Nelosen Louhelainen: Tv-ala vaatii nopeaa reagointia

Nelosen liiketoimintajohtajan Juha-Pekka Louhelaisen mukaan tv-ala ei voi odottaa pitkään päätöksiä teräväpiirron tulosta valtakunnan kanaville.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Anne-Riitta Isohella
13.2.2008 19:38
Kommentit 4

Nelonen pitää liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelaisen mukaan kiinni nopeasta aikataulusta teräväpiirtotelevision tuomiseksi valtakunnan verkkoon.

– On tietenkin fiksua, että selvitellään tilanne, mutta kahden vuoden kuluttua voi tilanne olla jossain määrin toinen, ja siihenkin pitää pystyä reagoimaan, Louhelainen huomauttaa.

MTV3:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara liittyi eilen Yleisradion linjalle, jonka mukaan Suomen pitää antaa muiden maiden tehdä ensin ratkaisuja teräväpiirtoasioissa.

Myöskään viestintäministeri Suvi Lindén ei lupaa teräväpiirtoa maanpäälliseen verkkoon vielä 2010, jolloin taajuuksia vapautuu.

Louhelainen ei usko Nelosen jääneen yksin teräväpiirtotekniikan puolestapuhujana.

– Jokainen tekee tietysti omat bisnesratkaisunsa, mutta kyllä me seuraamme tilannetta hyvin herkkänä, ja meillä on valmiudet aloittaa hd-toiminta.

– Peruslähtökohta meillä on varmaan muita ripeämpi, ja näemme tämän mahdollisuutena.

Louhelainen muistuttaa, että maanpäällinen verkko on ainoa, joka tavoittaa kaikki suomalaiset.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kyllä me erittäin mielellämme näkisimme, että maanpäällisiä taajuuksia annettaisiin riittävästi myös uusille hd-kanaville, Louhelainen linjaa.

Teräväpiirto tulee hänen mukaansa maahan toisin kuin digitelevisio.

– Teräväpiirron aikataulu etenee kuluttajan vapaan tahdon mukaan, hankkivatpa he hd-boksin tai telkkarin, jossa on hd-viritin. Joka tapauksessa hd-kanavia tulee tämänkin vuoden aikana. Jossain vaiheessa suomalaisen tv-toiminnankin täytyy mennä siihen mukaan.

– Mutta asia voi kääntyä myös uhkaksi, jos asiaan ei reagoida riittävällä nopeudella.

Louhelaisen mielestä maanpäälliseen verkkoon liittyvät päätökset "olisi tehtävä aika pian".

– Ei varmaan ihan tämän kevään aikana, mutta kovin paljon pidemmälle se ei voi odottaa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Nelosen liiketoimintajohtajan Juha-Pekka Louhelaisen mukaan tv-ala ei voi odottaa pitkään päätöksiä teräväpiirron tulosta valtakunnan kanaville.
Taloussanomat
Huono 0
Perinteisillä tv-kanavilla pitääkin olla kiire teräväpiirron kanssa. Tuleehan laajakaistapohjaiset ppv-ratkaisut varmasti valtaamaan alaa lähivuosien aikana. Siinä vaiheessa alan toimioiden lukumäärä varmasti tulee kasvamaan ja perinteisten yhtiöiden pala kakusta näinollen kutistumaan. Varmasti esimerkiksi perinteiset puhelinoperaattorit ovat kiinnostuneita haukkaamaan osansa tästä kakusta.

Yhteiskunnan ei kannata tässä tapauksessa ryhtyä hötkyilemään kaupallisten tv-yhtiöiden tarpeiden perässä. Turha investoida tekniikkaan, jonka tarpeellisuus muutaman vuoden kuluttua on erittäin kyseenalainen. Laajakaistaoperaattoreista ainakin Sonera on lähtenyt investoimaan kuituverkkoonsa suurimmissa kaupungeissa ja uskoisin seuraavana vuorossa olevan hieman pienemmät kaupungit.
Iso Karvaton Apina
Huono 0
Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla Kuuskaista on osoittanut, että myös maaseudulle on mahdollista vetää kuituverkkoa, jos ihmisiltä siihen halua löytyy - ja näyttää löytyvän. Tilanne on ainakin jossain määrin sama kuin puhelinverkkojen synnyn alkuaikoina.

Kuidulla on tulevaisuudessa mahdollisuudet aivan oman luokkaisiinsa siirtonopeuksiin... Nykyisen television taajuudet tullaan luultavasti vielä käyttämään kokonaisuudessaan langattomiine yhteyksiin siellä, minne ei fyysistä verkkoa ole vedetty.
Muuallakin osataan
Huono 0
Miten näillä kuparikaapeleilla, mitä runkoyhteyksissäkin varmaan on vielä käytössä, mitään videota välitetään ainakaan suuremmassa mittakaavassa?
Ei mitenkään, jo nyt internet-liittymän nopeudet ovat vain tyydyttävällä tasolla, väittäisin, kovin olisi hidasta datan siirtoa jos kaikki seuraisivat televisiota (HD tai SD) tällä menetelmällä.
Esim 5Mbs liittymä ei takaa että data liikkuu samaisella nopeudella edes kaupunkien välillä - operaattorin omalla rajatulla alueella korkeintaan.
Höpö-höpö IP-tv
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949