Kirjaudu ▼
 

TE: Norwegianin varoitus Finnairille: Alamme lentää halvalla Aasiaan

Lehtikuva
TE: Norwegianin varoitus Finnairille: Alamme lentää halvalla Aasiaan
Lentoyhtiö Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos sanoo Talouselämän haastattelussa, että yhtiö aikoo aloittaa lennot Tukholmasta Bangkokiin. Hän uskoo, että aasialaisella miehistöllä ja uudella koneella he pystyvät operoimaan 50 prosenttia halvemmalla kuin kilpailijat.
Taloussanomat
11.5.2012 10:21
87

Viimeistään nyt on Finnairin syytä olla todella huolissaan. Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos puhuu hurjia Talouselämän haastattelussa.

– Aloitamme kaukolennot ensin Tukholmasta Bangkokiin ja myöhemmin Oslosta New Yorkiin, hän sanoo.

01:50Osake
+3,64 %
2,85
+0,10

– Saatte nähdä, että lennot Thaimaahan hinnoitellaan niin houkutteleviksi, että sinne kannattaa lentää Helsingistä Tukholman kautta.

Houkuttelevaan hinnoitteluun yhtiö aikoo sillä, että reitille tulee uusi kone. Kjos kun sanoo, että "ainoa tapa tehdä tässä bisneksessä tulosta on lentää uusilla koneilla".

Taloustiedot

Uusien koneiden polttoainekulut voivat olla jopa 40 prosenttia pienemmät kuin noin kymmenen vuotta sitten käyttöönotettujen koneiden, hän sanoo. Ja silti Norwegianinkin kaikista kuluista polttoainekulut ovat lähes 40 prosenttia.

∇ Mainos ∇
Yritykset Finnair Norwegian
Ihmiset Björn Kjos
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (87)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tervetuloa Länsimainen yhtiö ja tervemenoa Finnair.
Bonusta pukkaa 11.5.2012 10:33

Anonyymi
Noniin! Go Norwegian! Finnair kyykkyyn!
-.- 11.5.2012 10:34

Anonyymi
Tervetuloa !
yes 11.5.2012 10:34

Anonyymi
Eu:ssa piti olla vapaata kilpailua ja monopolien poistua, miten on mahdollista että "kansalliset varkaamme lentoyhtiö" Finnair on ainoa, joka lentää Helsinki-Bangkok väliä suorana?

Hienoa, että että Norja, joka ei ole edes EU maa saa vapaasti kilpailla, tervetuloa halvat lennot!
Vehviläinen ja Saila 11.5.2012 10:36

Anonyymi
Kilpailuun on vastattava kilpailulla,jos siihen on kykyä.Muutoin käy,kuin Eurooppalaisille tehtaille.Suomi ja Finnair on pulassa,nykyinen palkka-ja hintataso on liikaa.
Hoikkapoika 11.5.2012 10:36

Anonyymi
Nyt tuli Finnair KOVA pähkinä purtavaksi.
Buhahhah 11.5.2012 10:37

Anonyymi
Hyvä nyt jo ruotsista saa lennon Thaimaahan n. 250?.
Suomesta 3+ kertaa kalliimpaa Finnair nitisee....
Hönö 11.5.2012 10:39

Anonyymi
Me on hävitty tää peli...
Työsuhdekämppä Bulev 11.5.2012 10:40

Anonyymi
Me on hävitty tää peli...
Mutku peli on vasta illalla...
Nimetön 11.5.2012 10:41

Anonyymi
Kaikki halpa on hyvää,eli uppoaa suomalaisiin ja aiheuttaa orgasmeja.Paitsi että tämä toimii toisin kuin halpajutskat yleensä.Finskille käy kylmät.
Uno"100K?" 11.5.2012 10:42
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä