategoriaan "Seksuaalista häirintää eduskunnassa"?
****
Eilen Poliisi TV:ssä oli aiheena joukkoraiskaus, joka paljastuikin "kuplaksi".
Onko kysymyksessä " vallanhalu?, "rotusyrjintä?, sukupuolirasismi"?, vai paljon julkisuutta saanut Tulva lehden kirjoitus "tulta munille". < googlesta lisää nimihaulla.
*******
Ymmärtääkseni Journalisti lehden päätoimittaja, Johanna Korhonen olisi ollut myös eräs vaikuttaja uunaistomittajien koisjärjestöä.
Google haku - naistoimittajat ry- löytyy ehkä vastauksia ja selittäviä tekijöitä useisin päivänpolttavisiin ja akuutteihin aiheisiin.
***