Lagerfeldin ura ja elämä elokuvaksi

Mika Minetti/ Lehtikuva
Lagerfeldin ura ja elämä elokuvaksi
Näin Lagerfeldin H&M-kokoelmaa mainostettiin Helsingissä kolmisen vuotta sitten.
Muotiteollisuuden ikoni Karl Lagerfeld päästää suuren yleisön kurkistamaan elämäänsä dokumentissa, joka esiteltiin Berliinin elokuvajuhlilla lauantaina.
Anna Ruohonen
11.2.2007 13:42
Kommentit 0

Dokumentin Karl Lagerfeldin elämästä on ohjannut ranskalainen Rodolphe Marconi. Elokuvan nimi on Lagerfeld Confidential

Elokuvanteko kesti kaksi vuotta. Ohjaaja työsti 88 minuutin elokuvan 150 tunnin materiaalista.

Lagerfeld on työskennellyt vuodesta 1983 muotitalo Chanelin pääsuunnittelijana.

Lagerfeld suunnittelee vaatteita myös LVMH-konsernin omistamalle italialaiselle muotitalolle Fendille sekä omalle Lagerfeld-merkilleen.

Lagerfeld syntyi Hampurissa, mutta on asunut Pariisissa jo 1950-luvulta lähtien. Elokuvassa hän kertoo paitsi urastaan muotiteollisuudessa, myös yksityiselämästään.

Lagerfeld, 68, on intohimoinen valokuvaaja ja maalaaja, elokuvaharrastaja ja kirjojen keräilijä, elokuvajuhlien tiedote kertoo.

Vuonna 2004 Lagerfeld teki malliston ruotsalaiselle Hennes & Mauritzille.

Lagerfeldiä on kritisoitu laihuuden ihannoinnista.

∇ Mainos ∇
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

14:39Kiinan Wenin puheet nostavat öljyn hintaa
14:27Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus
14:04Helsingin lahjusjutussa vangittiin jo kuudes
14:01Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia
13:50Bankia tarvitsee yli seitsemän miljardia lisää
13:46Barclays myy koko BlackRock-siivunsa
13:40Rogoff: Liittäkää Ranska ja Saksa yhteen
13:34"Data on uusi öljy"
13:16HS: Strauss-Kahnia epäillään joukkoraiskaukseen osallistumisesta
12:31Nokian maanantai – nousua jopa 5 %
12:26Pankki: Näin velkakriisi hyödyttää Suomea
12:00Zuckerberg on avioeronero
11:53"Kotimarkkinoiden yrityksillä hyvä meininki päällä"
11:35Yahoo myy osakkeita takaisin Alibaballe
11:30Samsung pelkää kiinalaisten ostoinnon laantuvan
11:21Tämän vuoksi Facebookin aloitus jäi pannukakuksi
10:56Tämä moottori puolittaa bensankulutuksen
10:49Pomoille kelpaisi vähempikin raha, jos se on varmaa
10:27Ryanair seisotti koneita – tulos parani
09:56Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla
09:33Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win"
09:26Kiina saattaa avata elvytyshanaa
09:06Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
08:43G8 antoi tukensa Kreikan eurojäsenyydelle
08:30Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi
08:15Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta
07:41Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus
06:01Kun pomo pyytää lahjomaan
20.5.Googlen Motorola-kaupoille sinetti – Kiinan viranomaiset hyväksyivät
20.5.Iran teki Kaspianmerellä valtavan öljylöydön: 10 miljardia barrelia
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949