IPhone iski Koreassa

Jaakko Avikainen/Lehtikuva
IPhone iski Koreassa
Apple sai vietyä suositun älypuhelimensa Korean suojatuille markkinoille. IPhonen valmistaja haastaa Samsungin markkinaosuustaistoon tämän kotikentällä.
Heidi Vaalisto
1.12.2009 19:09
Kommentit 13

Apple toi viikonloppuna lippulaivatuotteensa iPhonen näyttävästi Korean markkinoille. Apple oli varannut stadionin tilaisuutta varten. Musiikki pauhasi, ja valot vilkkuivat.

Financial Times –-ehti kertoo, että markkinoille tuloa oli edeltänyt kiistely viranomaissäätelystä. Monet pitivät sääntöjä vain valtion yrityksenä suojella Samsungin markkina-asemia. Samsung jää älypuhelimissa jälkeen Applesta ja Nokiasta.

Samsungilla onkin syytä huoleen. IPhone sai viikonloppuna 60 000 tilausta.

Samsung suunnittelee vastaiskua. Samsungin mobiiliyksikön johtaja Lee Young-hee sanoo lehdessä, että yhtiö keskittää ensi vuonna kaiken voimansa älypuhelimiin.

– Teemme edelleen hienosäätöä, mutta meillä on luultavasti suurin valikoima älypuhelimia.

Samsung pitää valttinaan sitä, että se pystyy tuomaan muita nopeammin puhelinmallit piirustuspöydältä teolliseen tuotantoon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Applen ja tämän suositun sovelluskaupan kampittamiseen kuuluu se, että Samsung yrittää houkutella puoleensa sovelluskehittäjiä. Marraskuussa korealaiset antoivat ulkopuolisille softakehittäjille työkaluja, joilla nämä voivat kehittää sovelluksia Samsungin päätelaitteisiin.

Samsung on käynnistänyt hintakilvan Applea vastaan. Korealaisvalmistaja on leikannut Omnia-älypuhelimensa hintaa.

Analyytikot näkevät Samsungilla hyvät mahdollisuudet kasvattaa markkinaosuuttaan. Monet teleoperaattorit suosivat Samsungin tapaisia valmistajia, jotka käyttävät älypuhelimissa Googlen Android-alustaa.

Lisää Aiheesta
UutinenApple osti uuden musiikkipalvelun (5.12.2009 14:51)
UutinenUusi iPhone jo testikäytössä (30.11.2009 10:03)
UutinenIPhone-mato sai ilkeää jälkikasvua (23.11.2009 15:53)
YrityksetSamsung, Apple
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
Hieman jää epäselväksi mikä maa on kyseessä, koska Koreaa ei ole olemassakaan.
...
Huono 0
Hieman jää epäselväksi mikä maa on kyseessä, koska Koreaa ei ole olemassakaan.

Jaa. Maa on kuitenkin helppo päätellä, jos omaa edes hieman yleissivistystä ja hoksottimia.

Vihje; kyseessä ei ole se pohjoisemmassa sijaitseva Korea.
Ei kovinkaan epäselvää
Huono 0
Hypetykset on nyt hypetetty ja nyt on alkamassa tekniikan kilpajuoksu kohti taskutietokoneiden aikaa. Virtuaaliset muistit ja käyttöjärjestelmät avaa aivan aivan uudet mahdollisuudet myöskin muille kuin perinteisille kännyn valmistajille.
on jo horisontissa
Huono 1
Taas näitä virheellisiä juttuja.

Mihin perustuu toimittajan näkemys, että "Samsung jää älypuhelimissa jälkeen Applesta ja Nokiasta"?

Kuka on sanonut, kenelle, milloin ja missä? "Analyytikot näkevät Samsungilla hyvät mahdollisuudet kasvattaa markkinaosuuttaan."

Mihin perustuu väite: "Monet teleoperaattorit suosivat Samsungin tapaisia valmistajia."

Korea-nimistä valtiota ei ole olemassakaan.

Aikamoinen saavutus toimittajalta kirjoittaa näin epäselvä ja virheellinen juttu.
pikkasen pielessä
Huono 1
Hieman jää epäselväksi mikä maa on kyseessä, koska Koreaa ei ole olemassakaan.Jaa. Maa on kuitenkin helppo päätellä, jos omaa edes hieman yleissivistystä ja hoksottimia.Vihje; kyseessä ei ole se pohjoisemmassa sijaitseva Korea.

On se kumma, että lukijoiden pitää päätellä valtio, koska toimittaja ei vaan tajua.
--
Huono 1
Jaa. Maa on kuitenkin helppo päätellä, jos omaa edes hieman yleissivistystä ja hoksottimia.

Veikkaan Taiwania.
Arska
Huono 0
Jos tarkkoja ollaan on valtio Korea on olemassa, alue on vain jaettu kahden alueesta kiistelevän poliittisen järjestelmän kesken.

Koska etelä ja pohjoinen ei ole koskaanb solminut rauhansopimusta vaan vain tulitauon ei Koreakaan ole koskaan lakannut olemasta olemasta.
--
Huono 1
Hieman jää epäselväksi mikä maa on kyseessä, koska Koreaa ei ole olemassakaan.

Jaa. Maa on kuitenkin helppo päätellä, jos omaa edes hieman yleissivistystä ja hoksottimia.

Vihje; kyseessä ei ole se pohjoisemmassa sijaitseva Korea.[/quote KANADA!
Täh
Vai aikaa Samsung taas Apple kaatamiseen, viimeksi tuo uhoaminen tapahtui 2005, silloin oli kyseessä iPod ja: "Aiomme olla #1 mp3 soittimissa v. 2007".

Mikä mahtaa olla tämän hetken formula? Varmaankin jotain tähän tapaan: "Meidän tuleva mallivalikoima on 100 kertainen iPhoneen verrattuna, meiltä löydät 12 eri näyttökokoa, 5 eri prosessoria, erilaisia näpäimistö ja muita design variaatiota. Apple ei voi voittaa. Lisäksi laitamme markkinointiin saman määrän rahaa kuin he."
Kolmen tähden ankka
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
10.2.Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
10.2.Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
10.2.Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
10.2.Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
10.2.Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
10.2.Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
10.2.Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
10.2.Raute sai historiansa suurimman tilauksen
10.2.Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10.2.Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
10.2.Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949