Kirjaudu ▼
 

Ruotsalaista halpalentoyhtiötä haetaan konkurssiin

Ruotsalainen, sekä alueellista että ulkomaan liikennettä harjoittanut lentoyhtiö Skyways on hakeutumassa konkurssiin maksuvaikeuksien takia.
Taloussanomat
22.5.2012 09:02
8

Halpalentoyhtiö ilmoittaa tiedotteessaan peruuttavansa lentonsa jo tänään.

Konkurssihakemus jätetään jo aamupäivän aikana. Se koskee myös tytäryhtiö City Airlinea.

Yhtiön johto kertoo yrittäneensä kääntää kurssia puolen vuoden ajan, tässä onnistumatta. Tämän vuoksi yhtiön omistajat ovat päättäneet lopettaa rahoittamisen.

– Tuntuu uskomattoman ikävältä, että tämä tapahtuu yhtiölle ja että matkustajamme joutuvat kärsimään tästä. Se on ikävää myös henkilökunnallemme, joka voi menettää työpaikkansa, sanoo Skywaysin ja City Airlinesin toimitusjohtaja Mikael Wångdahl tiedotteessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Skyways on lentänyt Ruotsin sisällä useisiin kohteisiin ja lisäksi muun muassa Britanniaan Manchesteriin. Vielä reilu vuosikymmen sitten Skyways oli valta-asemassa Ruotsin sisäisillä lentomarkkinoilla ja sen palkkalistoilla oli satoja työntekijöitä, mutta viime vuosina yhtiö on kärsinyt talousvaikeuksista ja joutunut omistusvaihdosten kohteeksi.

Skywaysin pääomistaja on nykyisin ukrainalainen miljardööri Igor Kilomoyski.

Yritykset Skyways
Ihmiset Igor Kilomoyski
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (8)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei kai sentään kesken lennon?
online 22.5.2012 9:17

Anonyymi
Kilomolski ottaa vielä niskalenkin markkinoista.
savolainen optimisti 22.5.2012 9:31

Anonyymi
Ei Igorilla mene bisnekset aivan nappiin. Pari viikkoa sitten meni saman omistajan toinen lentoyhtiö, Cimber Sterling, konkurssiin.
Hahaa 22.5.2012 9:31

Anonyymi
Ihme kun viela halpisyhtioiden saastokuurit eivat ole aiheuttaneet vaaratilanteita ainakaan lansimaissa.
lennatan perheeni mi 22.5.2012 9:52

Anonyymi
Ei Igorilla mene bisnekset aivan nappiin. Pari viikkoa sitten meni saman omistajan toinen lentoyhtiö, Cimber Sterling, konkurssiin.
Hän on varmaan imenyt pois enemmän kuin mitä omaa rahaa hän sijoitti. Yhtiö palveli hyvin kiristämällä SASia jonkin verran kilpailulla.
tyytyväinen 22.5.2012 10:05

Anonyymi
Ei tässä näin pitänyt käydä, uuskeyenilaisessa talousopissa.


Näinhän tässä juuri käy, Suomessahan onkin uuskenialainen talousoppi.
Pohjolan Banaanivalt 22.5.2012 10:47

Anonyymi
´

yhtiön omistajat ovat päättäneet lopettaa rahoittamisen


Valtion omistamat yhtiöt pärjäävät aina, koska rahoittajilta (tasaverojen maksajilta ja eläkesäästäjiltä) ei kukaan koskaan edes kysy mitään.
vänrikki S. 22.5.2012 10:54

Anonyymi
Onko Igoria huijattu vai huijasiko hän verottajaa?
That´s the question.
Ennustajaoraakkeli 2 22.5.2012 12:25
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä