Teräväpiirto-tv ajoi MTV3:n ja Nelosen eri leireihin

HS
Teräväpiirto-tv ajoi MTV3:n ja Nelosen eri leireihin
Teräväpiirto on vaikea haaste Suomen kaupallisille tv-kanaville. Nelosen ja MTV3:n mielipiteet menevät täysin ristiin siinä, millä aikataululla karvalakkikansa saa tv-ohjelmansa teräväpiirtoisena.
Anne-Riitta Isohella
12.2.2008 18:37
Kommentit 100

Teräväpiirto on äkkipäätä katsoen pieni tv-kuvan laatua lisäävä ominaisuus. Se jakaa kuitenkin nyt myös kaupalliset tv-yhtiöt eri leireihin, sillä yhtiöiden liiketoiminnallinen ajattelu teräväpiirtotelevision kehittämisestä risteää täysin.

Keskustelu lähti liikkeelle Yleisradion pääjohtajan Mikael Jungnerin lupauksesta Taloussanomissa, etteivät valtakunnan pääkanavat muutu teräväpiirtoisiksi ainakaan ennen vuotta 2016.

Nelosen liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen tyrmää Jungnerin linjan täysin.

– En antaisi tuollaista lausuntoa omalta osaltani missään tapauksessa. Olemme todella aivan päinvastaisella kannalla kuin Yleisradio, Louhelainen kommentoi.

Nelosen toiveissa on saada valtakunnallinen kanavansa teräväpiirtoiseksi nopeasti, mielellään jo seuraavan viiden vuoden kuluessa.

Louhelainen kiistää, että Jungnerin näkemys hitaasta kehityksestä pääsisi jyräämään päätöksenteossa.

– Suomessa on kaksi kaupallista tv-kanavaa, ja myös meidän näkemyksillämme on painoarvoa.

Yllättäen Nelonen jää mielipiteessään yksin. MTV3:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara kertoo MTV3:n pysyttelevän nimenomaan odottavalla ja katsovalla linjalla.

– Annetaan isojen maiden mennä edellä näissä asioissa. Suomen ei kannattaisi nyt olla esirivissä. Johan Suomenmaahan syntyisi kapina, jos dibiboksit pitäisi taas vaihtaa jonkin teräväpiirron takia, Karhuvaara kommentoi Taloussanomille.

Karhuvaara toteaa, että MTV3:lla ei ole mitään suunnitelmia teräväpiirron aikatauluista. Yhtiöllä ei myöskään ole aikomuksia teräväpiirto-tasoiseen ohjelmatuotantoon.

– Jossain vaiheessa voidaan tehdä tietysti lähetystä satelliitin tai kaapelin kautta, Karhuvaara jättää tien auki suunnitelmille.

Nelonen tahtoisi nimenomaan päästä käynnistämään teräväpiirtolähetykset valtakunnan verkossa mahdollisimman nopeasti.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Maanpäällinen verkko on meille vahva toiminta-alue ja haluamme tuoda teräväpiirtoisen kuvan myös kuluttajille, Juha-Pekka Louhelainen perustelee.

– Meillä on myös valmius aloittaa teräväpiirtolähetykset valtakunnan verkossa vaikka saman tien. Vain taajuus puuttuu.

Nelonen ei ole aikaillut. Yhtiö aloittaa tänä tai ensi vuonna jo ensimmäisen oman teräväpiirtokanavansa. Sen jakelutieksi tulee satelliitti.

Nelosen teräväpiirtoinen satelliittikanava lähettää sekä ulkomaisia hittisarjoja että urheilua. Kanava on maksullinen.

– Maksullisuus on edellytys. Kuvan laadun paraneminen ei kasvata mainosrahaa. Mainostuotto kasvaa vain, kun katsojapeitto kasvaa, Louhelainen perustelee.

Suomalaisia siirtyi viime vuonna kasvavassa määrin satelliitti- ja kaapelikanavien asiakkaiksi. Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton FiComin mukaan maksu-tv-tilauksien määrä kasvoi viime vuonna peräti 71 prosenttia.

– Teräväpiirto on aivan varmasti jossain määrin maksu-tv:n houkutin, Louhelainen myöntää.

Louhelainen ei usko Suomen pääkanavien kovin nopeasti menettävän katsojiaan taivaskanaville. Hänen mukaansa Nelonen seuraa kuluttajaa.

– Olemme siinä mielessä onnekkaasti jakeluriippumattomia, että minkä tien katsoja valitseekin, voimme toimia siellä. Vaikka satelliittikanavilla.

