Globaali nettisensuuri on mahdotonta
Internetin etukäteismoderointi on tietoliikenne- ja tietotekniikka-alan edunvalvontajärjestö Ficomin toimitusjohtaja Reijo Sventon mukaan realistisella tasolla.
– Täytyy muistaa, että netissä on valtava massa materiaalia. Sitä määrää on täysin mahdotonta moderoida online.
– Kenelläkään ei ole varaa palkata tarpeeksi suurta armeijaa tekemään täysin kattavaa valvontatyötä. Tämä on globaali ilmiö, Svento muistuttaa.
Netissä ilmestyvää materiaalia valvovat sivustojen ylläpitäjät, käyttäjät ja viranomaiset. Kysymys on Sventon mukaan yhteisvastuusta. Ficomin jäsenyrityksiin kuuluu muun muassa internet-operaattoreita ja viestinvälittäjiä. Nettiä sensuroivaa lakia Ficomin toimitusjohtaja ei kannata.
– Silloin netti menettäisi alkuperäisen merkityksensä, Svento sanoo.
Svento muistuttaa, että kyseessä on nyt internet-ilmiö, mutta kautta aikojen kauheuksiin on otettu mallia esimerkiksi kirjoista.
– On vaikea arvioida, milloin kyseessä on raaka huumori, ja milloin joku on tosissaan. Täytyy muistaa, että tässä Jokelan valitettavassa tapauksessa on kysymys yksittäistapauksesta.
Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustavan Electronic Frontier Finlandin (Effin) puheenjohtaja Tapani Tarvaisen mukaan suomalaisilla on aika korkea kynnys puuttua asiattomaksi kokemaansa internet-sisältöön.
– Tämä on vähän samanlainen tilanne kuin USA:ssa. Väkivaltaan ei puututa, eikä sitä pidetä ihmeellisenä, mutta seksiin viittaavaan materiaaliin reagoidaan herkemmin.
Tarvaisen mukaan Jokelan tapauksessa tekijän väkivaltaisuus olisi pitänyt huomata ja siihen olisi pitänyt reagoida lähipiirissä ja aseenkantoluvan hakuhetkellä.
– Internetissä todellisia aikomuksia on vaikea arvioida.
Myös Tarvainen pitää ylläpitäjien kattavaa moderointia mahdottomana jo teknisestikin.
Internetin yksityisyys-, tekijänoikeus- ja sananvapauskysymyksiin kantaa ottavan Effin tavoite on edistää oikeutta sensuroimattomaan viestintään. Tarvaisen mielestä nettisensuurilaki olisi huono idea.
– Sitä olisi vaikea toteuttaa niin, että siitä olisi todellista hyötyä.


















Kommentit (38)
Voi voi, pysyisi nyt vaan suutari lestissään. Jutussa ei mainita millä tavalla asiaan olisi pitänyt puuttua? Kuvista päätellen kaveri oli täysin normaalin oloinen nuori mies, eikä aseenkantoluvan hakuhetkellä tod. näk. näyttänyt mitenkään epätasapainoiselta. Ammattikoulussa yksi luokkatoverini tappoi itsensä kiväärillä, eikä sitä KUKAAN osannut odottaa, kaveri oli vielä henkisesti normaalia vahvemman oloinen...
Joten keskityppä Tapani Tarvainen puolustamaan niitä kansalaisten sähköisiä oikeuksia, äläkä päästä tuollaisia puolittaisia lausuntoja asioista, joista et oikeasti näytä tuntevan mitään.
Miten ihmeessä internet liittyy mitenkään tähän tapaukseen?
Onko kynässä tai paperissa jotain vikaa kun tappaja jättää viestin paperille?
En ymmärrä. En ymmärrä.
Netin sensurointiin on suuri halu, ja näemmä jokainen tilaisuus halutaan käyttää medissakin hyväksi.
Muutenkin naurattaa/itkettää/raivostuttaa tämä hysteria joka tästä jutusta alkaa/alkoi. Eilen YLEn tekstiteeveessä oli jo syyttävää sormea väkivaltapeleihin ja nettipeleihin niille lampaille (lue massalle) jotka haluavat helpon vastauksen jotta voivat jatkaa hyvin mielin elämäänsä ja maailman katsomista paratiisilasien läpi. Ettei vaan vahingossa puhuta oikeista syistä.. ne ovat liian raskaita ja vaikeita, ja niihin ei ole yksiselitteistä vastausta. Myös siksi, että jouduttaisiin toteamaan, että olemme ihmisinä, yhteiskuntana syyllisiä kasvavaan ihmisten pahaan oloon. Mutta ei, emmehän halua olla väärässä, emmekä myöskään myönnä virheitämme.
Hyväksykää tai ette mutta ihmisen tulevaisuus on aika syöksykierteessä ja sen kyllä lähes jokaisen pitäisi huomata. Monesta suunnasta on sellaisia uhkia notta esim. minä en kehtaa tähän maailmaan tuoda lapsia.
Nyt sitten niitetään sitä mitä ollaan viljelty. Harmittava tapaus jokatapauksessa. RIP jotka menehtyivät.
No joo, tosiasiassa se, joka edes ehdottaa kokonaisvaltaista sensuuria nettiin, ei varmasti ymmärrä siellä olevan ja sinne tulevan tiedon määrää.
Eikö nyt pitäisi ennemmin herätellä kysymyksiä siitä millainen kasvu- ja elinympäristö ENNALTAEHKÄISEE massamurhia? Eikä herätellä keskustelua noin kapeasta perspektiivistä - "miten mitäkin mediaa moderoidaan"? Jestas sentään.
Pistää vihaksi tällainen matalaotsaisuus. Kantakaa kortenne kekoon, herättäkää keskustelua VIHDOINKIN olennaisista kysymyksistä.