Puumanainen-mainos suututti katsojia

Atrian mainos, jossa vanhempi nainen haaveilee heilastelusta nuoremman miehen kanssa, on herättänyt närkästystä.
Taloussanomat
14.10.2009 16:46
Kommentit 80

Suomen Kuvalehden mukaan Atria Fresh -mainoksesta on valitettu sekä Kuluttajavirastoon että Mainonnan eettiseen neuvostoon.

Mainoksessa vanhempi nainen haaveilee suhteesta selvästi nuoremman miehen kanssa. Lopussa nainen istuu haikaileva ilme kasvoillaan puiston penkillä, ja ruudussa näkyy teksti "Vaihda tuoreempaan ruokaan".

Mainoksesta valittaneet ovat pitäneet mainosta esimerkiksi moraalittomana ja seksistisenä. Perusteluina on käytetty muun muassa sitä, että siinä esitetään selkeitä seksuaalisia vihjailuja, joilla ei ole mitään tekemistä ruoan kanssa.

Atrian kaupallisten toimintojen johtaja Jarmo Lindholm sanoo Suomen Kuvalehden verkkosivuilla, että mainoskampanja on negatiivisesta palautteesta huolimatta ollut onnistunut. Tuotteiden tunnettuus on kasvanut ja kampanja on herättänyt mielenkiintoa. 

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (80)

Huono 0
Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa.
Puumanaiset asialla
Mitä tuosta, nyt vain vanhamies ja nuori nainen ja vieläkin parempi mainos.
Puumamies
Minne kokoomuksen Toivotalkoot-mainoksista voisi valittaa? Nekin herättivät suurta närkästystä jakaessaan paikkansa pitämätöntä tietoa.
Luvattiin että verot laskee ja työllisyys paranee, vaan miten kävi?
Tosikot siperiaan, mihin jäi huumorintaju?
Hesus
Tässä taitaa taas käydä ns. Barbara Streisand -efekti toteen; itse en ollut mainosta edes nähnyt, kun en telkkaria omista, mutta nyt piti käydä ihan varta vasten katsomassa. Valitukset kääntyivät siis Atrialle positiiviseksi ilmiöksi, vaikka tarkoitus varmaan oli päinvastainen...
Kannattaahan se vanha väljähtänyt parisuhde vaihtaa ilman muuta, jos ei tyydytä.
Minja
Naisen oikea ikä on pysyvästi 18 -24 vuotta. Oma ikä saa olla mikä vain, mutta naisen ikä on vakio.

Vanhat maistuu happamalle, nuoret hunajalle. Ja vanhojen henki haisee pahalle. Pilaanunutta tavaraa.

Vertailupohjaa on muutaman sadan yksilön verran.
Audimies
Miksi muuten ne mainokset joista nousee melu
on sellaisia joita ei kukaan ole nähnyt samoinkuin
myös kaikki ne mainokset jotka palkitaan
kuukauden mainoksena???
MIKSI IHMEESSÄ
Kysymys on periaatteesta. Miksi pitäisi sallia se, että vanhempi nainen haaveilee nuoremmasta miehestä kun nuoremmasta naisesta haaveileva vanhempi mies olisi vastaavassa tilanteessa teilattu varmasti. Tasa-arvon on kuljettava molempiin suuntiin.
SKO
Minusta vuosia sitten esitetty Panu-tytön maalimainos oli parempi, vaikka tietysti tuomitsen nämä molemmat mainokset mitä jyrkimmin.
Sutina
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
10.2.Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
10.2.Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
10.2.Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
10.2.Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
10.2.Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
10.2.Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
10.2.Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
10.2.Raute sai historiansa suurimman tilauksen
10.2.Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10.2.Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
10.2.Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949