Finnair ei kerro Euroopan-liikenteensä kohtaloa
Finnair aikoo siirtää kolmanneksen Euroopan-lennoistaan brittiläiselle kumppanilleen Flybelle. Lentoja alkaa operoida yhteisyritys Flybe Nordic, josta Flybe omistaa enemmistön eli 60 prosenttia. Yhtiö tiedotti asiasta tänään.
Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen kiersi tiukasti spekulaatiot yhtiön mahdollisista muista yhteistyökumppaneista. Sen on lähiaikoina edelleen päätettävä, mitä tehdä heikosti kannattavalle 2/3-osalle Euroopan-liikenteestään.
Spekulaatiot siitä, että yhtiö olisi käynyt keskusteluita norjalaisen kilpailijan Norwegianin kanssa, Vehviläinen kielsi yksikantaan.
– Kysymys on edelleen auki. Millaisia reittejä ja mitä tehdään 2/3-osalle. Etsimme edelleen erilaisia mahdollisia malleja. Mikään ei ole muuttunut ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeisenä aikana, Vehviläinen tyytyi sanomaan.
Flyben univormut päälle,
koneet edelleen sinivalkoisia
Niin sanotussa liikkeenluovutuksessa Finnairista siirtyy Flybelle lokakuussa 12 Embraer-lentokonetta. Sata matkustamotyöntekijää ja 120 Embraer-lentäjää siirtyy mukana Flybelle vanhoina työntekijöinä, Vehviläinen kertoi tiedotustilaisuudessa.
– Tämä on noin kolmannes Finnairin Euroopan-liikenteestä ja nostaa Flyben Finnairin tasolle Euroopan-liikenteessä, Vehviläinen sanoi.
Vehviläisen mukaan tarkoituksena on parantaa Euroopan liikenteen kannattavuutta ja kustannustehokkuutta ja näin tukea Finnairin strategiaa olla Pohjolan ykkönen. Finnair ei kertonut tarkemmin, millaista kustannussäästöä Flybe sille tuottaa.
– Lentokoneet ovat edelleen Finnairin väreissä. Varsinainen asiakaspalvelu ja tuote ovat edelleen Finnairin tuottamia. Henkilökunta tulee tietysti Flybeltä, eli heillä on Flybyn virkapuku, mikä on ainoa selkeä näkyvä muutos tässä vaiheessa.
– Henkilöstön osalta kyseessä on liikkeen luovutus. Yksityisohtien osalta ollaan siinä tilanteessa, että Finnair on keskustellut lentäjäliiton kanssa. Nämä neuvottelut on saatu päätökseen ja tarkoituksena on, että lentäjäliitto tulee omalta osalta tekemään päätöksiä lähiviikkoina.
– Toivoisimme, että meillä olisi mahdollisuus keskustella matkustamohenkilökunan kanssa käytävistä järjestelyistä ja siitä, mitä tämä liikeen luovutus tarkoittaa henkilöstön osalta, Vehviläinen jatkoi.
Flybe Nordicille aiesopimus tuo Flybe Europen toimitusjohtajan Mike Rutterin mukaan kasvumahdollisuuksia. Sopimus luo merkittäviä ja kestäviä työllistymismahdollisuuksia, Rutter sanoi.
Reittivaihtoehdot
edelleen avoinna
Finnairista ei kerrottu vielä tarkemmin, mitä uusia reittejä se alkaa Flyben kautta tarjoamaan matkustajille. Suuntana voivat olla ainakin Lontoo ja Manchester.
– Meillä ei ole vahvistettuja lentokohteita vaan jatkamme joustavaa operoimista matkustajavolyymien mukaisesti. Embraerit on tehty Finnairin reiteille ja mahdollisesti pitemmille reiteille tai kellonajoille, joilla matkustajamäärät eivät ole suurimmillaan. Airbus-lennot keskittyisivät aamuihin. Mahdollisia reittivaihtoehtoja on monia, Vehviläinen sanoi.














