Kokkiolympialaisia käydään Pirkan voimin

Kokkiolympialaisia käydään Pirkan voimin
Vuoden 2012 kokkiolympialaisiin ja vuoden 2014 MM-kisoihin Suomi lähtee Pirkka-tuotteiden voimalla. Martti Ahtisaarikin tukee. Jatkossa huippukokeilta toivotaan apua muun muassa Pirkka-tuotteiden kehittelyssä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
17.8.2011 11:08
Kommentit 5

Kesko on tehnyt ison yhteistyösopimuksen Suomen kokkimaajoukkueen kanssa. Lähimmät suurkisat ovat vuoden 2012 olympialaiset Saksan Erfurtissa ja vuoden 2014 MM-kisat Luxemburgissa.

– Vuosibudjettimme on puoli miljoonaa ja Keskon osuus on siitä merkittävä. Sopimus on voimassa vuoteen 2013, mutta siinä on jatko-optio. Maajoukkueen päätähtäin on vuoden 2016 olympialaisissa. Silloin pitäisi tulla merkittävää menestystä. Tämä on hyvin pitkäjänteistä työtä, Suomen Kokkimaajoukkueen projektipäällikkö Nils-Gustav Höglund sanoo.

16:16Osake
+1,51 %
20,18
+0,30

Ruokakeskon markkinointipäällikkön Ari Rissasen mukaan sponsorin tavoitteena on hyödyntää huippukokkien osaamista muun muassa Pirkka-sarjan tuotekehityksessä.

– Lisäksi voimme tarjota kuluttajille huippukokkien kehittämiä, mutta kotikeittiöihin sopivia reseptejä ja vinkkejä. Myös me haluamme tarjota kuluttajille elämyksiä ruoan parissa sekä kannustaa ja opastaa hyödyntämään puhtaita, suomalaisia raaka-aineita.

Keskon puolelta yhteistyökumppanina on Pirkan lisäksi ammattilaisten paremmin tuntema hotelli-, ravintola- ja catering-alan tukku Kespro.

– Kokkimaajoukkue antaa oman asiantuntemuksena Kespron tuote- ja valikoimakehitykseen, erityisesti ammattikeittiöille suunnattuun Menu-tuotesarjaan. Lisäksi yhteistyöstä on hyötyä reseptitarjontamme kehityksessä, Kespron myyntijohtaja Osmo Pyhtinen, sanoo.

Ruotsalaiset
ehtivät ensin

Entuudestaan kokkimaajoukkueen suurina sponsoreina olivat jo Arla Ingman, Electrolux Kodinkoneet ja Electrolux Professional. Lisäksi pienemmiksi yhteistyökumppaneiksi olivat ryhtyneet mm. ruotsalaiset Segers-työvaatteet ja Werners Gourmetservice.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Ruotsalaiset tulivat ensin. Ne tiesivät, minkä hyödyn tästä saa, koska Ruotsi on ollut huipulla jo pidempään, Höglund sanoo.

Maailman gastronominen keskipiste on hänen mukaansa siirtynyt pohjoismaihin.

– Kun Singapore voitti 2010 maailmanmestaruuden, sillä oli aivan selvä pohjoismainen suuntaus, Höglund arvioi.

Erfurtin olympialaiset eivät ole mikä tahansa mainoskanavan kokkisota. Siihen ottaa osaa 60 kansakuntaa ja kisat on järjestetty jo yli sata vuotta.

Presidentti Martti Ahtisaari toimii Suomen Kokkimaajoukkueen suojelijana.

Lisää Aiheesta
UutinenAutokauppa vauhditti Keskon myyntiä (14.9.2011 11:09)
UutinenSOK sponsoroi Ahtisaarta (29.8.2011 15:17)
UutinenNyt tulee Prisma Ravintola (28.6.2011 14:09)
UutinenPizzan jälkeen iskee sushi-tsunami (13.5.2011 06:03)
UutinenOlvi panee Pirkkaa (7.9.2010 14:07)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Kokit siis kilpailussa tarjoilevat Pirkka-tuotteita. Eineksista nopeasti mikrossa voitta-ateria. Ja voittaja on "kanis" eli kanannahkapullat.
Talonmies
Huono 0
Kun Suomen elinkustannukset ovat nousseet vuodessa lähes 20% mutta palkat ja eläkkeet vaan 2% on ymmärrettävää että huippukokitkin ovat siirtyneet HALPAtuotteisiin kuten tavalliset kuluttajatkin.
Buhahhah
Huono 0
Ajatuksena:"Myös me haluamme tarjota kuluttajille elämyksiä ruoan parissa sekä kannustaa ja opastaa hyödyntämään puhtaita, suomalaisia raaka-aineita." on kannatettava. Ikävä kyllä monet Pirkka-tuotteet ovat nykyisin ulkomaisia; tarkkana saa olla, jos haluaa suomalaisia tuotteita ostaa.
Suosin suomalaista!
Huono 0
Kyllä Pirkkakaali ainakin on kotimaista!
kaalista tykkäävä
Huono 0
Yhtenä esimerkkinä Pirkka pakaste mustikka 500 g. Alkuperämaa Kanada ja valmistusmaa Liettua.
Toki suomalaistakin löytyy 200g pussissa. ;)
Suosin suomalaista!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949