Ministeriö sponsoroi asentajat digiavuttomille

Katsoaksesi video sinulla pitäisi olla Flash-laajennus.

Liikenne- ja viestintäministeriö on valinnut Lions-klubit ja Helsinki Mission auttamaan ihmisiä kaapelitelevision digiasennuksissa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
16.1.2008 13:39 (päivitetty 17:22)
Kommentit 0

LVM:n mukaan näiltä järjestöiltä saavat kevään aikana maksutonta asennusapua etenkin vanhukset, jotka eivät saa omin voimin kytkettyä kaapeliboksejaan.

Analogiset lähetykset päättyvät kaapeliverkoissa helmikuun lopussa.

Eniten ministeriö kantaa huolta kaupunkien kerrostaloissa yksinään asuvista ihmisistä.

– Uskoisin, että moni näistä ihmisistä tarvitsee asentajaa enemmän keskusteluseuraksi kuin teknisten ongelmien ratkaisemiseen. Asentajat varaavatkin aikaa myös mukavien juttelemiseen, lupaa ministeriön digiprojektipäällikkö Tauno Äijälä.

Maakunnissa apua saa Lions-järjestöltä. Leijonat tarjovat asennuspalveluita 18. helmikuuta lähtien aina 7. maaliskuuta saakka.

Lions-liiton palvelukeskuksesta pyyntö välitetään koulutuksen saaneelle asentajalle. Hän soittaa sitten puolestaan apua tarvitsevalle, ja tapaaminen sovitaan aina etukäteen.

Vapaaehtoiset digiasentajat tulevat asentamaan asiakkaan etukäteen hankkiman digisovittimen. Asentajat eivät käy ostamassa laitteita.

Helsinki Missio järjestää digi-tv-asennuksia pääkaupunkiseudun senioreille. Palvelu on toiminnassa 19.2.–12.3. tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 10–12.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Helsingin kirjastoissa järjestetään neuvontaa viikolla 9. Mukana ovat Lasipalatsin, Pitäjänmäen, Maunulan, Herttoniemen, Vallilan, Haagan ja Munkkiniemen kirjastot.

Muut järjestöt eivät Tauno Äijälän mukaan tarjoutuneet auttamaan digipulmissa, siksi yhteistyökumppanien valinta oli helppo.

– Olemme tehneet Lions-järjestön kanssa yhteistyötä jo aiemminkin, eikä ongelmia ole ollut.

Digisovittimet ovat LVM:n mukaan yleistyneet hyvin. Finnpanelin kyselyn mukaan tammikuussa 89 prosenttia kaikista suomalaisista tv-talouksista omisti digisovittimen tai -television. Kaapeliverkkoon liitetyistä talouksista 78 prosenttia pystyy seuraamaan digitaalisia tv-lähetyksiä.

Kolmisen prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi, ettei aio hankkia lainkaan boksia.

– Todellinen luku pienenee varmaan puoleentoista prosenttiin, kunhan kevät etenee ja ihmiset alkavat kaivata Kotikatua ja muita sarjoja, Äijälä uskoo.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949