Kaksi suosituinta juomaa Altian Koskenkorva ja Hartwallin Original Gin Long Drink menettivät viime vuonna eniten myyntiään Alkossa. Perinteisen lonkeron myynti laski 0,9 miljoonaa litraa ja kansallisjuomaksi tituleeratun Kossun 0,5 miljoonaa litraa. Vähittäishinnoiksi muutettuna Kossun lasku oli 12 miljoonaa euroa ja lonkeron 5,5 miljoonaa euroa.
Samanlainen trendi pyyhkäisi lähes kaikissa tuoteryhmissä. Ykkösmerkit ottivat takapakkia. Viinamonopolin myynti – paitsi laskee – hajaantuu entistä useammalle merkille. Silti suurimmat valmistajat ja maahantuojat Suomen valtion Altia, Pernod Ricardin V&S Finland, Hartwall, Sinebrychoff ja Olvi kahmivat myyntilitroista leijonan osan.
Koskekorvalle on kuitenkin käynyt todella ohraisesti. Sen myynti on laskenut 40 prosenttia viidessä vuodessa ja on enää yksi kolmasosa siitä mitä se oli 1980-luvulla.
Alkon myydyimmän oluen, Karhun A:n, menekki laski viime vuonna 12 prosenttia. Myös samaan tuoteperheeseen kuuluva Tosi Vahva Karhu menetti 10 prosenttia myyntiään.
Myydyin punaviini, J. P. Chenet Cabernet-Syrah, laski peräti 16 prosenttia, vaikka punaviinien kokonaismyynti lisääntyi viime vuonna.
Myydyimmän valkoviinin paikan piti Altian unkarilainen klassikko Magyar Fehér Bor, vaikka se menetti myyntiään kahdeksan prosenttia. Takaa hivuttautuu Altian kalifornialainen St. Elmo Village, jonka kolmen litran hanapakkaus maksaa 10 senttiä enemmän kuin Magyar.
Alko TOP 20 -listalta putosivat Altian Sisuviina ja Hartwallin Karjalan A.
Pienemmissä tuoteryhmissä laskivat väkevien viinien ykkönen Valdemar, kuohuviinien Freixenet Carta Nevada Semi Seco ja muiden viinien Huttunen sekä likööriryhmän Salmiakki Koskenkorva. Värillisissä väkevissä Courrière Napoleon Finest V.S.O.P. lisäsi myyntiään kolme prosenttia.



















Kommentit (36)
Nytkin taitaa tulla tipaton tammikuu vaikka en sitä erityisemmin vietäkään.
Juokoot ne joille maistuu, mutta minä en kyllä taida eläissäni enää kossuun koskea. On se vaan niin pahaa.