Vitamiinivesiä markkinoidaan nyt koirille

Cott kehuu Fortifidoa ensimmäiseksi lemmikkieläimille tarkoitetuksi terveysvaikutteiseksi juomaksi.
Muun muassa piparmintun, persiljan tai maapähkinävoin makuisena myytävä vesi edesauttaa valmistajan mukaan luuston, nahan ja nivelten terveyttä ja raikastaa hengityksen.
Tutkimus- ja konsulttiyhtiö Beverage Marketingin toimitusjohtaja Gary Hemphill sanoo Advertising Age -lehden verkkosivuilla, että lemmikeille – ja lapsille – markkinoitavat vitamiinivedet ovat merkki erikoisvesien viime aikoina kasvaneesta suosiosta.
– Kun tuoteryhmän suosio räjähtää käsiin, myöhäiset markkinoilletulijat voivat menestyä vain kohdentamalla tuotteensa erittäin kapealle demografiselle tai muulle kohderyhmälle. Muuten jälleenmyyjiä ja jakelijoita on vaikea saada vakuuttumaan tuotteen myyvyydestä.
Lisääkin erikoisvesiä on vielä tulossa, Hemphill uskoo. Vakuudeksi lehti siteeraa erikoisvesien myyntilukuja: vuonna 2006 niiden tukkumyynti ylsi Yhdysvalloissa lähes miljardiin euroon, kun summa viisi vuotta aiemmin oli vain runsaat 75 miljoonaa euroa.
Kasvupotentiaalia siis on. Seuraavien viiden vuoden kuluessa erikoisvesien myynnin arvellaan vähintään kaksinkertaistuvan. Perinteisten hiilihapollisten virvoitusjuomien myynti on sen sijaan polkenut viime aikoina paikoillaan.
Tässä on syy myös virvoitusjuomayhtiö Cottin päätökseen lähteä tavoittelemaan siivua Yhdysvalloissa kovassa nousussa olevasta lemmikkieläinbisneksestä. Lemmikkieläinten tarvikkeita myydään maassa noin 27 miljardin euron arvosta vuosittain.
– Kuluttajat haluavat enenevässä määrin terveellisemmiltä tuntuvia ratkaisuja. Ihmisille suunnatuissa tuotteissa olemme pystyneet tätä hyödyntämään ja tiedämme, että lemmikkieläinpuolen trendit seuraavat nopeasti perässä, Cottin innovaatiojohtaja Charles Calise perustelee Advertising Agessa.

















Kommentit (10)
50 000 euroa.
Saati että jos tuota tuotetta aletaan lennättämään Eurooppaan! Voi ahdistus jo ajatuksesta.
Eikä minua se häiritse jos joku kehittää tai myy tällaista tuotetta, se että kuka tällaisia tuotetta ostaa, se on pelottavaa se.
Monta ihmistä kuolee janoon joka watun sekunti ja nämä väkertävät tuollaisten asioiden parissa, joskus vähän tympäisee...
Löytyy niitä typeryksiä muualtakin