Rahaa se on bonuskin
0
Ihmismieli on kummallinen. Ei yhtään niin looginen kuin taskulaskin tai excel-taulukko. Vai oletteko koskaan kuulleet laskimesta, joka olisi katkera, pettynyt tai kaunainen?
Pieni ihminen voi olla kaikkea tuota
Yhdysvalloissa on noussut kova kohu siitä, että vakuutusyhtiö AIG:tä on tuettu verovaroin, ja silti yhtiö on maksanut johtajilleen jättimäiset bonukset. Suuttuneet amerikkalaiset veronmaksajat ovat uhkailleet AIG:n johtoa fyysisellä väkivallalla, ja poliitikot presidentti Obamaa myöten ovat ilmaisseet syvää paheksuntaansa.
Ihan viimeksi Yhdysvaltain kongressi on keksinyt, että näille bonuksille voidaan lykätä ylimääräinen vero ja saada rahat sitä kautta takaisin valtion pohjattomaan kirstuun. Ei sekään ihan oikealta tunnu. Varsinkaan pankkiirien mielestä.
Tätä konstia ei Suomessa kukaan ymmärtänyt vilauttaakaan, kun jokunen vuosi sitten keskusteltiin Mikael "wallenbergilainen" Liliuksen ja muiden valtionyhtiö Fortumin johtajien bonuksista ja optioista. Meillä taitaa verotus olla tarpeeksi korkea jo ilman erityiskorotuksiakin.
Bonukset vietiin
Kun itse jokunen vuosi sitten tulin nykyiseen työpaikkaani, neuvottelimme palkan niin, että 85 prosenttia oli niin kutsuttua kiinteää palkkaa ja loppu 15 prosenttia bonuksia. Bonuksiin vaikuttavat sekä henkilökohtaiset mittarit että yrityksen tulos, johon minun mahdollisuuteni vaikuttaa ovat kieltämättä aika rajalliset, olenhan vain yksi pieni ratas isossa koneistossa.
Aika äkkiä bonareista tuli minulle saavutettu etu. Ne maksettiin vuosittain ja otin ne huomioon omassa henkilökohtaisessa tulo- ja menoarviossani. Joskus ne tuli käytettyä etukäteen kenkäkokoelman kartuttamiseen. Joskus tosi harvoin ne pysyivät säästössä lomaan asti.
Viime vuosi oli meilläkin yllätyksiä täynnä. Myynti sakkasi rajusti marras–joulukuussa ja tavoitteesta jäätiin sen verran, että bonuksia leikattiin kaikilta, minultakin. Hei hetkinen, vanhoilla manoloillako tyttörukan kuvitellaan jatkossa kipittävän?
Oikeudenmukaisuuden nimissä bonusten leikkaaminen koski koko henkilöstöä, mukaan lukien ylin johto. Toimitusjohtajan palkka vaan on sen verran minun palkkaani isompi, että hänelle maksetut bonukset vastasivat kuitenkin puolta vuosipalkkaani. Kai se on oikeudenmukaista – vaikka ei tunnukaan siltä.
Henkilöstön tiedotustilaisuudessa kysyin viattomasti, saammeko kuitenkin bonukset tänä vuonna. Kiertelyn ja kaartelun jälkeen pomo vastasi, että vuodesta odotetaan vaikeaa ja on mahdollista, että bonuksia ei makseta tältäkään vuodelta.
Ihan turha neuvotella kun voi määrätä
Noin vain. Ei yt-neuvotteluja, ei henkilökohtaisia keskusteluja palkanalennuksista – korotuksista puhumattakaan – ja yrityksen palkkakulut laskivat 15 prosenttia. Humps vaan. Tai siis varmaan enemmänkin, sillä ainakin myynnissä työskentelevillä on bonuksien osuus palkasta paljon suuurempi kuin minulla.
Mitäköhän naapurikorttelin ruokakauppias sanoisi, jos nyt menisin ehdottamaan hänelle, että maksan sapuskasta 15 prosenttia vähemmän ja kompensoin sen sitten bonuksilla, jos niitä minulle maksetaan? Ei ehkä menisi läpi.
Kaikeksi onneksi minulla on nykyään toinenkin työnantaja, pörssilistattu Sanoma-konserni, joka tätä kolumnia ja muutamaa pienempää mediatuotetta kustantamalla keräsi viime vuonna liikevaihtoa reilut kolme miljardia euroa. Luulisi, ettei niissä luvuissa yhdelle tähtikolumnistille maksetut palkkiot paljon paina.
Taidankin mennä päätoimittaja Raesteen kanssa kynttiläillalliselle. Kyllä se heltyy, kun kutitan sitä leuan alta ja kutsun söpöksi. Me kutsumme sitä kehityskeskusteluksi.
Kuti kuti,
Syvä Kurkku
syv.kurkku@gmail.com
PS.
Oletko koskaan kuullut insinöörin kertovan vitsiä? Jotenkin tuli mieleen, kun katselin Nokian viihdyttäväksi tarkoitettua kampanjasaittia. No, ehkä tuolla voi jonkun työpohjaisen frustraationsa purkaa.
Syvä Kurkku on markkinointi-, media- ja mainosalaa tiiviisti seuraava femme fatale, jonka vakituinen työpaikka on suuren suomalaisen kulutustavaramarkkinoijan palveluksessa. Hän kirjoittaa häveliäästi nimimerkin takaa, mutta siihen häveliäisyys sitten loppuukin. Syvä Kurkku ei säästele mielipiteitään eikä peittele sympatioitaan tai antipatioitaan. Hän kertoo kirjoituksissaan asioista ja henkilöistä oikeilla nimillä ja tuo julki sen, minkä kaikki asiaa syvällisesti tuntevat jo tiesivätkin, mutta jota kukaan ei kehdannut sanoa ääneen.
