Audi sai Paha yhtiö -palkinnon

Taloussanomat
Audi sai Paha yhtiö -palkinnon
Audin harhaanjohtava mainonta ympäristöystävällisenä autona on tuonut sille vuoden Paha yhtiö -palkinnon viherpesusta. Audi jakaa palkinnon EasyJetin, Microsoftin ja öljy-yhtiö BP:n kanssa.
Taloussanomat
8.12.2009 10:56
Kommentit 26

Audin mainoksessa A3 TDI -mallia kehutaan yhtä ympäristöystävälliseksi kuin pyöräilyä tai bussimatkustamista, jos auto käy biodieselillä.

Biodieselin haitat muun muassa metisen monimuotoisuudelle ovat kuitenkin jo tiedossa. A3 TDI on myös kaukana kokoluokkansa vähäruokaisimmista dieselautoista.

Kuluttajajärjestö Consumers International kritisoi tämän vuoden palkinnollaan yrityksiä, jotka mainostavat tuotteitaan ympäristöystävällisiksi, vaikka ne eivät sitä todellisuudessa ole. Paha yhtiö -palkinnolla järjestö pyrkii herättelemään kuluttajia mainoskritiikkiin.

Ruotsin kuluttajien pääsihteeri Jan Bertoft on todennut di.se -sivustolla, että mainonta käy yhä härskimmäksi.

– Ihmisistä tulee yhä ympäristötietoisempia ja he haluavat ostaa ympäristöystävällisiä tuotteita. Yritykset iskevät tähän ja heittelevät mainoksiin sanoja kuten ”vihreä”, ”hiilineutraali” ja ”ympäristöystävällinen” saadakseen tuotteitaan kaupaksi paremmin.

”Hiilidioksidi on
hyväksi planeetalle”

Consumer International suomii myös EasyJet -lentoyhtiötä vähäpäästöisyydellä ratsastamisesta. Lentoyhtiö on mainoksessaan väittänyt, että sen koneet ovat ympäristöystävällisempiä kuin hybridiauto.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Öljy-yhtiö BP on mainostanut yhtiötään poikkeuksellisen vihreänä uusiutumattomia luonnonvaroja käyttäväksi yritykseksi. Se on väittänyt sijoittaneensa uusiutuviin energiamuotoihin ja puunistutusprojekteihin, vaikka samaan aikaan sen ympäristönsuojeluun käyttämiä rahoja on tuntuvasti supistettu.

Neljäs palkinnonsaaja on tietokonejätti Microsoft. Se on mainostanut Windows 7 -tuotettaan vihreänä, vaikka se samaan aikaan kannustaa ihmisiä ostamaan uusia tietokoneita uudella käyttöjärjestelmällä.

Erikoispalkinto annettiin Yhdysvaltalaisten fossiilisten polttoaineiden teollisuuden tukemalle CO2 is Green -järjestölle. Vaikka tuore järjestö ei olekaan yritys, se ansaitsisi viherpesun Oscar-palkinnon huijatessaan ihmisiä uskomaan, että CO2 on pelkästään hyväksi planeetalle, Consumers International kirjoittaa tiedotteessaan.

Lisää Aiheesta
UutinenKoko autokauppa kärsii Audi-kohusta (3.9.2009 10:01)
KolumniHiilivoima tekee paluun (24.7.2009 07:30)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (26)

Huono 0
Hei ketä ihan oikeesti kiinnostaa jotkut ituhippien tai pyöräilyaktivistien kitinät autoilun ympäristöystävällisyydestä? Mitään ilmastonmuutosta ei todellakaan ole, ainakaan ihmisen tekojen takia, eikä autojen pakokaasut haittaa muita kuin niitä alipainoisia ja alipalkattuja fillaristeja, joilla ei ole varaa ajaa työmatkojaan autoilla!

