Lyyra yrittää tehdä kotimaiset facebookit
Katsoaksesi video sinulla pitäisi olla Flash-laajennus.
Ylioppilaskuntien liitto ja HYY-yhtymä ovat huomanneet opiskelijoiden Facebook-innostuksen, ja yrittävät nyt koukuttaa akateemisia kansalaisia samanlaiseen valtakunnalliseen Lyyra.fi-verkkoyhteisöpalveluunsa.
Liiton ja HYY:n yhteisen Lyyra-yhtiön toimitusjohtaja Marjo Berglund kiistää, että palvelun ideana olisi vain kopioida ulkomaisia kilpailijoitaan.
– Teemme Lyyrasta aika tiukasti rajatun yhteisön, ja tämän ansiosta sieltä saa myös konkreettisia palveluita eikä pelkästään mielikuvitustoimintoja, hän kertoo.
Kuitenkin Lyyra mainostaa itseään myös opiskelijahuumorin uutena kehtona, virtuaalisten jäynien ja aktien suunnittelupaikkana. Käyttäjätavoite on kunnianhimoiset 300 000 ihmistä. Toimintaa rahoitetaan yrityksiltä hankituilla mainoksilla.
– Emme tavoittele tällä suurta taloudellista voittoa. Tuotto käytetään muun muassa Lyyra-opiskelijakortin kulujen kattamiseen, Berglund kertoo.
Markkinointiviestinnässä Lyyraa on avustanut mainostoimisto Bob Helsinki. Avajaistilaisuudessa lyyralaiset muistivatkin ahkerasti julistaa bob-henkisesti "haastavansa tällä uudistuksella Facebookin".
Ohjelmajulistuksena se nyt vain kuulostaa paremmalta kuin tavanomaisen blogeja, keskustelufoorumeita ja ilmoitustauluja sisältävän verkkopalvelun avaaminen. Todellisuudessa vertaus 40-50 miljoonan käyttäjän Facebookiin ontuu.
Marjo Berglund sanoo, ettei Lyyra ole vastalause suuren maailman verkkoyhteisöille. Hän on itse jäsenenä "aika monessa".
– Tosin alan olla jo vähän kyllästynyt esimerkiksi Facebookin tyyliin. Jos siellä on satoja ystäviä, kuinka monen kanssa on aidosti läheinen ja tuttu? Se tuntuu jo vähän keinotekoiselta, Berglund pohtii.


















Kommentit (29)
Pitäisi olla ihan selkeää lisäarvoa olemassaoleviin verrattuna. Ja erottua pitäisi myös.
Toisaalta, ehkä joku oppilaitosten sisäinen juttu, oikein toteutettuna voisi jollakin tapa onnistua.
Ai niin, mikä se uusi palvelu olikaan...?
Muut palvelut eivät ainakaan vielä vaikuta kiinnostavilta. Mutta jos opiskelijoita alkaa kiinnostaa tällainen palvelu, niin hyvä sitten.
CampusRollissa onkin jo n. 2000 suomalaista pääasiassa korkeakouluopiskelijaa. Lisäksi sivustolla on muualta Euroopasta n. 20 000 rekisteröitynyttä jäsentä.
Jäseniksi pääsevät siis VAIN YLIOPISTO, KORKEAKOULU JA AMMATTIKORKEAN opiskelijat.
Lyyra on ainakin vuoden myöhässä!
Palvelu näyttäisi olevan vielä hyvinkin alkuvaiheessa, ja joissain paikoissa lukee aitoon web 2.0-tyyliin betaa. Alkava vuosi näyttää miten hyvin palvelu toimii ja kehittyy. Sitä odotellessa.