Suomen NRJ: Netin rooli kaupallisessa radiossa kasvaa

NRJ Finlandin toimitusjohtaja Antti Pakkala kertoo, että NRJ:n tilanne Suomessa on ennallaan: brandia yritetään vahvistaa ja etsitään uusia tapoja kuulijan tavoittelemiseksi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Aino-Mari Kilpeläinen
19.3.2008 16:57
Kommentit 0

NRJ:n nettiradiot ovat lanseerausvaiheessa, mutta alku on Pakkalan mukaan ylittänyt odotukset.

– Se antaa uskoa siihen, että nettiä kehittämällä pystytään liiketoimintaa kehittämään suotuisasti. Netillä on koko ajan tärkeämpi rooli kaupallisen radion kokonaisuudessa.

Pakkala uskoo, että nettikilpailussa ja -osaamisessa otetaan vasta ensiaskelia.

Pakkala ei ota kantaa NRJ:n hallituksen puheenjohtajan lausuntoon, jonka mukaan tappiollisten Suomen, Saksan ja Itävallan toiminnoille joko hankitaan lisää rahoittajia tai ne myydään.

Uusi toimilupakierros 2006 toi muutoksia Suomen NRJ:lle, joka toimi aikaisemmin paikallisluvin ja möi paikallismainontaa seitsemästä myyntikonttorista. Uusi toimilupa jalosti NRJ:stä valtakunnallista mainontaa myyvän radion.

– Se on vaatinut paljon sopeuttamistoimintoja. Tehdyt muutokset kantavat nyt hedelmää.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

NRJ haki kasvuhaluineen neljää toimilupaa, mutta ei niitä saanut.

Kasvuvauhti on hyvä ja asetetut tavoitteet on ylitetty, Pakkala kertoo. Mikä sitten mättää, kun hallituksen puheenjohtaja puhuu tappiollisen toiminnan kuriin laittamisesta?

– Sitä pitää kysyä häneltä. Jokainen haluaa vahvistaa asemiaan.

Lisää Aiheesta
UutinenRadiomainonta hakee uusia suuntia (19.03. 14:26)
UutinenRadiomainonta hakee uusia suuntia (19.3.2008 14:26)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949