Kuinka moni polkupyöräilijä on pokannut naisen kulkupelinsä ansiosta? Mä oon kyllä saanu osani "pesästä" Audini ansiosta.
Liikenteen kuningas!
Huono 7
Voi olla, että autoilu saastuttaa enemmän kuin pyöräily, mutta polkupyöräilijät aiheuttaa autoja enemmän onnettomuuksia!
Polkijat potkittava pois
Huono 2
metisen monimuotoisuudelle
typo
Huono 5
Ettei nyt vaan olisi haettu palkinnolle julkisuutta valitsemalla juuri Audi palkinnon saajaksi?

Samaa huuhaamainontaa harrastaa joka ikinen automerkki eikä Audi edes kovin pahasti moneen muuhun kansanautomerkkiin verrattuna.
Huono 3
Taisi liikenteen kuningas olla itse Kiesi.
Audihan on ylihinnoiteltu Skeida tai Seat.
Seat Exeo = Audi A4
Huono 1
Voi olla, että autoilu saastuttaa enemmän kuin pyöräily, mutta polkupyöräilijät aiheuttaa autoja enemmän onnettomuuksia!

Elikkä siis polkupyöräilijät aiheuttavat nämä onnettomuudet? Eli: viaton autoilija kääntyy rauhallisesti risteyksessä, kun yhtäkkiä iso paha pyöräilijä kaahailee suoraan päin autoa tappaen auton kuljettajan, kun pyöräilijä jatkaa tyynesti matkaansa.
Huono 3
Itsellä meni audi boikottiin jo Kiesu-jupakan yhteydessä. Tämä nyt ei auta yhtään lisää.
Jarkko
Huono 6
Taas puututaan tähän CO2 uskovaisuuden vastustamiseen.
Huuhaata koko CO2 ja jotta varmistan kaikkien vihat kun vertaan CO2 uskovaisuutta siihen kritiikittömään evoluutiouskoon jota meidän yhteiskunnassamme on.
Pahojen yhtiöiden palkinnot ihan oikeasti aseteollisuudelle, pornografiajulkaisijoille ja tupakka- ja alkoholifirmoille!
Berliininmunkki
Huono 4
Mutta ison koira hiilijalanjälki on moninkertainen maasturiinkin verrattuna.
Voitais unohtaa vaihteeksi autojen saattuttavuuden ja puhua jostai muusta.

Jos paha audi sattuu sopimaan imagoon paremmin kuin kiltti toyota, niin ei voi oikeen mitään.
S3
Huono 7
Taisi liikenteen kuningas olla itse Kiesi.Audihan on ylihinnoiteltu Skeida tai Seat.

Kyllä kuule Audi on auto isolla aalla! Ei todellakaan ole mikään Seat tai Skoda!
Liikenteen kuningas!
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

9.2.Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti
9.2.Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan
9.2.Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon
9.2."Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään
9.2.Ilmalämpöpumppu sai rinnalleen uuden suosikin
9.2.Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään
9.2.HS: Armeijan säästöt kuumensivat eduskunnan
9.2.Suomen pelipiirit saivat presidentiltä palkinnon
9.2.Kotipizza leipoi ennätystuloksen
9.2.Pepsi antaa potkut 8 700:lle
9.2.Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800
9.2.Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä
9.2.Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa
9.2.Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi
9.2.Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai?
9.2.Jopa Microsoft alkaa väsyä patenttisotiin
9.2.Talousmyllerrys nipisti Danske Bankin tulosta
9.2.Liitot: Lähivakuutuksen ja Tapiolan väellä ei syytä paniikkiin
9.2.Tänne tulevat uudet Prismat
9.2.EKP ei koskenut korkoon
9.2.Helsingin pörssissä vilkas tulospäivä, Stockmann kipuaa
9.2."Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä"
9.2.Chaim Zabludowicz ehdolla Outotecin hallitukseen
9.2.Outotecilla oli vahva loppuvuosi
9.2.8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua
9.2.Google aikoo avata kaupan Dubliniin – myy rihkamaa?
9.2.Metson liikevaihto ja tilaukset nousivat ennätykseen
9.2.Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna
9.2.M-real teki selvästi tappiota
9.2.Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949