Lisää Aiheesta
UutinenYleltä lisää hd-pilotteja (28.7.2008 15:14)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (100)

Huono 0
Teräväpiirto on vaikea haaste Suomen kaupallisille tv-kanaville. Nelosen ja MTV3:n mielipiteet menevät täysin ristiin siinä, millä aikataululla karvalakkikansa saa tv-ohjelmansa teräväpiirtoisena.
Taloussanomat
Huono 0
Jos HDTV yleistyisi, valittaisimme laitteiden/kaukosäätimien määrästä ja termien muistamisen vaikeudesta.
Jos HDTV -ajatus lykkääntyy valitamme johtajien hitaasta sopeutumiskyvystä uusimpaan tekniikkaan ja maksamme turhaan hienosta - tulevaisuuden - teknologiasta.
Vanavedessä
Huono 0
Mitähän nuo muut (YLE ja MTV3) odottelevat? MPEG4 ja DVB-T2 standardeilla mennään. Vai onko muka muuta tulossa?

Jokaiselle kanavalle vain HD rinnakkaiskanava. Aluksi maksullinen. Ne jotka haluavat nauttia paremmasta kuvasta ostavat siihen vaadittavat vehkeet. n. 5-vuoden päästä kun valittajat ovat HD:n hyväksyneet voidaan SD lähetyksiltä vetää töpseli irti.
että näin
Huono 1
HD(TV) tarjonta maksatetaan sekin asiakkaalla. Siihen Nelosen on varmaan helppoa "siirtyä". Julkisen palvelun saralla HDTV-tuottamisen ja lähettämisen on ensin tultava markkinoilla niin halvaksi, että siihen päästään sisältöjen kärsimättä.

Miksei Nelonenkin sano vaan suoraan että haluaa kammeta YLEltä pois kaistaa HDTV:llä.
Huiputuksen makua
Huono 0
Sonylla on jo nyt myynnissä ihan Suomessakin digiTV-malleja, joissa on HDTV-viritin valmiina. Siis yksi kaukosäädin riittää. Ja ainakin Helsingissä voi muutamaa TV-kanvaa katsella tuolla Sonyn mallilla HDTV tasoisena.

Että se siitä kaukosäätimien paljoudesta. Tekniikka kehittyy, paitsi Suomessa lähetystekniikka.
Tapsa.
Huono 0
Ulta high definition puskuttaa japanissa, järkevintä odotella ja katsoa mitä 99% tekee ja ottaa se standardi
UHD
Huono 1
Kuinkas monta HD kanavaa mahtuu Suomen maanpäälliseen terrestiaali verkkoon?

Kuinkas paljon virtaa syö digiboxi, jolla katsotaan HD-kanavaa?
tenhis
Huono 0
Hommahan menee tietysti, niin että ensin myydään nuo hd-ready karvalakkimallit pois ja niihin boksit. Sitten myydään aidot teräväpiirrot ja niihin tehokkaammmat boksit. Saadaan tuo pohjoismaiden huonoin ostovoima säilymään. Nerokasta...
Alfoso
Huono 0
Itselläni on Sonyn full hd huippumalli missä hd viritin sisällä. Esimerkiksi canal+ hd lähetykset tarvitsevat kuitenkin oman boxin. Ihmettelin asiaa canal+ tyttöselle, mutta väitti näin asian olevan. Mitä hd kanavia voi tällä hetkellä katsoa ilman boxia, jos tv siihen pystyy?
hieman ulalla
Huono 0
Neloselta tulee HDTV-kanava littutelevisioita varten.

HDTV-friikit, muistakaa nyt tilata tämä uusi kanava ettei sen tie pysähdy heti alkuunsa. Jos teillä jäi vielä rahaa television oston jälkeen? :D
HDTV tulee, tulee ip-verkkoihin, ei mene tukkoon
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

9.2.Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti
9.2.Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan
9.2.Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon
9.2."Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään
9.2.Ilmalämpöpumppu sai rinnalleen uuden suosikin
9.2.Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään
9.2.HS: Armeijan säästöt kuumensivat eduskunnan
9.2.Suomen pelipiirit saivat presidentiltä palkinnon
9.2.Kotipizza leipoi ennätystuloksen
9.2.Pepsi antaa potkut 8 700:lle
9.2.Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800
9.2.Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä
9.2.Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa
9.2.Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi
9.2.Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai?
9.2.Jopa Microsoft alkaa väsyä patenttisotiin
9.2.Talousmyllerrys nipisti Danske Bankin tulosta
9.2.Liitot: Lähivakuutuksen ja Tapiolan väellä ei syytä paniikkiin
9.2.Tänne tulevat uudet Prismat
9.2.EKP ei koskenut korkoon
9.2.Helsingin pörssissä vilkas tulospäivä, Stockmann kipuaa
9.2."Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä"
9.2.Chaim Zabludowicz ehdolla Outotecin hallitukseen
9.2.Outotecilla oli vahva loppuvuosi
9.2.8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua
9.2.Google aikoo avata kaupan Dubliniin – myy rihkamaa?
9.2.Metson liikevaihto ja tilaukset nousivat ennätykseen
9.2.Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna
9.2.M-real teki selvästi tappiota
9.2.Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949