Valittaminen kannattaa aina
0
Rakas lukija,
kun olin pikkutyttö, kukaan ei kannellut kenestäkään kenellekään. Ei vaikka äiti, isä tai opettaja kuinka kovisteli. Rangaistus ja sen mukanaan tuoma häpeä olisivat olleet ihan liian kovat, kun pihassa olisi kaikunut ystävän "Kantelupukki! Kantelupukki!" - huudot. Sellaista ei kukaan tenava kestä.
Lapsena opitut tavat pysyvät yllättävän sitkeästi. En ole ilmiantanut työpaikalla kaveria, jonka olen nähnyt hamstraavan konttoritarvikevarastosta tusseja kotiin vietäväksi.
Enkä sitä yhtä, jolla tuppaa jäämään maanantaiaamuinen töihintulo aika myöhäiseksi. En edes silloin, kun löysin tyypin kauneusunilta siivouskomerosta. Joka on viaton, heittäköön ensimmäisen kiven.
Minä se en ole
Tätä kolumnia valtavalla menestyksellä julkaisevan Sanoma-konsernin vähemmän tunnetun sanomalehden, Helsingin Sanomien mukaan meistä suomalaisista on yhtäkkiä tullut kantelijakansaa. Viime vuonna lähetimme Kuluttajavirastoon, eduskunnan oikeusasiamiehelle, Julkisen sanan neuvostoon ja jopa Mainonnan eettiselle neuvostolle ennätysmäärän kanteluita ja ilmoituksia. Viimemainittuun kanteluita oli tullut kahdeksankymmentä.
Tuttu "kuluttaja" vasikoi
Herranjestas, kanteluiden täytyy olla kilpailijoiden lähettämiä – kuluttajista ei varmaan edes löydy täyttä kahdeksaakymmentä, jotka tietäisivät Mainonnan ettisen neuvoston olemassaolosta. Saati sitten, että noin montaa kuluttajaa kiinnostaisi ihan valitukseen asti, kuinka isot hinkit jollakin mainoksen mallilla on ollut tai kumpaa sukupuolta edustava lapsi esittää mainoksessa äitiä.
Koko neuvostosta päästäisiin helpoiten eroon, jos vaikka mainosmiehet ja korkeakouluväki kieltäytyisivät näistä hommista. Tämänhetkisessä neuvostossa eettisyyden syvintä olemusta pähkäilevät mm. Mika "fillaristi" Sarimo mainostoimisto Bob Helsingistä ja professori Liisa "tahtoo guruksi" Uusitalo Kauppiksesta.
Eduskunnan oikeusasiamiehelle kanteluita tulee kolme ja puoli tuhatta, sen verran yhteiskunnassa varmaan onkin todella kaltoin kohdeltuja. Eniten kanteluita tuli kuitenkin viime vuonna kuluttaja-asiamiehelle, yli 8 000, joka on varmasti vähemmän kuin mitä kuluttajia höpläytettiin. Ilmeisesti kaikki eivät huomanneet tai sitten olivat liian laiskoja kirjoittamaan kantelua.
Digitaalinen valittaminen helpottaa?
Hesarin artikkelin perusteella suurin syy kantelumäärän äkkinäiseen kasvuun on ollut se, että sellaisen voi nykyisin tehdä kätevästi sähköpostilla.
Voihan se niinkin olla, mutta minusta tämä ei vielä selitä esimerkiksi Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen tulleiden kanteluiden määrän kasvua. "Pahus kun leikkasivat väärän jalan, mutta en viitsi valittaa, kun postimerkki maksaa melkein euron." Ei tunnu ihan uskottavalta ajatuskuviolta.
Luulenkin, että kyse on paljon vakavammasta oireyhtymästä, nykypäivän armottomasta potutuksesta. Sitä on sitten purettava valittamalla ja kantelemalla.
Itsekin lähtisin tässä iässä jo kantelun tielle, jos vain keksisin, kenelle tehdä ilmoitus. Meiltä puuttuu vielä monta virkaa ja asiamiestä. Vai mille instanssille kantelen, kun mainostoimistoni tiimi ei saa aikaiseksi sellaista mainosta kuin minä haluan? Tai kun tutkimustulokset eivät ole minun mieleeni? Tai jos journalistit eivät kirjoita tuotteestani kuin muutaman rivin, vaikka lähetän tiedotteita harva se viikko? Tai kun leffa on huono?
Kantelemisen aihetta löytää helposti – kun vain oikein silmin katselee.
Oi rakas, kantele minulle.
Syvä Kurkku
syv.kurkku@gmail.com
PS.
Stockmannin toimitusjohtaja Hannu "kalapuikko" Penttilä antoi Kauppalehdessä hienon vinkin. Talouden nousu alkaa kuulemma sitten, kun miehet ostavat vaatteita. Pojat, pojat, Armania peliin, tai edes Turoa. Ja äkkiä – maan talous on enää teistä kiinni.
PS2.
Jo kadonneeksi luulemani Plup-pullo sai innokkaan ihailijan Suomessa useasti vieraileesta brändigurusta. Katso itse.
Syvä Kurkku on markkinointi-, media- ja mainosalaa tiiviisti seuraava femme fatale, jonka vakituinen työpaikka on suuren suomalaisen kulutustavaramarkkinoijan palveluksessa. Hän kirjoittaa häveliäästi nimimerkin takaa, mutta siihen häveliäisyys sitten loppuukin. Syvä Kurkku ei säästele mielipiteitään eikä peittele sympatioitaan tai antipatioitaan. Hän kertoo kirjoituksissaan asioista ja henkilöistä oikeilla nimillä ja tuo julki sen, minkä kaikki asiaa syvällisesti tuntevat jo tiesivätkin, mutta jota kukaan ei kehdannut sanoa ääneen.
