Kirjaudu ▼
 

Finnairin kumppani tekee jättilistautumisen

EPA
Finnairin kumppani tekee jättilistautumisen
Japan Airlines listautuu pörssiin syksyllä.
Japanilainen lentoyhtiö Japan Airlines on kääntynyt kahdessa vuodessa konkurssin kautta maailman kannattavimmaksi lentoyhtiöksi. Yhtiö listautuu syyskuussa pörssiin. Kyseessä on suurin listautuminen Facebookin jälkeen.
Taloussanomat – Bloomberg
3.8.2012 15:18
6

Japan Airlines (JAL) kertoo maan talousministeriölle jättämissään asiakirjoissa, että se listautuu Tokion pörssiin syyskuun 19. päivänä.

JAL:n valtiotaustainen omistaja aikoo nostaa valtavalla listautumisellaan 663 miljardia jeniä eli lähes 7 miljardia euroa. Kyseessä on suurin listautuminen Facebookin jälkeen.

07:33Osake
+2,64 %
2,72
+0,07

Uutistoimisto Bloomberg kuvailee osakkeen hintaa varovaiseksi. Listautumishinnan mukainen pörssiarvo on viisinkertainen yhtiön tilivuoden tuottoennusteeseen.

Esimerkiksi JAL:n kilpailijan All Nippon Airwaysin ANA:n pörssiarvo on 12-kertainen tuotto-ohjeistukseen nähden.

Taloustiedot

Bloombergin keräämien tietojen mukaan lentoyhtiöiden pörssiarvo on keskimäärin kymmenkertainen suhteessa tulevan tilivuoden tuottoennusteeseen. Keskiarvo on laskettu lentoyhtiöistä, joiden pörssiarvo on yli 4,1 miljardia euroa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

JAL kuuluu samaan Oneworld-allianssiin Finnairin kanssa. Ensi vuoden maaliskuussa JAL aloittaa omat lennot Tokiosta Helsinkiin yhteistyössä Finnairin kanssa.

JAL ja Finnair tekevät useilla reiteillä niin sanottua codeshare-yhteistyötä. Käytännössä codeshare tarkoittaa paikkojen ostamista toisen lentoyhtiön koneista. 

JAL hakeutui konkurssiin tammikuussa 2010, mutta sen jälkeen yhtiöstä on tullut maailman kannattavin lentoyhtiö. Viime vuonna yhtiö teki 187 miljardia jeniä eli lähes kaksi miljardia euroa voittoa.

Lisää Aiheesta
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (6)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Voisiko JAL antaa vähän konsulttiapua Finnairille talouden parantamisessa? Usein nämä talousvinkit on niitä mitkä melekin kaikki tietävät (turhien portaiden karsinta, palvelun parantaminen, aikatauluissa pysyminen, henkilökunnan ystävällisyys) mutta aina suomalaisille se pitää olla joku ulkopuolinen joka sen sanoo.
Lentoturisti, myös J 3.8.2012 16:00

Anonyymi
Aikataulussa pysyminen. Toisinsanoen aikataulut suunniteltava sellaisiksi että niissä on edes teoreettiset mahdollisuudet pysyä. Ja matkustajien ei kannata ostaa sellaisilla vaihtoajoilla lippua että myöhästyy jatkolennolta pienen viivytyksen sattuessa kohdalle. Omaakin järkeä saa käyttää. Esim 35min kääntöaika ruuhka-aikaan on liian lyhyt missä tahansa.
Nimetön 3.8.2012 16:17

Anonyymi
Espanjalaiset pankit huomio! Soittakaa JAPANIIN ja kysykää miten konkan kautta päästään uudestaan vauhtiin.


Olisi varmasti paikallaan vaikka koko Suomen Hallitus matkustas Jaappaniin opiskelemaan.
Läheltä se liippaa k-kurssi meitäkin, vaikka Kattainen ja Gallubit kertoo muuta !
Jospa sitten hyvin koulutettu Hallitus käätäisi suuntaa, eikä odottaisi kädet ristissä Onnen-kantamoista !
mustamies 3.8.2012 16:21

Anonyymi
Joo, kuluja on varmaan karsittu ja ylikapasiteettiakin. Lisäksi velat lienee kuitattu pois.

Suurin syy voittoihin on kuitenkin jaapanialaisten maksamat kovat lippuhinnat. Japanilainen on erittäin patrioottinen.
Pölhökustaa 3.8.2012 16:37

Anonyymi
Eiks sielläpäin asustele se konsulentti marui tsurunen?
Nimetön 3.8.2012 19:13

Anonyymi
Kannattaisi Finnairin johtajien pitää lakistaan kiinni, sillä japanilaiset osaavat kyllä konstit syödä kilpailijansa samoilta markkinoilta. Tarttis varmaan Finnairin johdon ottaa mallia yrityksen kannattavaksi saamisesta JAL:lta, eikä keskittyä vain niihin bonuksiinsa ja asuntokauppoihin. Erittäin läheltä seuranneena tiedän, että JAL:n konstit ei ensimmäisenä ollut potkut ja ulkoistamiset vaan henkilöstön kannustaminen ja tukeminen.
Hese 9.8.2012 15:08
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä