Miksi Finnairille ei raha kelpaa?

En varmaan ole ainoa, jonka mielestä lentoyhtiöiden mainonta on jämähtänyt viime vuosisadalle?

Puhutaan luksuksesta, rentoutumisesta ja palvelusta ihan kuin se koneessa oleminen olisi jotenkin autuaaksi tekevää ja perillä oleminen pelkkä sivuseikka.

En pysty uskomaan, että edes ne kroisokset, jotka maksavat lipustaan huippukalliin business-hinnan, todella nauttivat tunnin taksimatkasta lentokentälle, toisen tunnin roikkumisesta kentän jonoissa ja viinibaarissa ja sitten lopulta istumisessa vähän ruuhkaratikkaa ahtaammassa putkessa. Vaikka kuinka tarjottaisiin ilmaista samppanjaa.

Lentokoneella matkustamisesta karisi glamour jo aikoja sitten. Se muuttui ensin arkiseksi tekemiseksi ja sitten tuskalliseksi puurtamiseksi kohti kaukaista määränpäätä. Jos vain olisi mahdollista päästä maailman ihmeiden ääreen ilman näitä kärsimyksiä, niin minä ainakin matkustaisin paljon enemmän. Rikkaista puhumattakaan, he kun ovat yleensä minuakin nirsompia.

Meidän suomalaisten omistaman Finnairin parasta mainosta on tainnut viime aikoina olla toimitusjohtaja Jukka "Tavaratalokauppias" Hienosen blogi, jossa hän purki paitsi omiaan myös tavallisten matkustajien tuntoja lentäjien huonosti ajoitettua lakonuhkaa kohtaan.

Lakon ajoitus hiihtolomalleviikolle olisi ollut törkeä temppu – vaikkei asia suoranaisesti minua koskekaan kun ei ole tullut hankittua lapsia. Tekijöitä kyllä olisi ollut tarjolla.

Parisiumiin
– vaikka väkisin

Kun olin nuori tyttö, niin tyttökaverit lukivat Hevoshullua ja Suosikkia, mutta jostakin syystä minä tykkäsin enemmän sarjakuvista. Minuun vetosi ponin kosteita silmiä enemmän Lucky Lukejen ja Asterixien monikerroksinen juonenkehittely ja aidon historian sekoittaminen fiktioon. Suosikkia luin toki minäkin, eritoten Bees & Honey -palstaa. Sitä lienee kiittäminen siitä, ettei minulle tullut ei-toivottua teiniraskautta.

Ne, jotka ovat laillani Asterixinsa lukeneet, muistavat kohtauksen, jossa Asterix maksaa vaunukorjaajalle siitä että tämä valehtelisi seuraavaksi tulevalle, että kärryn varapyörät ovat loppu. Hämmentynyt vaununkorjaaja toteaa, että se on vaikeaa koska hänellä ei ole varapyöriä. Ne pitää tilata Parisiumista asti ja se kestää. Absurdia huumoria – mutta huumoria kumminkin.

Tulipahan vaan mieleeni, kun yritin joku aika sitten varata Finnairilta viikonloppumatkaa samaiseen Parisiumiin. En kärrynpyörää hakemaan vaan tietysti shoppaamaan ja bilettämään. Työtekevällä tytöllä ei ole varaa lentää busineksessa, vaikka siellä olisi tilaa ja turistiluokka on täynnä.

Lentoyhtiöiden hinnoittelustahan ei ota pirukaan selvää, mutta turistissa kolmen tunnin lento maksaa halvimmillaan kaksi ja puolisataa edestakaisin, joka tekee 70 senttiä minuutilta. Busineksessa ihan samasta kyydistä saa maksaa jopa kaksi tonnia eli 5 ja puoli euroa minuutilta.

Tulee siinä lentokoneruoalle ja viinilasilliselle hintaa.

Maailman suurin
valuutta oli arvoton

Luulin olevani fiksu ja pyysin Finnairia laskuttamaan turistiliput, ja upgreidmaan minut isukin pisteillä businekseen. Isukilla on kertynyt pisteitä platinakortin verran, eikä ehdi niitä eläessään käyttää. Ja sen jälkeen ne eivät kai kelpaakaan.

