Kirjaudu ▼
 

Renny hylkäsi hetkeksi Mannerheimin sotaelokuvan takia

Lehtikuva
Renny hylkäsi hetkeksi Mannerheimin sotaelokuvan takia
Renny Harlin sai töitä amerikkalaisten sotakirjeenvaihtajien sankaruutta kuvaavasta Georgia-draamasta.
Ohjaaja Renny Harlin ei aloitakaan epäonnisen Mannerheim-elokuvansa kuvauksia vielä tänä syksynä. Filmiyhtiön mukaan Harlin tekee ensin Georgian sotaan sijoittuvan amerikkalaisfilmin, jonka kuvaukset alkavat jo syyskuussa.
Petri Korhonen
4.8.2009 10:31
34

Kotimaisen, ainakin 10 miljoonaa euroa maksavan Mannerheim-elokuvan aloitus lykkääntyy taas hamaan tulevaisuuteen.

Elokuvaa tuottava Solar Filmsin tytäryhtiö Liberty Production myönsi tänään tiistaina, että rahoitusneuvotteluiden keskeneräisyyden takia kuvauksista ei vielä tule mitään.

Elokuvan ohjaaja Renny Harlin pääseekin siten syyskuussa aloittamaan toisen työn, viimevuotiseen Georgia-Venäjä- sotaan sijoittuvan Hollywood-draaman kuvaukset.

Pienehkön budjetin sotaelokuva on yhtiön mukaan tässä välissä hyvää harjoitusta Harlinille Mannerheim-produktiota varten. 

– Elokuvan kuvaukset Georgiassa ovat todennäköisesti ohi marraskuun puolivälissä, jonka jälkeen Renny on jälleen vapaana, sanoo Solar Filmsin tiedottaja Rampe Toivonen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Harlin on lisäksi lohdutukseksi junaillut Georgia-elokuvasta roolin myös Mannerheimiksi varatulle näyttelijälle Mikko Nousiaiselle.

Tuotantoyhtiön mukaan Mannerheim-produktion kuvaukset voidaan tarvittaessa aloittaa parissa kuukaudessa, kunhan rahoitus järjestyy.

Mannerheim-elokuvalle on haettu muun muassa EU-tuotantotukea, jonka kohtalo ratkennee lähikuukausina.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (34)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tekis vaan niitä Pekko-elokuvia.
Kohta rommaa 4.8.2009 10:46

Anonyymi
Eipä kannata unohtaa AROMIPESÄÄ. Lama-aikana sillä voi tehdä säästeliääästi ruokaa ja töitä vailla on aikaa odotella ruuan valmistumista. Saako veronpalautusta jos syöpi pesästä ulkosalla.
Nimetön 4.8.2009 10:48

Anonyymi
Muistathan Renny olla ärsyttämättä venäläisiä elokuvallasi? Olethan suomalainen.
Nimetön 4.8.2009 10:48

Anonyymi
Filmiyhtiön mukaan Harlin tekee ensin Georgian sotaan sijoittuvan amerikkalaisfilmin


Hohhoijaa, mitähän tostakin mahtaa tulla?
Jäätävä polte 2 4.8.2009 10:48

Anonyymi
Renny hylkäsi Mannerheimin sotaelokuvan takia

Talousseiskassa osataan kyllä raflaavien otsikoiden keksimisen.

Renny ei suinkaan hylännyt Mannerheimia vaan sen toteutus siirtyy hamaa tulevaisuuteen koska rahaa ei ole. Pitäisikö Rennyn istua kotona murjottamassa rahoitusta odottaessa jos hänellä kerran on rahoitus kunnossa toista leffaa varten?
Nimetön 4.8.2009 10:48

Anonyymi
Varastossa lojuva, Mannerheim-elokuvaa varten hankittu pyrotekniikka on pystyttävä tuhoamaa ennen parasta ennen -päiväystä.
Nimetön 4.8.2009 10:50

Anonyymi
Tuotantoyhtiön mukaan Mannerheim-produktion kuvaukset voidaan kuitenkin tarvittaessa aloittaa parissa kuukaudessa, kunhan rahoitus järjestyy.


Juu, ilman muuta. Selvähän se!

Minäkin aloitan 700-neliöisen omakotitalon rakentamisen parissa kuukaudessa, kunhan rahoitus järjestyy!
Pitkäaikaistyötön 4.8.2009 10:52

Anonyymi
Äijä yritää tosissaan tehdä jotain merkittävää elämässään ylä- ja alamäistä huolimatta. On tosi säälitäävää ja surkkeaa suomalaista kateutta jota saa näistäkin kommenteista ja artikkelin otsikoista lukea. On suoranainen ihme että tämä sairas kansa on kyennyt pärjämään näinkin hyvin tästä varmasti syöpääkin vakavammasta kansan taudista huolimatta.

Lohet ui vastavirtaan. Zemppiä äijälle vaan.
Nimetön 4.8.2009 10:57

Anonyymi
Renny ei suinkaan hylännyt Mannerheimia vaan sen toteutus siirtyy hamaa tulevaisuuteen koska rahaa ei ole. Pitäisikö Rennyn istua kotona murjottamassa rahoitusta odottaessa jos hänellä kerran on rahoitus kunnossa toista leffaa varten?

Äläs nyt Markusselin siellä selitä.
Eiköhän oikeammin ole niin, että Renny huomasi ettei Marski-leffasta tule mitään, ja otti vastaan ensimmäisen palkkatyön minkä sai...
Carl G Emil 4.8.2009 11:00

Anonyymi
Propaganda tarkoituksiinhan tälläisiä filmejä tehdään. USA - Israel akselilla on kova tarve valkopestä NATO:n eurooppalaisia jäseniä pöyristyttänyt hyökkäys Ossetiaan.

Mm. Saksa ja Iso-Britannia eivät olleet kovinkaan mielissään näistä tapahtumista, joista heitä ei informoitu. Ukrainassa puolestaan tarvitaan hengen nostatusta, koska musikat eivät oikein ymmärä uskoa NATO missioon.
Karva 4.8.2009 11:00
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?