Kirja-ale menetti merkitystään
Alennusmyyntien merkitys kirja-alalla on hiipunut kymmenen viime vuoden aikana. Kirjakauppaliiton toimitusjohtajan Olli Eräkiven mukaan kustantajat ottavat aiempaa pienempiä painoksia kirjoista, jolloin alelaariin jää vähemmän valinnanvaraa.
– Kustantajan näkökulmasta ylipainoksia ei enää tule. Sisältö on nykyään digimuodossa, joten painoksia voi ottaa sitä mukaa, kun myynti etenee. Aiemmin kirjaa piti painaa vähintään 2 000 kappaletta, nyt jo muutama sata kappaletta kannattaa, Eräkivi sanoo.
Myyntiä rokottaa myös se, että kirjoja myydään entistä enemmän tarjoushinnoilla alennusmyyntien ulkopuolella.
Alkuvuoden alen aikana myydään huimat miljoona kirjaa. Tarjouskirjoilla kaupat eivät kuitenkaan rikastu: tammikuussa alkavien alennusmyyntien osuus kirjakauppojen koko vuoden myynnistä on vain noin viisi prosenttia.
– Alennusmyynnit ovat kuitenkin merkittäviä kirjakaupoille, sillä ne osuvat hiljaiseen aikaan, Eräkivi muistuttaa.
Akateeminen kirjakauppa ja Suomalainen kirjakauppa ovat jo aloittaneet alennusmyynnit nettisivuillaan. Kysyntää on riittänyt. Akateemisen kirjakaupan johtaja Stig-Björn Nyberg kertoo, että ennakkoalen myynti on kasvanut ”kaksinumeroisilla prosenttiluvuilla” viime vuodesta.
– Monet kirjat ovat jo loppuneet alesta. Kun avasimme sivuston joulun jälkeen, sinne tuli heti tuhansia tuotetilauksia, Nyberg kertoo.
Varsinainen alennusmyynti alkaa Suomalaisen kirjakaupan myymälöissä 17. tammikuuta ja Akateemisissa kirjakaupoissa 24. tammikuuta.
Kirjakauppiaat odottavat nyt pirteää vuotta, sillä viime vuosi meni alalla odotettua kehnommin. Tammi-syyskuussa alan liikevaihto pieneni hieman alle kolme prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajasta. Samaan aikaan muilla kaupan aloilla nähtiin selvää kasvua.
Kirjakauppiaiden mukaan ongelmana oli se, ettei alkuvuonna ilmestynyt varsinaista hittiteosta. Myös kilpailu ihmisten ajankäytöstä ja rahoista on lisääntynyt.
– Olemme olleet kirja-alalla heikkoja reagoimaan kuluttajien lompakoille pääsyyn. Monet muutkin taistelevat siitä kasvavasta rahamäärästä, joka ihmisillä nykyään on, sanoo Suomalaisen kirjakaupan toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju.
Täsmälliset lukemat viime vuoden myynneistä julkistetaan tammikuun lopussa. Esimerkiksi tarkkaa tietoa kirja-alan joulumyynnistä ei ole saatavilla. Ajankohta on merkittävä, sillä lähes 40 prosenttia kirjoista myydään isänpäivän ja joulun välisenä aikana.
Oksaharjun mukaan Suomalaisen kirjakaupan joulumyynti oli "normaalin hyvä", mutta ei kääntänyt koko vuotta kasvun puolelle.
Akateemisessa kirjakaupassa joulumyynti lähti nihkeästi liikkeelle, mutta vilkastui huomattavasti joulunalusviikolla. Osa kirjoista pääsi jopa loppumaan kesken. Nybergin mukaan euroja valui lopulta kassaan joulumyynnistä enemmän kuin edellisvuonna.
– Kun myynti käynnistyi, se käynnistyi kovalla vauhdilla. Kassajonot olivat pitkiä, ja jonottavilta asiakkailta valui litroittain hikeä, Nyberg kuvailee.


















Kommentit (5)
Nyt kituuttaessa on oppinut kaikenlaista, mutta onhan se hyvä että nuoriso pääsee dokailemaan minun pienestä seitsemänsadan euron eläkkeestäni maksamalla kahdensadan euron verokertymällä. Vahvistuvat kaljanjuonnilla, että sitten jaksavat valittaa.
Kirja-alennusmyynti on ollut hyvä keino opettaa ihmisiä ostamaan kirjoja. Kun sen tavan oppii niin eipä siinä kustannusyhtiöltä enää juuri ihmeitä vaadita bisneksentekoon.
Ihmiset jotka ostavat alekirjoja ostavat myös muita kirjoja.
Ja lisäksi kirjojenostaminen periytyy vielä kotoa; kirjakotien lapsetkin ostavat kirjoja.
Tässä ei taida ihan "ylipainosten" logiikka toimia loppuun asti.
Nämä nettiostokset tuskin näkyvät kirjakauppaliiton luvuissa.
Samoin kierrätys on tehostunut, esim. huutonet on ktevä paikka ostaa ja myydä vanhoja kirjoja