Valio joutui liriin Evolus-terveysväitteistään

Lehtikuva
Valio joutui liriin Evolus-terveysväitteistään
Kuvassa on edellisen sukupolven Evolus-tuote. Kakkosversion myynti on alkanut viime kuussa.
Elintarvikeviranomaiset haluavat tietää, markkinoiko Valio uusia Evolus2-tuotteitaan harhaanjohtavasti. Osa tuotteiden terveysvaikutustutkimuksista hylättiin EU:ssa, mutta Valio on pysynyt tästä hiljaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
31.10.2008 09:56 (päivitetty 13:39)
Kommentit 24

Valion uuden, sydänystävällisenä mainostetun Evolus2-tuoteperheen markkinointihypetys on joutunut elintarvikeviranomaisten syyniin. 

Yhtiö oli hakenut EU:n elintarviketurvallisuusviranomaisilta (EFSA) hyväksyntää oletukselleen, että Evolus2-tuotteiden sisältämät maitopeptidit vähentäisivät verisuonten jäykkyyttä.

EFSA on nyt ilmoittanut, että Valion sille toimittama tutkimusaineisto on tasoltaan niin vajavaista, ettei se riitä väitteen todentamiseen.

Valio kertoi itse EFSA:n päätöksestä vasta tänään, Taloussanomien kysyttyä asiasta. Eurooppalainen alan ammattisivusto NutraIngredients.com julkisti asian jo viime viikolla.

Valio toi Evolus2-tuotteensa myyntiin syyskuussa ja mainostaa nyt näyttävästi niiden terveysvaikutuksia.

Suomen Elintarviketurvallisuusviranomainen Evira haluaa nyt Valiolta selvityksen Evolus-tutkimusjupakasta ja ravitsemusväittämistä.

– Mainoksissamme kerrotaan, että tuote alentaa kolesterolia ja verenpainetta, ja ne ovat viranomaisten hyväksymiä ilmaisuja. Emme missään nimessä väitä, että Evolus2 vähentäisi verisuonten jäykkyyttä, korostaa Valion konseptipäällikkö, tohtori Tiina Jauhiainen.

"Kun kolesteroli ja verenpaine alenevat, säilyvät myös verisuonet kimmoisampina", julistaa Valion Evolus2-tiedote.

– Tietysti meidän täytyy vielä pohtia, pitääkö ilmaisuja selkeyttää, ettei tästä tulisi kuluttajille vääriä mielikuvia, Jauhiainen sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


Valio ei yllättynyt
tutkimuksen hylkäämisestä

Valio myöntää itse, ettei maitoproteiinista pilkottujen peptidien EFSA:lta saama tutkimustyrmäys ollut sille yllätys. Tutkimuksia ovat yhtiölle tehneet valiolaisten lisäksi myös ulkopuoliset laitokset, terveydenhoito-organisaatiot ja yliopistot.

Kokeiliko Valio markkinointikiireen takia kepillä jäätä, lähettämällä viranomaisille puolivalmiita tutkimuksia?

– Eivät ne olleet puolivalmiita, mutta kieltämättä tutkimusnäyttö oli aika niukka, Tiina Jauhiainen luonnehtii.

Hän sanoo Valion lähettäneen peptidi-tutkimuksensa EFSA:an muun muassa opetusmielessä, jotta nähtäisiin mitä puutteita laitos niistä löytää.

– Saimme heidän päätöksestään arvokasta lisätietoa siitä, miten jatkotutkimuksia kannattaa suunnata, Jauhiainen sanoo.

Lisää Aiheesta
UutinenValion maitopurkkeihin uusi logo (25.2.2009 11:59)
TagitEvolus
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (24)

Huono 0
Jos maito toimii terveysvaikutteisisti ei suomessa olisi maailman ennätystä sydän ja verisuonitaudeissa.
Maito masentaa ja tukkii verisuonet
Onko tuossa kenties aivan tarkoituksella päätetty nauraa Valiolle, kun on tuo Evolus kääntynyt hetkellisesti Evilus muotoon? Heheh, evil us.... Heheh..
Tomppa
Evolus. Parasta Valio-luokkaa. Aivan kuten minäkin.
- Ben Johnson -
Käyttäjät suosittelevat
Eviran mielestä terveellistä on et.euroopan jätejuusto ja melamiinilla höystetyt itämaan makeiset sekä tipu a´la salmonia tuosta läheltä.Olisikohan iso Ensyytä saivartelun sijasta keskittyä tiedottamiseen mitä kannattaa varoa?
Ampuu haulikolla itikoita?
ei koske meitä, eikä Suomea...
shamaani
Ei Valio tässä yksin ole.
Kannattaisi tutkia Danonet yms. terveysvaikutteiset elintarvikkeet myös.

Voisi löytyä mielenkiintoisia yllätyksiä markkinointiviestintä vs. tuotteen terveysvaikutukset.
tarkkailija
Aivan ensiksi tahtoisin kiittää Valiota mahtavista tuotteista, sekä harhaan johtavista lausunnoista. Tutkimus työ on ollut todellinen torjunta VOITTO!
zaari
kohta rommaa ja tulee kaikkien aikojen superasuntosyksy jolloin naurattaa jo niin että mahaan sattuu
muhahaaa buhahaa
koskee ROM ROM ROM suomea!
koskee suomea
Huono 8
Terveysvaikutteisista tuotteista höyrytään jatkuvasti. Uskon kuitenkin että kohtuudella kaikkea-systeemillä pysyy verisuonetkin kunnossa. Pois valkoinen sokeri ja valkoiset jauhot, aletaan siitä. Kamalinta mitä olen nähnyt on että mies autossa mainosti, että lihapiirakka makkaralla ja ranskalaiset teki ennen kamalia vatsaoireita mutta nyt kun otan tämmösiä "luontais"pillereitä, niin kaikki vaivat hävisivät ja voin taas syödä mieliruokaani lihistä makkaralla ja ranskalaisilla. Kuvottavaa!
Toope
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949