Nettimusiikki maksaa Suomessa kohtuuttomasti

Nettimusiikki maksaa Suomessa kohtuuttomasti
Lily Allenin Smile-hitti maksaa mp3-muotoisena Amazon.comissa 0,60 euroa. MTV3 Storessa sama kappale maksaa kopiosuojatussa muodossa 1,38 euroa.
Suomalainen musiikinystävä maksaa Madonnan uudesta hitistä parhaimmillaan yli 70 senttiä enemmän kuin jenkkikuluttaja.
Aleksi Moisio
1.3.2008 15:02
Kommentit 37

Suomalaiset nettimusiikkikaupat myyvät musiikkia ulkomaisia vastineitaan kalliimpaan hintaan. Isojen suomalaisten nettimusiikkikauppojen kappalekohtaiset hinnat liikkuvat 88 sentistä aina 1,39 euroon.

Ulkomaiset kilpailijat, kuten yhdysvaltalaiset iTunes Music Store ja Amazon.com, myyvät yksittäisiä kappaleita alle 70 sentin hintaan.

Suomalainen kuluttaja ei kuitenkaan pysty ostamaan musiikkia sieltä, mistä sitä saa halvimmilla, sillä tekijänoikeuksia omistavat levy-yhtiöt lisensoivat omistamiaan sisältöjä eri hinnoilla ja erilaisilla ehdoilla eri kaupoille.

Tämän vuoksi esimerkiksi brittikuluttajat ovat maksaneet iTunes Music Storesta ostamastaan kappaleesta noin 1,05 euroa, kun monen muun eurooppalaisen maan kaupassa saman kappaleen hinta on ollut 0,99 euroa.

Kalliimpien hintojen lisäksi suurten suomalaisten nettikauppojen valikoimat sisältävät ulkomaisia vastineitaan vähemmän kappaleita, joita ei ole suojattu tiedoston luvatonta kopioimista estävällä drm-tekniikalla.

Kopionestolla rajoitetaan esimerkiksi sitä kuinka monta kertaa käyttäjä voi polttaa kopion yksittäisestä kappaleesta tai kuinka monella tietokoneella käyttäjä voi käsitellä kappaletta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Usein kopionestot myös lukitsevat käyttäjän tiettyihin laitteisiin (iPodit) tai käyttöjärjestelmiin (Windows) siten, ettei kappaletta voi siirtää muihin ympäristöihin polttamatta sitä ensiksi audiomuotoon cd-levylle.

Suomalaisten nettimusiikkikauppojen hinnat ovat myös pysyneet samalla tasolla jo pitkään.

Yhdysvalloissa esimerkiksi Apple joutui laskemaan kopiosuojaamattomien iTunes Plus -kappaleiden hintaa Amazon.comin musiikkikaupan tuoman kilpailun takia.

Sama kappale maksaa Suomessa enemmän
Nettimusiikkikauppojen vertailu
         
Kauppa Hinta (euroissa) Tiedostomuoto Sallittuja kopioita Kappaleita valikoimissa
iTunes Music Store (USA) 0,66 aac (128 kbit/s) 5 laillista kopiota muille koneille 4 000 000
  0,66 aac (256 kbit/s) rajattomasti 2 000 000
Amazon.com (USA) 0,60–0,66 mp3 (256 kbit/s) rajattomasti 2 000 000
iTunes Music Store (Suomi) 0,99 aac (128 kbit/s) 5 laillista kopiota muille koneille 4 000 000
  0,99 aac (256 kbit/s) rajattomasti 2 000 000
HS Musiikkilataamo 1,39 wma (192 kbit/s) 5 laillista kopiota muille koneille 2 800 000
  0,99–1,39 mp3 (320 kbit/s) rajattomasti 1 200 000
MTV3 Store 0,88–1,38 wma (192 kbit/s) vähintään 3 cd:lle poltettua kopiota (levy-yhtiökohtaista) 2 500 000
NetAnttila 0,89–1,39 wma (192 kbit/s) vähintään 3 cd:lle poltettua kopiota (levy-yhtiökohtaista) 2 500 000
NRJ Kauppa 1,19–1,39 wma (192kbit/s) vähintään 3 cd:lle poltettua kopiota (levy-yhtiökohtaista) 2 500 000

Lisää Aiheesta
UutinenApple yllätti musiikin myynnissä (3.4.2008 15:25)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (37)

Huono 0
Suomalainen musiikinystävä maksaa Madonnan uudesta hitistä parhaimmillaan yli 70 senttiä enemmän kuin jenkkikuluttaja.
Taloussanomat
Huono 0
Amazonin hinta on kohdallaan ja kopiontikin on mahdollista.

