Pepsi muutti nimensä Pecsiksi Argentiinassa

Pecsipedia
Pepsi muutti nimensä Pecsiksi Argentiinassa
Suuryritykset ovat yleensä tiukkoja brändistään, mutta Pepsi on keksinyt uuden keinon lähestyä kuluttajia. Kolajuoman nimi muuttui Argentiinassa Pecsiksi. Siten paikalliset ovat tottuneet nimen lausumaan.
Taloussanomat
17.7.2009 11:47
Kommentit 18

Pepsi vääntyy espanjaksi ja etenkin Argentiinassa usein helpommin lausuttavaksi ”pecsiksi”.

Erään tutkimuksen mukaan neljännes argentiinalaisista ääntää nimen siten, kertoo Advertising Age -verkkosivusto.

Pepsi aloitti viikko sitten Argentiinassa uuden kampanjan, jossa toinen ”p” tuotteen nimessä on korvattu ”c”:lla.

Kampanjan mainoslauseissa ylistetään ”ääntämisen vapaata tahtoa” ja ”ääntämisen kaunista demokratiaa”.

Kampanjaan kuuluu myös yleisön muokattavissa oleva wiki-pohjainen Pecsipedia-sivusto.

Sivustolla kerätään argentiinalaisia slangisanoja, jotka pohjautuvat virheellisesti äännettyyn englantiin tai englannista muuten vain hupaisasti käännettyihin ilmaisuihin. Verkkosivustolle on kertynyt jo yli 1300 sanaa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenEspanjassa Pepsi on nyt Pesi (5.2.2010 12:28)
UutinenPepsin uutuudella erikoinen kampanja (19.3.2008 08:29)
UutinenPepsi laajentaa kohti Siperiaa (17.3.2008 10:15)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (18)

Huono 0
Tuleeko nyt sitten Pecsi-mac?
Kola-aivo
Paljonkohan joku onnellinen konsultti on netonnut tästä loistavasta ideasta?
kysyn vaan
Huono 4
Pepsi, eikun Pecsi jos mikä on todellinen suuyritys, kuten jutussakin todetaan.
ww
Huono 6
Suuyritykset?

niiden taholta tullaankin EU:ssa näkemään varsinainen demokratian kukoistus tulevaisuudessa
Jälleen esimerkki Taloussanomien surkeista jutuista. Taloussanomat on talouslehtien 7 päivää. Vedetään lukijat sivuille räväköillä otsikoilla, jotka ovat vähän sinne päin.
Heka
Nehän varasti ton C kirjaimen selkeesti Coca-Colalta. Nyt Cokis vastaa sitten myymällä omaa juomaansa nimellä Poca-Pola.
Ja kauppa käy
Missä viipyy suomen Coca-Cola=Koka-kola tai Coke=Kokis ja Kola-olli maskotiksi.
Mineraalimies
Coca cola pitäisi muuttaa suomessa "KOKIS" nimelle.
Liian vaikea sanoa tuo amerikan versio.
ostan vokaalin b - niinkun panaani
Huono 3
Kommenttini näemmä poistettiin, mutta eipä se ole enää ajankohtainen. Hyvä, että lisäsitte tuon Argentiinan otsikkoon, niin ei jää huijattu olo.
Ampparisti
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949