Suomen ilmakitara jäi jalkoihin
Tietokone tunnistaa web-kameran kuvaamasta kuvasta kitaran soittoeleet ja ohjaa niiden mukaan kitaran kieliä jäljittelevää äänimallia.
Tiedotusvälineet ympäri maailmaa raportoivat suomalaiskeksinnöstä ja Virtual Air Guitar Company ilmoitti, että ilmakitarasta on tulossa konsolipeli. Yhtiön toimitusjohtaja Aki Kanerva pahoittelee, että juuri nyt hän ei voi paljastaa ilmakitaran tilanteesta mitään, mutta lupaa uutisia kesään mennessä.
Ilmakitara ja niin ikään Suomessa keksitty laulupeli Staraoke kehitettiin ennen SingStarin ja Guitar Heron julkaisua, mutta kummastakaan ei ole tullut isoa hittiä.
– Suomessa ei ehkä ollut riittävää uskoa tai näkemystä. Digitaalisessa maailmassa syntyy usein samanlaisia ilmiöitä eri puolilla maailmaa. Tällä kertaa onnistui se, jolla oli eniten muskelia markkinointimielessä, tutkija Sonja Kangas arvioi.
Hän huomauttaa, että pienemmän piirin juttuna ilmakitara voi menestyä aivan hyvin.
– Peli ei ole menetetty, mutta massamarkkinoille pääsyn mahdollisuus on.



















Kommentit (8)
mutta ei näin =)
toisekseen "Tietokone tunnistaa web-kameran kuvaamasta kuvasta kitaran soittoeleet" Se siitä elämyksestä sitten.
En tiedä, onko tuosta olemassa myös versio, joka olisi viihdyttävä ja pelinomainen GH:n tapaan.
Granströmin Janne valistaa Virtual Air Guitar -porukkaa kokemuksen tuomalla syvällä rintaäänellä: "jos jotain kehitetään yliopistossa ei markkinat ole siitä kiinnostuneita.. jos olisivat tekniikan myyneet hiljaa jollekin pelistudiolle niin rahaa olisi voinut tulla.. mutta ei näin =)". Kun verkosta käy nopeasti katsomassa ilmakitaran tuotteistuksen historiaa, niin huomaamme että kundit tekivät juuri mitä pitikin tehdä: spinnasivat teknologian nopeasti omaksi yrityksekseen, tekivät kovan bisnesplänin (joka valittiin Venture Cupissa vuoden parhaaksi sellaiseksi), hommasivat riskirahaa ja lähtivät tuotteistamaan teknologiaansa konsolipeliksi ja ovat edelleen tässä puuhassa. Janne, juuri näin!
Artikkelissa taas Katja Okkonen toteaa: "Ilmakitara ja niin ikään Suomessa keksitty laulupeli Staraoke kehitettiin ennen SingStarin ja Guitar Heron julkaisua, mutta kummastakaan ei ole tullut isoa hittiä". Vaikka lausunto onkin teknisesti ottaen totta, on se silti varsin absurdi, koska ilmakitarapeliä ei ole vielä julkaistu kauppoihin. Samoinhan Katja voisi todeta vaikka Remedyn tulevasta pelistä: "Alan Wakesta ei ole tullut isoa hittiä".
Katja, älä sotke teknologiakehitystä tuotekehitykseen.
Tutkija Sonja Kangas vuorostaan lohkaisee: "Peli ei ole menetetty, mutta massamarkkinoille pääsyn mahdollisuus on." Anteeksi kuinka? Musiikkipelien genre on laaja ja suosittu ja uusia pelejä tähän kategoriaan tulee harva se päivä, eri kehittäjiltä ja julkaisijoilta. Eiköhän lajityyppi ole sen verran elinvoimainen, että uusia hittipelejä riittää vuosikausiksi eteenpäin. Ilmakitarapeli kuuluu myös toiseen genreen: kameraohjattuihin peleihin. Tämän pelityypin renessanssi on vielä edessä. Tuntuukin varsin naiivilta todeta että näiden genrejen potti olisi jo jaettu. Sama kuin 90-luvun alussa olisi Dunen ja Command & Conquerin ilmestyttyä laukonut ettei muilla reaaliaikastrategiapeleillä ole mahdollisuutta enää massamarkkinoille. Hieman perspektiiviä, Sonja!
Omasta puolestani toivotan onnea ilmakitarakundeille ja kaikille muillekin, jotka tässä maassa vittuilusta ja demppauksesta huolimatta jaksavat yrittää ja onnistua.
-wili
Video laitteen esittelyyn: http://www.youtube.com/watch?v=kKCmo8QCt6w