Pirkka ruokkii pääkaupungin perheet

Pirkka ruokkii pääkaupungin perheet
Keskon mukaan neljälle hengelle tarkoitettu ateriasarja on merkittävin lanseeraus Pirkka-tuoteperheessä 2000-luvulla.
Taloussanomat
16.1.2008 10:30
Kommentit 23

Kesko tuo markkinoille uudella idealla toimivan Pirkka-perheateriasarjan. Valitse ja valmista! -sarja koostuu neljästä osasta: pääruoasta, lisukkeesta, kastikkeesta ja kasvislisukkeesta. Osat yhdistämällä saa aterian kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle.

Pääruokavaihtoehtoja sarjassa on 11. Ateria voi koostua esimerkiksi lihapullista, perunamuusista, sienikastikkeesta ja salaatista.

Tuotteet on esivalmistettu. Esimerkiksi lihapullataikina on pyöritelty valmiiksi pulliksi, mutta pullat paistetaan vasta kotona.

Neljän hengen ateria maksaa yhteensä 12 euroa. Tuotteita on myynnissä kevään ajan 89:ssä K-ruokakaupassa pääkaupunkiseudulla. Kesko päättää myöhemmin, otetaanko tuotteet myyntiin myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenRuokahyllyille uusi luksusbrändi (1.9.2008 12:54)
UutinenPirkka löi itsensä läpi (11.6.2008 16:42)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (23)

Huono 0
Keskon mukaan neljälle hengelle tarkoitettu ateriasarja on merkittävin lanseeraus Pirkka-tuoteperheessä 2000-luvulla.
Taloussanomat
Huono 0
Hah, ei kovin juustoisa idea...
Hiiri
Huono 0
SOK on nostanut Pirkkojensa hintoja törkeästi.
esimerkki: taatelipussi , jossa on 10-12 kpl taatelia maksoi n.1.30 ,euroa nousi 1.5 euroon jouluviikolla ja 8.1.2008 3 EUROON (2.99)

Näin toimii "osuuskauppaväki"! Tuotteita hilataan ylös sieltä missä ostajat eivät seuraa markkinahintoja tarkasti.

Nyt tuli meille kuvaan mukaan myöskin (onneksi) Citymarket. periaatteessa minua voi kus...aa vain kerran.
SOK elää prosenteista
Huono 0
Oivallinen apu uusavuttomille. Ei tarvitse kuin osata lihapullat paistaa....
erkki
Huono 0
Tarkoitin tietenkin Prismaa ja heidän omaa -tuotemerkkiään.
korjaus
Huono 0
Lähiruoka se on, joka perheet ruokkii. Tai ainakin toivoisin niin.

Ja sitten lisäksi luumua tai luomuja.

Ruualla näkyy olevan piiiiiitkiä kuljetusmatkoja.
LÄHIRUOKAA & muuta ns. luomua
Huono 0
En tykkää keskiarvo- ja keskinkertamuottiin puristamisesta. En edes ruuassa. Meilläkin on 2 aikuisen ja kolmen lapsen talous, josta vanhin syö ja aikamiehen annoksen. Kallista, kallista...
Arjen anarkisti
Huono 0
Loistoidea.
Pakataan eri aineksia samaan pussiin
ja triplataan niiden idea.

Atria kokeile aikanaan samaa gourmet-rintamalla.
Tavallinen jauhelihapihvi pakattiin yksin muoviin
ja sen hinta oli melkein sama kuin paketillisen
jauheliapihvejä ;)

Eri komponenteista sai sitten kasta ravintolatasoisen aterian.
Siinä vain tuli itse tehdylle "ravintoaaterialle" paljon enemmän
hintaa kuin millä valmiin aterian sai ravintolasta ;)
sikahinnat
Huono 0
Kannattaa kokeilla!

itse kokeilin eilen ja tein herkullisen ja runsaan broileri-vuohenjuustopastan salaatilla tästä sarjasta. Ateriasta söi kaksi murrosikästä poikaa ja siitä jäi vielä molemmille ateria tällekin päivälle. Yhden aterian hinnaksi tuli 3 euroa - ja aikaa meni vain vajaat 15 minuuttia.
kiireinen perheenäiti
Huono 0
Mitähän uutta tässä on, kasvislisäke ilmeisesti, verrattuna Saarioisen viime vuonna tuomaan tuotesarjaan. Taas artikkelina maksettu mainos, alkaa tympiä Talsan linja.
ruokaa jonka valmisti..
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949