Eivät sitten kelvanneet nytkään. Pitäisi kuulemma ensin ostaa turistiluokan liput, ja vasta sitten olisi mahdollista saada upgrade. Yritin selittää, että juuri näinhän minä tekisinkin, mutta kun turistilippuja ei saa, luokka on loppuunmyyty. Ei onnistu, meillä on sääntömme, sanoi virkailija tiukasti.

Että tällainen kanta-asiakasjärjestelmä heillä. Absurdia – mutta huumori oli asiasta kaukana.

Kun pisteitä on näin vaikea käyttää ei ole ihme, että lentoyhtiöiden pisteet ovat tätä nykyä maailman suurin valuutta. Lunastamattomien pisteiden arvo on suurempi kuin käytössä olevien eurojen tai dollarien arvo. Aivan uskomatonta. Montakohan pistemiljonääriä maailmassa on?

Luulin, että Finnairilla on kaksi pääasiallista business-tavoitetta. Saada kone viimeistä jakkaraa myöten täyteen, ja saada minulta rahat ja rahanarvoiset pisteet pois.

Molemmat tavoitteet olisivat täyttyneet, mutta kun heillä on ne sääntönsä.

Onneksi maailmassa on muitakin lentoyhtiöitä kuin se kotimainen, ja netissä hintoja ja aikatauluja vertailevia saitteja. Itse ostan liput yleensä ebookersista. Hotellihuoneet taas hotels.comista.

Hotellihintojen suhteen pätee suunnilleen sama kuin lentopaikkojen, ero halvimman ja kalleimman välillä on lähestulkoon kymmenkertainen.

Jotenkin sen hotellien kohdalla ymmärtää paremmin. Pariisin halvin huone on esimerkiksi kokonaan eri hotellissa kuin kallein. Lentopaikat taas ovat kaikki yhdessä ja samassa koneessa. Ritzistä pitääkin maksaa enemmän kuin kahden tähden kirppulinnasta Pigallen metelissä.

En muuten ole onnistunut löytämään suosikkikaupungistani Pariisista hotellia, joka olisi yhtä aikaa edullinen ja mukava. Vinkkejä vastaanotetaan kiitollisuudella. Huoneen ei edes tarvitse olla suurensuuri, siellähän käydään korkeintaan nukkumassa – jos sitäkään. Valon ja rakkauden kaupungissa kun on niin paljon muutakin tekemistä. Sen vuoksi on valmis kärsimään jopa lennon koettelemukset.

Sananlaskusta poiketen se mansikka on usein siellä muilla mailla vierahilla. Ainakin näin talvipakkasilla.

Kaukokaipuusta kärsien,
Syvä Kurkku
syv.kurkku@gmail.com

PS.
Kävin katsomassa ennakkoon Dome "Pusu Matille" Karukosken Kielletty Hedelmä -leffan. Ihan sympaattinen pätkä, varsinkin mainiot nuoret loistivat pääosissa. Mutta nautinnon melkein pilasi käsittämättömän tökerö tuotesijoittelu. Hartwallin sidukat, lonkerot, limut ja bisset olivat varastaa pääosan – varsin ikävästi. Olisi mielenkiintoista tietää paljonko näkyvyydestä on maksettu. Pahoin pelkään, ettei edes alan saama elvytysraha poista tämäntyylisiä typeryyksiä.

PS2.
Petteri "Johtaja" Kilpinen sai sitten hoidettua yt:t loppuun. En jaksa uskoa, että konsernin vaikeudet loppuvat tähän. Pahasti tyrineet Timo "Tequila" Häkkinen ja Petri "PHS" Uusitalo jatkavat luonnollisesti yrityksen johtotehtävissä.

Syvä Kurkku on markkinointi-, media- ja mainosalaa tiiviisti seuraava femme fatale, jonka vakituinen työpaikka on suuren suomalaisen kulutustavaramarkkinoijan palveluksessa. Hän kirjoittaa häveliäästi nimimerkin takaa, mutta siihen häveliäisyys sitten loppuukin. Syvä Kurkku ei säästele mielipiteitään eikä peittele sympatioitaan tai antipatioitaan. Hän kertoo kirjoituksissaan asioista ja henkilöistä oikeilla nimillä ja tuo julki sen, minkä kaikki asiaa syvällisesti tuntevat jo tiesivätkin, mutta jota kukaan ei kehdannut sanoa ääneen.