Rakas lukija,
tätä kirjoittaessani on edellisen kolumnini peukkua klikattu jo 220 kertaa.
Se taitaa olla Taloussanomien kaikkien aikojen ennätys.
Samalla hetkellä näyttää Fortumin pörssikurssi laskeneen 1,13 prosenttia ja HK-Scanin 0,25 prosenttia, kun puolestaan Sanoman kurssi on noussut kokonaista 1,26 prosenttia prosenttia. Korrelaatio kolumnini suosioon on selvä; siirtykää vaan energia- ja lihayhtiöt tekin tälle seksikkäälle media-alalle.
Ja palkatkaa minut kirjoittamaan kolumneja.
Nykyinen päätoimittajani väittää nimittäin, että sovimme selvästi että palkankorotukseen tarvitaan sekä vähintään 50 peukkua että 50 mailia.
Ja maileja te laiskurit olette lähettäneet vasta parikymmentä – ja siinä on mukaan laskettu jo Mensageiro-nimimerkin kaksikielinen Luojan ylistys ja Henry Bolton -nimeä käyttävän herran sekoilut. Häpeäisit, noin ei puhuta hienolle naiselle.
Laittakaa siis lisää maileja tulemaan. Tai muuten.
Tai muuten käy niin kuin niin monelle kirjoittajalle ja muulle lahjakkaalle mainos- ja markkinointialalla, palkantulo loppuu kokonaan. Ainakin hetkeksi.
Väki vähenee
– tai sitten ei
Tämän laman saatossa ovat yt-neuvottelujen kautta porukkaa vähentäneet/vähentämässä jo ainakin SEK, McCann, TBWA, Skandaali, Louder, Evia, Taivas, Adsek, Dagmar, Publicis, Konsepti, OMD, MicroMedia, PMI, Valve, Rientola ja kuuden vuoden tähdenlento Bob Helsinki.
SEKin toimitusjohtaja Marco "kirjailija" Mäkinen on nostanut mainosalan turhien työpaikkojen ennusteensa laman alkuaikojen 25 prosentista nyt jo puoleen.
Ami "yhdellä-ässällä" Hasan on julkisesti puhunut 30 prosentin tiputuksesta. Jossain siellä välillä se kai sitten on, kun alan asiantuntijat niin väittävät.
Mutta onni ja autuus, ei tarvitse näissäkään neuvotteluissa vaaleanpunaisen lipukkeen saaneiden sentään jäädä kotiin kalsareissa nettiä tuijottamaan.
Aina voi perustaa uuden mainostoimiston, jos vain keksii uuden näppärän nimen. Sherpa, 358, Ida Fram, 4F, Yatta, Laundry, Tarha, Bongo, B9, Sankarit, Palmu, Hungry, Darling ja Mainostoimisto 96 saavat Turkama & kumppanit tuntumaan jotenkin tutun ja turvallisen oloiselta – vaikka se menikin konkkaan jo toissa lamassa. Kuka näitä oikein keksii?
Nimi vaihtuu
– tarjooma ei
Kuten mainosalan kutyymiin kuuluu, ensin perustetaan uusi jännästi nimetty mainostoimisto. Sitten haukutaan kaikki muut toimistot vanhanaikaisiksi ja aikansa eläneiksi. Seuraavaksi otetaan puhelin käteen ja soitetaan ekaksi vanhoille asiakkaille ja kerrotaan että täsmälleen samaa tuotetta kuin peehooässällähasanillataivaassabobissasekissä saa nyt puoleen hintaan. Tai vielä halvemmalla.
Siis sitä samaa vanhanaikaista ja aikansa elänyttä. Kiitos vaan puheluista, älkää enää soitelko tällä tarinalla.
Kaikki kunnia yrittäjille ja yrittämiselle, mutta jotain muutakin pitäisi olla tarjota kuin halpaa hintaa ja kummallisia uusia titteleitä.
Itse keksin äkkiseltään kaksi paikkaa, joissa voisi pitää sellaiset yt:eet, joilla olisi jotain merkitystä.
Toinen on maamme ylintä lainsäädäntövaltaa käyttävä eduskunta. Jos sieltä huonojen aikojen kunniaksi ja rahan säästämiseksi vähennettäisiin vaikka 20 prosenttia porukasta, niin ei niitä ainakaan ensimmäisten nousun merkkien tullessa kannattaisi takaisin palkata. Eiköhän samat päätökset saataisi aikaiseksi vaikka sadalla kansanedustajalla.
Se toinen paikka on mikä tahansa remonttifirma. Niiltä ei ole pariin vuoteen tahtonut saada säällistä tarjousta kylppäriremontista. Ja nyt sitä ei saa kun ei ole väkeä tekemään – ovat kuulemma kaikki jo lepäilemässä kortistossa. Eivätkä ilmeisesti sieltä soita potentiaalisille asiakkaille ja tarjoa samaa äsärveeyyiiteelemminkäinen – laatua puoleen hintaan.
Sääli. Joutunen tuijottamaan samoja kaakeleita, kunnes löydän remonttitaitoisen miehenpuolikkaan. Ilmoittautuakin saa.
Rakkain terveisin,
Syvä Kurkku
syv.kurkku@gmail.com
PS.
Isukki soitti kaupungilta hätääntyneenä ja kysyi joko lama on ohi? Oli ollut Stockalla tweedtakkia katsomassa ja eksynyt ihka uuteen samppanjabaariin. Väkeä baarissa oli ollut kuulemma vielä vähemmän kuin tweedtakki-osastolla. Muutenkaan Stocka ei tunnu ihan elävän ajan hermolla markkinoinnissaan, alkaako Maaret "Siellä-aina" Kuisman ote lipsua? Yhtä pahasti kuin Kauppiksen professori Mai "Villis" Anttilalla lausunnoissaan?
PS2.
Villinä riehuvien huhujen mukaan mainostoimisto Contra olisi joko menossa konkkaan tai myyty henkitoreissaan englantilaiselle bulvaanille. Vaikea sanoa kun ennen niin äänekäs Antti "Blyk" Öhrling ei ole lausunut asiasta mitään. Ja mitäköhän tapahtuu Viherjuurelle ja sen asiakkaille kun GSM Suomi -puijaus on menossa kiville ja kovaa?
Syvä Kurkku on markkinointi-, media- ja mainosalaa tiiviisti seuraava femme fatale, jonka vakituinen työpaikka on suuren suomalaisen kulutustavaramarkkinoijan palveluksessa. Hän kirjoittaa häveliäästi nimimerkin takaa, mutta siihen häveliäisyys sitten loppuukin. Syvä Kurkku ei säästele mielipiteitään eikä peittele sympatioitaan tai antipatioitaan. Hän kertoo kirjoituksissaan asioista ja henkilöistä oikeilla nimillä ja tuo julki sen, minkä kaikki asiaa syvällisesti tuntevat jo tiesivätkin, mutta jota kukaan ei kehdannut sanoa ääneen.

















