"Älä ruoki lamaa" -päättyi, taantuma ei
Viime vuoden alussa alkanut elinkeinoelämän ”Älä ruoki lamaa” -kampanja on kaikessa hiljaisuudessa päättynyt. Kampanjassa kehotettiin suomalaisia välttämään turhaa lamakäyttäytymistä eli herkeämään yltiösäästäväisiksi. Nyt kampanjan internetsivuja ei enää päivitetä.
Kulutuksen nopean vähentämisen pelättiin vain jyrkentävän taantumaa. Yrityksiltä kaivattiin myös panostusta tulevaisuuteen.
Mukana julkisuudessa oli yritysten ja muun muassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen edustus. Kansalaisjärjestöt arvostelivat tosin kampanjaa siitä, että se siirsi vastuun lamantorjunnasta muutenkin rasittuneelle kuluttajalle.
Hanketta vetäneen Bob Helsingin hallituksen puheenjohtajan Jukka Kurttilan mukaan väliaikaiseksi tarkoitettu kampanja saavutti tavallaan tavoitteensa.
– Kyseessä oli enemmänkin herättelykampanja, sitä ei ollut tarkoitettu jatkuvaksi, Kurttila sanoi.
Hänen mukaansa tiedotusvälineiltä saatu huomio oli kiitettävää. Myös kuluttajien luottamusindeksi kääntyi kampanjan aikana toiseen suuntaan, vaikka Kurttila ei tästä ota kunniaa.
– Laman ruokkiminen vakiintui sananakin käytäntöön ja sitä analysoitiin. Koin saamastani palautteesta, että hanketta pidettiin hyvänä. Kampanja huomattiin myös maailmalla.
Kurttilan mukaan kuluttajien mielialat ovat parantuneet, mutta reaalitalouteen on iskenyt Euroopan velkakriisi.
– Tavattoman heikoilla jäillä kävellään edelleen. Pienikin huono uutinen, niin ihmiset tuntuvat menevän niistä ihan sirpaleiksi.



















Kommentit (26)
Eroaa edellisestä siten että hyödyttäisi myös kampanjaan osallistujaa.
yli 80 miljardia euroa.
Joten 5 miljoonan suomalaisen tulisi säästää 5 miljardia neljässä vuodessa.
Ai, sitähän IMF ehdotti. Kuinkas sattuikaan.
Hallitusko määräsi lopettamaan kampanjan ennen IMF:n herrojen säästökomentoja ja leikkauslistojen julkistamista?