Yle MM-kiekon kuvanlaadusta: Ladasta ei saa Mersua

Martti Kainulainen/Lehtikuva
Yle MM-kiekon kuvanlaadusta: Ladasta ei saa Mersua
Teemu Selänne vastasi Suomen 5–1-päätösmaalista lauantai-illan Saksa-ottelussa.
Kanadassa pelattavien jääkiekon MM-kisojen tv-kuvaongelmat olivat Ylellä tiedossa jo etukäteen.
Taloussanomat
5.5.2008 08:17
Kommentit 32

Huono kuvanlaatu kotitalouksien televisioissa on raivostuttanut lätkäfaneja. Yle myöntää, että MM-kisojen kuvanlaatu on huono ja sellaisena se pysyykin.

– Ladasta ei saa Mersua tekemälläkään, sanoo Ylen MM-kisatekniikasta Kanadassa vastaava projekti-insinööri Kai Flood Ilta-Sanomille.

Perussyy löytyy Pohjois-Amerikan ja Euroopan käyttämistä tv-standardeista. Kanadassa kuvaavan televisiokameran kuva täytyy ensin muuntaa eurooppalaiseen muotoon, jotta se näkyisi Suomessa.

– Ja jälki on hirveää. Jouduimme viikonloppuna ensimmäisissä peleissä kerran jopa muuttamaan asetuksia eri muotoon kesken suoran lähetyksen, kun emme kehdanneet näyttää niin surkeaa kuvaa, kertoo Flood Halifaxista.

Suomen maajoukkue kohtaa tänään maanantaina MM-kisojen toisessa alkulohkopelissään Norjan.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (32)

Huono 0
Fiasko.

Ei voi olla niin vaikeaa! Miksi kuva myös tökkii jatkuvasti?
JulH
Miksi suorissa Canal+:n NHL-lähetyksissä ei sitten ole vastaavaa ongelmaa kuin Ylellä?
Kari
Kuvan laatua parantaisi myös se, että katsojan silmiltä poistettaisiin bisseharso tai ainakin osa siitä.Itse kyllä pysyin hyvin kärryillä pelitilanteista.Ja muuten Yle olisi voinut infota tämänkin asian etukäteen vaikkapa monissa MM-kisoista lähetetyissä erikoispätkissä.
5-1->5-6?
Miksi suorissa Canal+:n NHL-lähetyksissä ei sitten ole vastaavaa ongelmaa kuin Ylellä?
Kari
Kuvan laatua parantaisi myös se, että katsojan silmiltä poistettaisiin bisseharso tai ainakin osa siitä.Itse kyllä pysyin hyvin kärryillä pelitilanteista.Ja muuten Yle olisi voinut infota tämänkin asian etukäteen vaikkapa monissa MM-kisoista lähetetyissä erikoispätkissä.
5-1->5-6?
Ladan laatu on parantunut ja Mersun huonontunut.
ak
Kuvan laatua parantaisi myös se, että katsojan silmiltä poistettaisiin bisseharso tai ainakin osa siitä.Itse kyllä pysyin hyvin kärryillä pelitilanteista.Ja muuten Yle olisi voinut infota tämänkin asian etukäteen vaikkapa monissa MM-kisoista lähetetyissä erikoispätkissä.
5-1->5-6?
Ladat on keräilykappaleita,Mersut menee romuiksi.
Aika muuttuu
No hei. Siinä on valkoinen tausta. Riittää kun erottaa mustan pisteen. Mitä muuta tuota lajia varten tarvitsee? Commodore64 pystyisi hoitamaan kaiken tarvittavan visuaaliselta puolelta.
Peelo
Olisiko todellisena syynä se, että Yle ei ole raaskinut ostaa riittää tiedonsiirtokaistaa joten kuvaa joudutaan pakkaamaan (=> laatu huononee edelleen)

Toinen syy on kotimainen eli Digita omistama digitv lähetysverkko, jossa voisi käyttää dynaamista lähetyskaistan leveyden määritystä eli jääkiekko voisi saada YLEN kanavanipusta normaalia enemmän bittejä ja samalla muut samana kanavanipun ohjelmat vastaavasti vähemmän mutta dinosaurus YLEn tuntien, tähän ei ole menty.
Make
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

9.2.Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti
9.2.Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan
9.2.Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon
9.2."Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään
9.2.Ilmalämpöpumppu sai rinnalleen uuden suosikin
9.2.Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään
9.2.HS: Armeijan säästöt kuumensivat eduskunnan
9.2.Suomen pelipiirit saivat presidentiltä palkinnon
9.2.Kotipizza leipoi ennätystuloksen
9.2.Pepsi antaa potkut 8 700:lle
9.2.Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800
9.2.Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä
9.2.Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa
9.2.Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi
9.2.Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai?
9.2.Jopa Microsoft alkaa väsyä patenttisotiin
9.2.Talousmyllerrys nipisti Danske Bankin tulosta
9.2.Liitot: Lähivakuutuksen ja Tapiolan väellä ei syytä paniikkiin
9.2.Tänne tulevat uudet Prismat
9.2.EKP ei koskenut korkoon
9.2.Helsingin pörssissä vilkas tulospäivä, Stockmann kipuaa
9.2."Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä"
9.2.Chaim Zabludowicz ehdolla Outotecin hallitukseen
9.2.Outotecilla oli vahva loppuvuosi
9.2.8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua
9.2.Google aikoo avata kaupan Dubliniin – myy rihkamaa?
9.2.Metson liikevaihto ja tilaukset nousivat ennätykseen
9.2.Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna
9.2.M-real teki selvästi tappiota
9.2.Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949