Alma aikoo napata Keskisuomalaisen

Lehtikuva
Alma aikoo napata Keskisuomalaisen
Mediayhtiö Alma Media yrittää saada haltuunsa muun muassa Keskisuomalainen-lehteä julkaisevan pörssiyhtiö Keskisuomalaisen.
Alma Media vahvistaa torstaiaamun pörssitiedotteessaan, että alustavia keskusteluja yhdistymisestä käydään. Keskisuomalaisen hallitus ottaa Alman tarjouksen esille kokouksessaan torstaina.
Juhani Pekkala
21.12.2006 06:00 (päivitetty 09:43)
Kommentit 7

Alma Media yrittää saada haltuunsa Keskisuomalaisen. Neuvottelut ovat olleet yhtiöiden hallitusten välisiä ja niiden tavoitteena on kahden yhtiön fuusio.

Yhtiöt ovat luvanneet tiedottaa lisää, jos keskustelut etenevät merkittävästi, kertoo Alma Media tiedotteessaan.

Keskustelut ovat lähteneet liikkeelle Alma Median aloitteesta, joka on luonut painetta Keskisuomalaisen nykyisiin omistajiin sen hallituksen kautta.

Fuusio tarkoittaisi sitä, että Keskisuomalaisen ja Alma Median nykyiset omistajat tulisivat uuden yhtiön omistajaksi.

Keskisuomalaisen hallitus on suhtautunut ehdotukseen ristiriitaisesti. Osa on halukas fuusioon, mutta osa vastustaa. Hallitus kokoontuu jälleen lähipäivinä pohtimaan tarjousta.

Fuusio kasvattaisi Alman liikevaihdon lähes 400 miljoonaan euroon. Keskisuomalainen-konsernin liikevaihto vuonna 2005 oli 97,8 miljoonaa euroa ja Alman 286 miljoonaa euroa.

Markkina-arvoltaan Alman ja Keskisuomalaisen ero on suurempi. Alman markkina-arvo Helsingin pörssissä on 648 miljoonaa euroa, Keskisuomalaisen 95,7 miljoonaa euroa.

Fuusiossa tarjotaan yleensä osakkeista hintaa, joka on yli pörssikurssin. Ainakin osaa Keskisuomalaisen omistajista voivat kiinnostaa uuden yhtiön osakkeet, koska todennäköisesti osake olisi ainakin likvidimpi kuin Keskisuomalaisen nykyinen osake.

Keskisuomalainen-konserni on hyvin kannattava yritys. Sen liikevoittoprosentti on ollut tammi-syyskuussa 22 prosenttia. Alman liikevoittoprosentti on vastaavana aikana ollut noin 15.

Kskisuomalaisen kurssi on tullut tänä vuonna alas 17 prosenttia, sen sijaan Alma Median on noussut 18 prosenttia.

Alman hallituksen puheenjohtajana toimii Sammon konsernijohtajan varamies Kari Stadigh. Sampo-ryhmä on Alman suurin osakkeenomistaja.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Stadigh tunnetaan taitavana ja terävänä yritysjärjestelijänä, jonka tavoitteena on kasvattaa Sammon omistuksen arvoa Almassa.

Alman omistuksessa on tapahtunut myös muutoksia. Keskisuomalainen on noin puolentoista prosentin osuudellaan Alman 11. suurin omistaja. Tiistaina sijoittaja Kai Mäkelä nosti omistustaan 11,9 prosenttiin ja kuuluu Alman suurimpiin.

Keskisuomalaisen hallitusta johtaa Vesa-Pekka Kangaskorpi, jonka suku on Keskisuomalaisen suurin omistaja. Kangaskorpi toimii Suomen Parlamenttien välisen liiton IPU:n valtuuskunnan sihteerinä.

