Lidlin brändiarvo nousi huimasti

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Lidlin brändiarvo nousi huimasti
Elintarvikekauppa Lidlin maineenkohennuskampanja on kannattanut: halpaketju nousi nyt kansainvälisessä mittauksessa Saksan kolmanneksi arvokkaimmaksi kauppabrändiksi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Jussi Tuormaa, Augsburg
23.2.2012 08:49
Kommentit 43

Lidlin sijoitukset maineensa parantamiseen ovat tuottaneet erinomaista tulosta. Saksalainen halpaketju on nyt noteerattu kansainvälisessä vertailussa Saksan kolmanneksi arvokkaimmaksi kauppabrändiksi.

Amerikkalaisen konsulttiyrityksen Interbrandin tekemässä rankkauksessa Lidlin brändi määriteltiin hiukan yli miljardin euron arvoiseksi.

Se jäi silti edelleen kauas kotimaansa ykkösestä, niin ikään halpaketju Aldista, jonka brändin arvo olisi 2,3 miljardia euroa.

Liikevaihdolla mitaten Lidl sisaryrityksineen, eli Schwarz-konserni on jo ohittanut Aldin. Konserni myi viime vuonna Saksassa elintarvikkeita 23 miljardilla eurolla, kun Aldi ylsi noin 20 miljardiin euroon.

Hymykampanja on
tepsinyt kuluttajiin

Brändinsä arvonnousun lisäksi Lidl on myös kerännyt Saksassa viime aikoina kilpailijaansa Aldia enemmän myönteistä julkisuutta.

Saksan televisiokanava ARD:n kauppaa kovistelevassa Check-sarjassa Lidl sai ennätysyleisön. Ja kaiken lisäksi ketju kykeni vielä selviytymään tutkivan journalismin kynsistä ilman vakavia moitteitta, lähes kokonaan naarmuitta.

Kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen brutaalina työnantajana moittima yritys on lisäksi nyttemmin vaatinut vähimmäispalkkoja koko alalle.

Lidl on ollut Saksassa reilun kaupan edelläkävijä ja lopettanut hiljattain hummerien myynnin eläintensuojelijoiden toivomuksesta.

Imagonmuutos on häkellyttävä. Vielä jokunen vuosi sitten Lidl ei välittänyt kovasta maineestaan, kunhan liiketoiminta pysyi hyvin kannattavana. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ammattiyhdistysliikkeen Lidlin kovista otteista kokoama "Musta kirja" sai ketjun kuitenkin havahtumaan ja parantamaan tapojaan.

Nyt Lidl satsaa määrätietoisesti myönteiseen yrityskuvaan ja tavoittelee hyviä asiakaskontakteja. Esimerkiksi Facebookissa sillä on saksalaisista kauppaketjuista ylivoimaisesti eniten faneja ja tykkääjiä.

Saksalaisjätit häviävät
vielä britti-Tescollekin


Lidlin brändin arvo on arvioitu tietysti globaalin menestyksen perusteella, ja siinä mittakaavassa Lidl on vielä kokoonsa nähden yllättävän aliarvostettu toimija.

Kauppa toimii 22 eurooppalaisessa maassa. Schwarz-konsernin koko liikevaihto tilivuonna 2011–2012 nousi yli 60 miljardiin euroon.

Halpakauppias Aldin Lidliä parempi brändirankkaus voi perustua vain siihen, että se toimii myös Euroopan ulkopuolella, Australiassa ja Yhdysvalloissa.
 
Yhdysvalloissa Aldi on saanut hyvin käyntiin kaupunkikeskustoja varten kehittämänsä Trader Joe's -kauppaformaatin.

Jostain syystä Interbrandin arviossa saksalaisketjut pysyvät alakynnessä varsinkin englantilaiseen Tesco-ketjuun, jonka brändi arvostetaan 8,3 miljardiksi euroksi.

Koko rankkauksen ylivoimainen voittaja on  
amerikkalainen WalMart, jonka brändi on noteerattu satumaisesti 105 miljardin euron arvoiseksi.

Lisää Aiheesta
UutinenSumplintaa? Missä Prisma, siellä Alko (24.11.2011 06:01)
UutinenAlepan kassaan kolahti eniten (31.3.2011 10:56)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (43)

Huono 0
S-markettiin on matkaa 150 metriä. Silti käyn 8km päässä Lidlissä ostoksilla, enkä pelkästään hinnan vuoksi, vaan parempien tuotteiden vuoksi.
x
Huono 6
Ei sanallakaan puhuttu missään uutisissa kun saksa jäi bondien myyneistä eilen, joten lidil uutinen pelkkä hämäys.
Laittakaa eilinen pvm. muistiin.
Bail out
Onneksi on lidl.
nimim. köyhä
Käyn S- tai K-monopolista hakemassa vain pari tuotetta, jota Lidlistä ei saa. Muuten olen keskittänyt jo pitkään 90% ostoksistani Lidliin. Eikä tarvi pelleillä minkään bonuskorttien kanssa, vaan bonukset ovat jo suoraan hinnoissa.
Minun rahat menevät Saksaan
Suomessa kunnat antavat Lidlille vaan HUONOJA varastoaluetontteja vaikka rikkaassa Saksassa Lidl on priimaa.
Buhahhah
En käy enää koskaan Lidlissä. Huonot valikoimat ja huonoa tavaraa.
Pera
Kotimaiset tuotteetkin LIDL:ssä ovat edullisempia. Siksi käyn aina siellä kun vain mahdollista. Kyllä S ja K markettien hyllyissä on enemmän valikoimaa, on kalliimpi uudempi upeampi markettikin rakennettu ja lapsille pallomeri ja mcdonalds....

Mutta sen kaiken huomaa kyllä hinnassa.

100 eurolla saa LIDL:stä 6 hirvittävän isoa säkkiä ruokaa kerralla. S ja K marketeista 100 eurolla saa pahan mielen eikä muuta.
jos lidl lisäisi tuotteisiinsa vielä tuoreen kalan niin ei tarvitsisi enää asioida ollenkaan k tai s-kaupoissa. On se vaan kumma kun lidlin laskun loppusumma on aina vähintään kolmanneksen halvempi kuin muiden kauppojen ja lidlin laatu on parempaa ja silti muut kaupat valittavat pienistä katteista. Minä annan mielummin rahani rehdille saksalaiselle kuin kusettavalle suomalaiselle
iron mike
Huono 1
Rahallako brändiarvo pelkästään mitataan?
gfrfggg
Nyt kun olemme saaneet uuden yhteistyökykyisen presidentin, niin voisimme sulkea tämän sosiaalidemokratian runtelemien ihmisten ruikutuslehden.

Menkää lidliin, ostamaan sitä makkaraanne, on hyvä että pysytte poissa stokkan herkusta, ja k-kaupoista.
Oiva-Hämäys
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 

Yhteistyössä

15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949