Tutkimus: Vakuutusalan imago parempi kuin koskaan
Yksityisasiakkaista Lähivakuutuksen ja Turvan asiakkaat ovat tyytyväisimpiä saamaansa palveluun. Lähivakuutus sai hyvät arviot myös yritysasiakkailta.
Fennia kiipesi tutkimuksen kolmanneksi. Myös Ifin ja Pohjolan imagot ovat parantuneet viime vuodesta.
Yksityisasiakkaiden uskollisuus vakuutusyhtiötään kohtaan notkahti viime vuonna selvästi eikä ole vieläkään kohentunut. Korvauspalvelun laatu vaikuttaa selvästi uskollisuuteen: mitä parempi palvelu, sitä uskollisemmat asiakkaat.
Yritysasiakkaat arvottivat parhaiksi Lähivakuutuksen, Fennian ja A-Vakuutuksen. EPSI Ratingin mukaan kilpailu asiakkaista on kuitenkin kovaa. Tyytyväisyyden hajonta ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin pieni.
Suurten yritysten mielestä Pohjola palvelee parhaiten, mutta keskisuuret yritykset pitävät Tapiolaa parhaana.
Tutkimus tehtiin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomen vakuutusasiakkaat olivat alueen tyytyväisimpiä.













