Sikailevasta mainonnasta tuli rapsut HK:lle
Kuluttajaliiton mukaan HK Ruokatalo kertoo tuotteiden kovan rasvan vähentyneen 15 prosenttia. Liitto muistuttaa, että tuo määrä ei ole riittävä siihen, että Rypsiporsas-tuotteita voisi markkinoida "vähemmän kovaa rasvaa" -väitteellä.
– Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen mukaan ravintoaineen vähentämiseen liittyviä väitteitä saa esittää, jos vähennys on 30 prosenttia tai enemmän. Rypsiporsas-tuotteet jäävät tästä kauas, Kuluttajaliitto kirjoittaa tiedotteessaan.
Kuluttajaliitto kysyy myös HK Ruokatalolta, että onko vastuullista väittää tuotetta "sydämelle paremmaksi", jos kovan rasvan määrä on vähentynyt, mutta samalla tuotteen suolapitoisuus on voimakassuolaisuuden rajalla.
– Vastuutonta on hyväksikäyttää lainsäädännön porsaanreikää, jonka johdosta tällainen kuluttajan harhauttaminen on vielä toistaiseksi mahdollista, liitto valittaa.
Liitto myös huomauttaa, että "sydämelle parempi" -teksti on terveydellinen väite ja sen tulisi perustua tieteelliseen näyttöön, jonka riittävyyden arvioi Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto.













