WSJ: Rooman kirkosta tuli kapakka
Basilica di San Carlo al Corso sijaitsee vatikaanista katsoen lähellä, aivan Tiber-joen toisella puolella. Nykyisin basilika ja kardinaalien krypta tunnetaan nuorison keskuudessa paremmin nimellä GP2, joka on lyhennys Giovanni Paolo II:sta. Sillä nimellä edellinen paavi tunnettiin Italiassa.
GP2 on yökerho, joka on suunnattu nuorisolle. Peilibaarin yläpuolella on ote raamatusta, jossa Jeesus sanoo: antakaa minulle juotavaa. Jeesus viittasi veteen, mutta baari tarjoilee myös olutta, viiniä ja proseccoa. Taustalla soivat viimeisimmät listahitit ja tanssilattioiden modernit klassikot.
Uuden yökerhon tavoitteena on houkutella nuoria takaisin kirkon piiriin. Basilika oli suosittu tapaamispaikka jo ennen yökerhon perustamista. Nyt siellä voi "juoda piispan kanssa", sanoo Rooman katolisen kirkon nuorisotyön johtaja Maurizio Mirilli.
Yökerhon musiikki on kristinuskon inspiroimaa, vaikka säännöstä ajoittain tingitäänkin suosion nimissä. Tarjoilupolitiikassa pyritään noudattamaan kahden juoman ylärajaa, vaikka tilauksia ei lasketakaan.
GP2:lla on myös nykyisen paavin hyväksyntä. Yökerhon takaosassa on rippituoli, jossa halukkaat voivat tunnustaa syntinsä vaikka puolenyön jälkeen.


















Kommentit (16)
tämän päivän käännytyksen aseet.
Jos menee överiksi ja tulee morkkis, niin pääsee nopeasti ripittäytymään,
jonka jälkeen voi taas hyvillä mielin jatkaa hurvittelua.
Kaikki uskomuksiaan tyrkyttävät ovat saarnamiehiä raha mielessään.
Jesus, he knows me..
sellainen kirkko on siis menettänyt merkityksensä.
Edeltävien kommenttien mukaan taitaa olla niin, että kyseinen baarikonsepti on vaikein hyväksyä niille, joiden mielestä kristinusko on tylsää ja katolinen kirkko vain vanhanaikainen - mikä sinänsä on aika ironista sinänsä :D
Kirkollisvero on keskimäärin 1.32% keskiverto palkansaaja tienaa vuodessa 35280EUR (2940 EUR X 12) eli ehtoolliset maksaa palkansaajalle vuodessa 465.70 EUR
Tuolla summalla voi joka vuosi käydä dokaamassa ja ripittäytymässä siinä Rooman kryptassa.
Kuolemantuomion syy oli näiden lahkolaisten harjoittama ihmislihan syönti ja ihmisveren juonti.
( =ehtollinen).
Teloituksen seurauksena osa Roomaan muuttaneista juu- dealaisista pakeni takaisin ja perusti Nasaretin kaupnungin v. 50.