Tulevaisuudessa tämä yritys lyö itsensä läpi. Kirjoista on jo hyvät näytöt.

Suomalaiset ovat taas "hillopurkilla" ja rahastamassa.
Imuroikaa silloin piraatteja
Huono 0
Maksimoidun ahneuden maa onpi Suomi.Eipä taida täällä tuota kilpailua esiintyä kun on noin yhtenevän kalliit hinnat.
Onneksi jenkeistä saa cd/dvd t veroineen ja tulleineen tilattua
edullisemmin kun suomesta.Kiitos halvan dollarin.
kauppa se on joka kannattaa
Huono 0
Kaikissa nykyisissä musiikkikaupoissa on ongelmansa. Valikoiman laajuus on mitä on (esim. iTunesissa on lähinnä valtavirran artisteja), käyttöehdot hankalia (eMusic), tai sitten rampa drm-toteutus.

Sinänsä esim. iTunesin drm on melko ok - viisi tietokonetta ja käytännössä rajaton mahdollisuus polttaa musiikkia cd-levyille. Mutta parempi olisi olla ilman drm:ää kokonaan. Erityisesti harmittaa, että joitakin esim. afrikkalaisia artisteja ei löydy mistään musiikkikaupoista (ainakaan laillisista).
Globaali kauppa ei toimi
Huono 0
Arvoisa jutun toimittaja,

Levy-yhtiöt eivät omista tekijänoikeuksia vaan kuten jo itse ko. sanastakin se ilmenee eli tekijät - säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat. Olisi varmasti viisasta myös jutun ytimen kannalta selvittää avoimesti, miten tuo hinta jakautuu kauppapaikan, tekijänoikeusmaksujen ja levy-yhtiön kesken. Valitettavasti volyymit ovat vielä sen verran pieniä ja kauppapaikkoja vähän, että varsinaiseen hintakilpailuun ei päästä.
Musiclover
Huono 0
Onneksi en ole mikään kultakorva, riittää kun rippaa biisit nettiradiosta - täysin laillisesti vieläpä.
ripa
Huono 0
hintavertailussa on unohtunut ottaa huomioon verojen vaikutus, valtio vetää suomessa 22% alv:n musiikista, jenkkihinnoissa ei veron osuutta näy. 70 senttiä + 22% = 85 senttiä. lisäksi valuuttakurssimuutokset eivät välittömästi hinnoissa näy (voi tietenkin kysyä miksei?), joten dollarin alamäki selittää toiset 15-20 senttiä hintaerosta.

ei sillä että musiikkiyhtiöt sympatioita ansaitsisivat, mutta vertailut voisi edes yrittää tehdä suunnilleen vertailukelpoisella tavalla. tähän tulokseen olisi päästy paremmin esimerkiksi vertailemalla mikä osa hinnasta millekin toimijalle tuosta hinnasta menee.
sj
Huono 0
Korjataan tuo alkuosa. Mikäli nykyisin ajoit saada sopimuksen monkansallisesta yhtiöstä, he edellyttävät kustannus sopimuksia. Eli tuolloin 1/3 radio soitoista ym.
musiikin esittämisistä mm. keikoista . Jakajat levy-yhtiö, jakelia sekä artistit.
dooris
Huono 0
www.thepiratebay.org

tämä riittää toistaiseksi kunnes hinnat ja valikoima on muualla kohdallaan.
J.Keynes
Huono 0
Suomalainen musiikinystävä maksaa Madonnan uudesta hitistä parhaimmillaan yli 70 senttiä enemmän kuin jenkkikuluttaja.

Ainoa mikä korjaa tilanteen on, ei osteta mitään ennenkuin hinnat ovat sopivat?
Itsekuria?
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
10.2.Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
10.2.Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
10.2.Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
10.2.Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
10.2.Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
10.2.Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
10.2.Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
10.2.Raute sai historiansa suurimman tilauksen
10.2.Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10.2.Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
10.2.Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949