Keskisuomalaisen omistus on hajautunut maakuntaan. Sen osakkeista yli 96 prosenttia on kotitalouksilla ja suurimmalla omistajalla Pekka Kangaskorvella on 3,56 prosenttia kaikista osakkeista ja 3,71 prosenttia äänivallasta.

Keskisuomalaisen osakkeet jakautuvat äänivaltaiseen K-sarjaan ja Helsingin pörssissä noteerattuun A-sarjaan.

Fuusio kasvattaisi Alman lähes Sanoma Osakeyhtiön kokoiseksi. Sanoman liikevaihto vuonna 2005 oli 446 miljoonaa euroa.

Sanoma Osakeyhtiö julkaisee muun muassa Helsingin Sanomia, Ilta-Sanomia ja Taloussanomia ja on osa SanomaWSOY -konsernia.

Lisää Aiheesta
UutinenKeskisuomalainen teilaa Alma-kimpan (22.12.2006 09:01)
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Pitäkää pienet kiinni aatteistanne. Älkää taipuko suurten tahtoon, jos raha on ainut mittari sananvapautenne mittapuuna.
Kyllä Alma tietää mitä tahtoo, mutta pitäkää te Keskisuomalaiset Kultainenkeskitienne ja säilyttäkää moraalinne!
Huono 0
Alma on näemmä kovinkin halukas laajentumaan mediamarkkinoilla. Milloinkohan on Talentumin vuoro? Nähdäänkö jo 2007 ensimmäisellä kvartaalilla parikin Alma-fuusiota?
Huono 0
"Sanoma Osakeyhtiö julkaisee muun muassa Helsingin Sanomia, Ilta-Sanomia ja Taloussanomia ja on osa SanomaWSOY -konsernia."

Jutun yhteydessä olisi ehkä perusteltua kertoa, mitä lehtiä Keskisuomalainen julkaisee.
Huono 0
Alma Media vahvistaa torstaiaamun pörssitiedotteessaan, että alustavia keskusteluja yhdistymisestä käydään. Keskisuomalaisen hallitus ottaa Alman tarjouksen esille kokouksessaan torstaina.
Taloussanomat
Huono 0
"Keskisuomalainen-konserni on hyvin kannattava yritys". Ellei millään muulla ole väliä, pitäisi ainakin kylmän talouden puhua selvää kieltä: fuusio ei tuo Keskisuomalaiselle mitään varmaa lisäarvoa, vain epävarmuutta tulevasta. Voisi ainakin olettaa myös itsenäisen toimintavallan merkitsevän jotain.
Huono 0
Mistähän tiedät Keskisuomalaisen osakkeenomistajien tahdon jo nyt? Yhtiökokouksessa sen vasta selville saa ja yhtiökokousten välillä hallitus pyrkii sitä toteuttamaan. Hyviä yhtiöitä molemmat ja hyvässä tapauksessa molempien osakkeenomistajat, kuten myös lehdet hyötyvät.
Huono 0
Olisin luullut että >Ilkka >-konserni olisi ollut mukana järjestelyissä, mitä koskee Almaa, mutta erehdyin pahasti. Keskisuomalaisen omistajien on varmaan tiukat paikat. Tulevaisuusden ennustaminen on vaikeaa, mutta Alman kanssa se ei liene ainakaan tasaveroista. Ilkka olisi ollut parempi vaihtoehto(samansuuruisia suunnilleen)....Taitaapi käydä kuin LeoLonglifen ja Tiimarin kaupassa pahaa kusetusta osakkeenomistajille(Tiimari järjesti uusannin yhdistymisen jälkeen, ja osinkoa ei varmaan tule pitlään aikaan)....Mielestäni Keskisuomalinen jää häviölle jos yhdistyy AlmaMedian kanssa!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
10.2.Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
10.2.Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
10.2.Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
10.2.Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
10.2.Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
10.2.Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
10.2.Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
10.2.Raute sai historiansa suurimman tilauksen
10.2.Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10.2.Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
10.2.Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949