Kirjaudu ▼
 

Hartwallin "ryssiminen" oli liikaa – "halventaa venäläisiä"

Lehtikuva
Hartwallin "ryssiminen" oli liikaa – "halventaa venäläisiä"
Kuvan Otto-lonkeromainos ei saanut Mainonnan eettistä neuvostoa älähtämään.
Mainonnan eettinen neuvosto antoi panimoyhtiö Hartwallille huomautuksen hyvän tavan vastaisesta mainonnasta. Neuvoston mielestä ryssiä-verbi lonkeromainoksessa syrjii venäläisiä.
Taloussanomat
28.12.2011 13:45
82

Mainostoimisto Kingin suunnittelemassa kampanjassa lonkeroa mainostetaan ilmaisulla ”Uudistimme maun, mutta ryssimme tavutuksen”. Tölkissä on virheellisesti tavutettu sana grei-ppi.

Ryssimisellä tarkoitetaan puhekielessä epäonnistumista tai kelvotonta suoritusta jossakin asiassa. Neuvoston mielestä "verbin voidaan katsoa halventavan venäläisiä". Sen mukaan mainonnassa ei pitäisi vahvistaa negatiivisia mielleyhtymiä.

Hartwall kieltää rikkoneensa hyvää markkinointitapaa. Alatyylisyys tai kenenkään loukkaaminen eivät yhtiön mukaan kuulu sen mainoksiin.

Mainoksissa on Hartwallin mukaan jo pitkään käytetty nuorison suosimaa niin sanottua "oivaltavaa mainontaa".

– Otto-lonkeron mainontaan ei kuulu alatyylisyys, yhtiö kirjoittaa vastineessaan neuvostolle.

– Uusi polvi ei piittaa tabuista, tuskin niistä tietääkään tai välttämättä osaa edes yhdistää ryssimistä ryssä-sanaan, Hartwall jatkaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hartwall on päättänyt lopettaa tuomitun kampanjan.

Hartwall ei ole eettisen neuvoston huomion kohteena ensimmäistä kertaa. Vuosi sitten valmistaja sai neuvostolta huomautuksen Åttå Drinkero -mainoksista. Silloisen kampanjan Kjartan-hahmo antoi neuvoston mielestä stereotyyppisen kuvan homoseksuaaleista.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Markkinointi ja Mainonta -lehti.

Yritykset Hartwall
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (82)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
entäs "nee-keröimme tavutuksen".

Ois varmaan tullu monella p*skahalvaus.
viesti lähetetty tar 28.12.2011 13:54

Anonyymi
Tämä Mainonnan eettinen neuvosto loukkaa Neuvostoliittoa, joska sana neuvosto on kirjoitettu pienellä.
Tsuhna 28.12.2011 13:54

Anonyymi
Jåå-å, mutta nääskun Hartwall mainostaa lähinnä feisbuukissa ja siä nää teinit luuhaa. Etteks te tajuu?? siellä se kohderyhmä näköjään on nykyään.
ja markkinoinnin vas 28.12.2011 13:55

Anonyymi
Mainonnan eettinen neuvostoliitto.
Jokerrr 28.12.2011 13:55

Anonyymi
Mainonnan eettinen neuvosto viittaa johonkin ja se loukkaa kansalaisia. Näitä neuvostoja on liikaa ja ne viittaavat Neuvostoliittoon enempi kuin ryssiminen. Taitaa olla niitä neuvostoja joihin ei ole avointa hakua.
Tsunami 28.12.2011 13:56

Anonyymi
Mainonnan eettinen neuvosto jaksaa näperrellä tällaisten pikkuasioiden parissa. Sen sijaan se ei korviaan lotkauta paljon isompien epäkohtien edessä.

Mainoksissa saa esimerkiksi valehdella ummet ja lammet, ilman että kyseinen lautakunta tekee yhtään mitään.

Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi kännykkä- ja nettioperaattoreiden lupaukset yhteyksien nopeudesta: on aivan tavallista, että liittymän todellinen nopeus ei ole edes neljäsosaakaan siitä mitä mainoksessa on luvattu.
Eivätkö lautakunnan 28.12.2011 13:57

Anonyymi
Onpa hyvä verbi. En ole ennen kuullutkaan. Kuvaa täydellisesti suoritusta.
Soromnoo 28.12.2011 13:58

Anonyymi
Tämä Mainonnan eettinen neuvosto loukkaa Neuvostoliittoa, joska sana neuvosto on kirjoitettu pienellä.


Jospa siellä Neuvoston kokoustiloissa on iso Breshnevin kuva seinällä? Ehkäpä se kompensoi tuon esiin ottamasi pikku lipsahduksen?
Tää on tätä 28.12.2011 14:01

Anonyymi
On loukkaus väittää, että nykysuomalainen liittäisi "ryssimisen" nykypäivän Venäjään eikä menneisyyden epic-failiin, Neuvostoliittoon, niinkuin kuuluukin.
Nimetön 28.12.2011 14:11

Anonyymi
entäs "nee-keröimme tavutuksen".Ois varmaan tullu monella p*skahalvaus.


Eei noin, vaan "nigga-roimme tavutuksen"
Ekso Niggari 28.12.2011 14:11
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?