Telanne: Päätoimittajiin voitava luottaa
Alma Media irtisanoi Korhosen viime viikolla.
– Homma lähti raiteiltaan, kun Johanna Korhonen valitsi, missä asioissa hän haluaa olla rehellinen ja missä ei, Telanne sanoi ja perusteli, että päätoimittajatehtävissä toimiva henkilö ei voi toimia näin.
Telanne esiintyi TV1:n Arto Nyberg -ohjelmassa, jossa hän ilmoitti motokseen "Rehellisyys maan perii".
Telanne sanoi Korhosen kertoneen työhaastattelussa, että tämän puoliso ei ole poliittisesti aktiivinen. Viikko sitten Alma Medialle selvisi, että Korhosen puoliso on kunnallisvaaliehdokkaana. Telanne piti tätä esimerkkinä epärehellisyydestä.
Telanne kiisti, että Korhosen potkujen syynä olisi ollut tämän sukupuolinen suuntautuneisuus. Telanteen mukaan Alma Media ei harjoita syrjintää.
Korhonen sanoi itse Telanteen kertoneen hänelle viime viikolla, että Lapin Kansassa ei voi toimia päätoimittajana nainen, jonka puoliso on nainen. TV1:n ohjelmaa isännöinyt Arto Nyberg ei kysynyt Telanteelta, oliko tämä sanonut Korhoselle näin.
Telanne sanoi, että Alma Media ei ole painostanut Lapin Kansan nykyistä päätoimittajaa Heikki Tuomi-Nikulaa eroamaan. Tuomi-Nikula oli sanonut, että julkisesti lesbosuhteessa elävän naisen olisi vaikea työskennellä lehden päätoimittajana. Kommenttiaan sunnuntaina pahoitellut Tuomi-Nikula kertoi harkitsevansa virkavapaalle jäämistä.



















Kommentit (34)
Sivustaja seuraajan silmään näyttäisi kuitenkin että:
* Korhonen ei kertonut rehellisesti lesbokumppaninsa poliittisesta aktiivisuudesta.
* Edellisestä saatiin syy Korhosen irtisanomiseen - mahdotonta on tietää olisiko hetero irtisanottu vastaavassa tilanteessa, mutta veikkaisin että ei olisi.
* Nykyinen päätoimittaja meni möläyttämään ääneen sen tosiasian, että lesbon olisi vaikea toimia Lapin isoimman lehden päätoimittajana, kun lapissa on paljon konservatiiveja, mikä voisi myös johtaa lehden menekin laskuun.
Mutta: se että Korhonen on muka "valehdellut" asiasta jolla ei saisi olla mitään merkitystä työpaikkaa haettaessa, ei oikein auta Telannetta. Varsin kun molemmat asiat (puolison sukupuoli ja poliittinen aktiivisuus) joita Telanne ei ole tiennyt, ovat olleet kuitenkin tiettyjen muiden tahojen tiedossa, mm. Lapin kansan toimituksessa.