Teosto keräsi ennätysmäärän korvauksia ulkomailta
Tekijänoikeusjärjestö Teoston mukaan valtaosa yhteensä 3,1 miljoonan tuotosta perustuu suomalaisen musiikin esityksiin ulkomailla vuonna 2006.
– Kasvun pitäisi näkyä Teoston sisarjärjestöjen tilityksissä Suomeen vuoden 2008 aikana, toimitusjohtaja Katri Sipilä sanoo.
Eniten esityskorvauksia ulkomailta keräsi Jean Sibeliuksen Viulukonsertto. HIMin Ville Valon säveltämä Rip out the Wings of a Butterfly toi kymmenenneksi eniten korvauksia.
Kotimaassa esityskorvaukset kasvoivat viime vuonna 0,1 miljoonaa euroa 36,6 miljoonaan euroon.
Kasvua tuli Sipilän mukaan erityisesti konserteista, joiden tuomien esityskorvausten summa kasvoi 27 prosenttia.
Kotimaisen television puolella esityskorvaukset sen sijaan laskivat 6,6 prosenttia. Tämä johtuu Teoston mukaan siitä, että vuoden 2006 kertymään sisältyi poikkeuksellinen määrä takautuvia maksuja.
Vuonna 2007 Teosto jakoi kotimaisille ja ulkomaisille oikeudenomistajilleen 35,7 miljoonaa euroa. Hallinnointikulut olivat kuusi miljoonaa euroa.


















