Kirjaudu ▼
 

Air Finlandin lentäjä: Odotimme lomautuksia, emme konkurssia

Lehtikuva
Air Finlandin lentäjä: Odotimme lomautuksia, emme konkurssia
Tiistaina konkurssistaan ilmoittaneen lentoyhtiön Air Finlandin lentäjä kertoo Taloussanomille, että konkurssi tuli täytenä yllätyksenä. Työntekijät odottivat lomautuksia, mutta yhtiön toiminnan lopettamista ei ennakoinut kukaan.
Johannes Niemeläinen
29.6.2012 17:53
33

Konkurssiin ajautuneen lentoyhtiö Air Finlandin lentäjän mukaan yhtiön konkurssi tuli täytenä yllätyksenä. Nimettömänä pysyttelevä lentäjä kertoo, että Air Finlandin työntekijät eivät osanneet odottaa konkurssia lainkaan.

Yhtiössä oli yt-neuvottelujen uhka, ja työntekijät odottivat neuvottelujen johtavan lomautuksiin. Viime aikoina työntekijöiltä oli karsittu pois erilaisia etuuksia, mutta Air Finlandin konkurssista ei työntekijän mukaan kielinyt mikään.

Eilen yhtiön johto piti työntekijöille tiedotustilaisuuden konkurssista. Air Finlandin työntekijöillä on kahden viikon irtisanomisaika, jonka jälkeen lentoyhtiön noin kaksi sataa työntekijää ovat työttömiä.

Air Finland ilmoitti tiistaina lopettavansa toimintansa ja jättävänsä konkurssihakemuksen. Lentoyhtiön toimitusjohtaja Mika Helenius kommentoi MTV3:lle, että konkurssi johtuu polttoaineen korkeasta hinnasta, kovasta kilpailutilanteesta ja markkinoiden ylikapasiteetista.

Taloustiedot

Lentokalustonsa Air Finland oli liisannut maailman suurimmalta lentokoneiden vuokraajalta, International Lease Finance Corporationilta (ILFC).

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (33)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Talsan Rommari: Odotimme konkurssia, emme lomautuksia.
Nimetön 29.6.2012 18:14

Anonyymi
Vähän sama asia kuin viime eduskuntavaaleissa, äänestin Kokoomusta, ja luulin että on isänmaallinen puolue ja Suomen etua ajava, mutta menivätkin ja tekivät oikein kunnon isänmaanpetoksen Käteisen johdolla.
En äänestä Kokoomust 29.6.2012 18:14

Anonyymi
Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan;)
päivä kerrallaan nii 29.6.2012 18:15

Anonyymi
Lähes sankari..
Nimetön 29.6.2012 18:18

Anonyymi
Se mitä pienet tänään, isommat kohta perässä..
duunari? 29.6.2012 18:28

Anonyymi
Muutamien lakkoilujen jälkeen,voi Finairkin yllättää
samantapaisella ilmoituksella,et sillee.
Jussi Juonio 29.6.2012 18:29

Anonyymi
Harmittava uutinen henkilöstön osalta.
Tsemppia kaikille!
+1 29.6.2012 18:33

Anonyymi
Lakkoo peliin niin työpaikat pelastuuuuuuu
Nimetön 29.6.2012 18:36

Anonyymi
Työntekijöiden pitäisi ottaa tiukka ote näistä työnteetättäjistä. Ottakaa Lontoosta mallia, tulkoon vaikka olympialaiset ja miljoonia matkailijoita, mutta bussit ei liiku.
Kovemmat keinot tai 29.6.2012 18:39

Anonyymi
Persujen äänestäjä :
Odotimme, että Suomi voi korkeintaan notkahtaa kansallisvaluutojen palautuessa, emme osanneet odottaa konkurssia...

Odotamme,että oppositiopaavi keskeyttää EIEI EI -liturgiansa ja joskus alkaisi kantaa vastuuta.
Ellei euroopasta niin edes Suomesta.
Nimetön 29.6.2012 18:40
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä