Nyt riitti viinalla läträäminen telkkarissa

Lehtikuva
Nyt riitti viinalla läträäminen telkkarissa
Tämä ei käy edes Tallinnan-laivalle sijoittuvassa tosi-tv-sarjassa. Koskenkorvan liian näkyvä esiintyminen televisio-ohjelmassa sai Valviran ärähtämään.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
10.2.2012 06:07
Kommentit 64

Sosiaali- ja terveysalan valvontaviraston Valviran mielestä TV5:n pitää varoa, ettei kanavan uusi reality-tv-sarja Tallinna mene liikaa väkevien viinojen mainostamiseksi.

Ohjelmassa Viroon matkaavat muun muassa julkkikset, himourheilijat, puumat, villisianmetsästäjät ja hauskanpitäjät.

Ohjelman alussa kerrotaan, että se sisältää tuotesijoittelua, ja jaksoissa heilutaan näyttävästi viinaksien, kuten Koskenkorvan kanssa.

Viinapullojen esilläolo ei sinänsä ole Valviran mielestä ongelma.

– Selvitysten perusteella Valvira ei pidä ilmeisenä sitä, että Tallinna-sarjassa olisi kyse tietyn väkevän alkoholijuoman myynninedistämisestä tietoisen tuotesijoittelun muodossa, lakimies Sari Tujunen sanoo.

Valvira on kuitenkin lähettänyt helmikuun alussa ohjelmasta ankaran paimenkirjeen TV5:lle.


– Sarjassa esiintyy väkeviä alkoholijuomia tavalla, jota voidaan pitää mainonnallisena ja ohjelman taustalla vaikuttaa väkevien alkoholijuomien näkyvyydestä hyötyvä taho, Tujunen perustelee kirjettä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tujusen mielestä hyötyjä on tässä tapauksessa Tallink Silja – ei juoman valmistaja.

Valviran näkemyksen mukaan TV5 ei ole lähetystoiminnassaan riittävällä tavalla huomioinut väkeviä alkoholijuomia koskevia erityismääräyksiä ja rajoituksia.

Sarjan on kanavalle tuottanut C-Media, käsikirjoittanut Jupe Tuomola ja ohjannut Harri Haanpää.

Lisää Aiheesta
UutinenUusi laiva Tallinnan-reitille (2.2. 11:34)
UutinenNäin tienaat Tallinnan-matkalla (10.9.2011 06:02)
UutinenTästä syystä Viro voittaa (4.8.2011 13:30)
UutinenRalli alkoi Tallinnan laivoilla (10.5.2011 16:25)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (64)

Huono 0
Ei kaikkea voi ruveta määräilemään mitä saa näyttää ja mitä ei! Tynnyrissä ei pidä kasvaa vaan nähdä todellisuus ympärillä ja oppia.

Kielletään samalla myös leffat ja tv-sarjikset, koska niissäkin mainostetaan niitä pahoja juttuja.
Uusi mukaansa tempaava reality sarja; Valvira rulettaa.
Ensimmäisessä jaksossa nähdään, kuinka johtaja herää 30-vuotisesta unestaan kuullessaan kotinsa lähelle suuniteltavasta hoitolaitoksesta.
todellisuus on hauskempaa
Huono 9
Kunnon snuff-filmejä ei näe julkisessa levityksessä. Miksi? Ketä muka kiduttaminen haittaa? se on kuitenkin satojen tuhansien ihmisten arkipäivää pahassa maailmassa. Eiväthän ihmiset tiedä mitä oikea kidutus on, jos eivät siitä tiedä. Varmastikin oikeat snuff-filmit lisäisivät ihmisten empatiaa kidutusten uhreille.
O tempora, O mores!
Valvira ja alkoholilaki ovat tsaarin aikaisia instituutioita, jotka pitäisi lakkauttaa... Kohta ei kait kartoissa tai pistiosoitteissa saa mainita Koskenkorva -nimistä paikkakuntaa?
Kossu, whiskey,jaloviina...
Kuntien ja varuskuntien lakkautuslistan jatkoksi voi laittaa Valviran ja THL:n.
Narkoleptiaa harrastava valelääkäri
Huono 2
"Nyt riitti viinalla läträäminen telkkarissa"..käsky tuli korkeammalta taholta esimerkin saattelemana.
Kukkaruukku käteinen. Siilinjärvi
Virkamies uransa huipulla saa päteä ohjelman sissälölle.
Bebe
Huono 0
Jupe Tuomola ? Aaah,chic, art deco inttellektuell ?
Jean Pierre Paris
Tämän kansan humalahakuisuuden ihannointi on jo sairasta, 45 työkykyiset miehet varhaiseläkkeellä alkoholin vuoksi, turvakodit pyhinä täynnä piestyjä vaimoja. Suomalaisen miehen heikko itsetuntu ja väkivaltaisuus yhdistettynä humalahakuiseen juomiseen saa pahaa jälkeä aikaan.

Onkin aika lopettaa humalahakuisen juonnin ihannointi, televisio etunenässä voisi tuoda kulttuuristamme muitakin asioita esiin kuin järjetön kännääminen ja sekoilu!
HYVÄ!
Mitäs se valvira oikein miettii? Koskenkorvan mainostamisella ja lisämyynnillä saadaan lisää vero-, ja myyntituloja, joilla voidaan kantaa vastuuta Kreikan taloudesta.
Missä on valviran vastuunkanto?
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 

Yhteistyössä

06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
25.5.IS: Reijo Paanasesta Sdp:n puolusihteeri
25.5.Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949