Suomalaiset irtisanovat tv-lupia vauhdilla
Viime vuonna noin 32 000 suomalaista lopetti televisiolupamaksunsa maksamisen, mikä tekee kuukautta kohti noin 2 670 tv-luvan irtisanomista.
Tämän vuoden alusta lähtien luvan on jo irtisanonut 4 388 kotitaloutta digiajan vuoksi.
Viime vuonna tv-maksutuloja kerättiin kuitenkin budjetoidun mukaisesti. Tiedot ilmenevät viestintäviraston kotisivuilta.
Tammikuun lopussa voimassaolevia televisiomaksuja oli 1 944 823 kappaletta, mikä on 2 221 vähemmän kuin vuoden 2007 lopussa.
Johtaja Anssi Laakso Viestintävirastosta näkee vähennyksen johtuvan siitä, että osa kaapelitalouksista on päättänyt luopua televisiosta kokonaan.
– Digiaikaan siirtyminen helmikuun lopussa selittää televisiomaksujen vähennystä.


















Kommentit (90)
Kun nyt suuri osa ihmisistä irtisanoo TV-lupansa, tulee varmasti sellainen laki voimaan, että jos katsoo telkkaria esimerkiksi vaikka kaupassa tai kahviossa, niin pitää hankkia tätä varten TV-lupa.
Tai vaihtoehtoisesti se voisi kehitellä lisää loistavia "vasikkaratkaisuja" kuten idea Canal-digital tilaajien tietojen vertaamisesta tv-lupa tietokantaan.
Suosittelen =) Asiakas äänestää jaloillaan, jos päättäjät päättävät omanpäänsä mukaan.
Ja jos joskus saan/(ostan) (tuskin ostan) niin kyllä sen luvankin taidan taas ottaa, että pääsen valittamaan sen suuruudesta ja Ylen ohjelma sisällöstä.
Saman hintainenhan se lupa kaikille on, köyhiä se vaan kirpasee enemmän :|
Mainostettiin montaa kanavaa. Kun extra lopetettiin niin eipä
tullut mitään uutta (vaikka ei siinäkään mitään katsottavaa ollut)
tv1 ohjelmaa tulee nyt sitte ruhtinaallisesti kahdelta kanavalta.
Vois laittaa vaikka ne UUSINNAT KOKONAAN TÄLLE TOISELLE
KANAVALLE. Tietysti kansalla ostatetaan kalliita tallentavia digibokseja(joita juoksetetaan päivitettäväksi taivaskanavalta yms)
koska ne uusinnat tulevat monasti niin älyttömiin aikoihin ettei työssäkäyvä pysty katsomaan eikä myöskään varaa ostaa tallentavaa.