Berliinin uusi lentokenttä viivästyy – pomolle potkut
Lentokentän teknisistä asioista vastaava johtaja Manfred Körtgen on saanut potkut viivästymisen vuoksi.
Berliinin pormestari Klaus Wovereit kertoi toimittajille torstaina, että hän jättää tehtävänsä kesäkuun alussa.
– Hän ei osannut tunnistaa, milloin asiat menivät huonompaan suuntaan, Wowereit perusteli.
Alun perin Brandenburgin kentän piti avautua kesäkuun kolmantena päivänä. Toukokuun alussa viranomaiset tiedottivat, että lentokentän avaaminen viivästyy kesän yli.
Uusi lentokenttä korvaa Tegelin ja Schönefeldin kentät. Molemmat lentokentät on rakennettu kylmän sodan aikana.
Päänsärkyä
lentoyhtiöille
Uuden kentän kolme suurinta lentoyhtiötä ovat Air Berlin, Lufthansa ja easyJet. Pormestari Wowereit vakuutti yhtiöiden tekevät kaikkensa, jotta ne voivat noudattaa jo sovittuja syksyn aikataulujaan.
Yhtiöt pyrkivät lentämään sovitut lentonsa Berliinin muilta kentiltä.
Esimerkiksi Lufthansa on suunnitellut avaavansa uuden Euroopan-liikenteen solmukohdan Berliiniin. Lufthansa aikookin vaatia korvauksia lentokentän viivästymisestä.
AirBerlin puolestaan suunnitteli kaukoliikenteen aloittamista uudelta kentältä. Yhtiön arvion mukaan se ei voi toteuttaa kaikkia talvelle aikataulutettuja kaukolentoja.
Lentokentän uusi johtaja Rainer Schwarz ei osannut arvioida uuden viivästyksen kustannuksia. Hän kertoo, että virallisia korvausvaatimuksia ei ole vielä pantu vireille.











