Kirjaudu ▼
 

Heidi Hautala erottaa Finnairin hallituksen

Lehtikuva
Heidi Hautala erottaa Finnairin hallituksen
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr) sanoo mittansa täyttyneen lentoyhtiö Finnairin johtajuuskohusta. Hautala haluaa erottaa yhtiön hallituksesta kaikki palkitsemisjupakkaan osallistuneet jäsenet. Toimitusjohtaja Vehviläinen saa jatkaa.
Taloussanomat
15.3.2012 10:51
275

Taloussanomat seuraa omistajaohjausministeri Heidi Hautalan Helsingin Katajanokalla ulkoministeriön tiloissa pitämää Finnair-tiedotustilaisuutta.


11:25 Tiedotustilaisuus päättyy. Omistajaohjausministeri Heidi Hautala on kertonut haluavansa erottaa Finnairin nykyisestä hallituksesta kahta lukuunottamatta kaikki vanhat jäsenet. He eivät saa maaliskuun yhtiökokouksen jälkeen uusintapestiä tehtäviinsä.

Ministerin mielestä Finnairin uskottavuus on vaarassa, ja ainoastaan hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas ja jäsen Harri Kerminen pystyvät hänen mielestään jatkamaan hallituksessa.
Kummatkin ovat tulleet tehtäviinsä vuonna 2011, ja johtajiston palkitsemiskohuun johtaneet päätökset tehtiin jo vuonna 2009.

Hautala on pyytänyt Finnairin nimittämisvaliokuntaa etsimään uudet hallitusjäsenet pikaisesti. Seuraavan toimikauden hallitusjäsenet pitää valita yhtiökokouksessa 28.3., ja Veli Sundbäckia lukuunottamatta kaikki nykyiset hallitusjäsenet olivat aiemmin ilmoittaneet haluavansa jatkaa tehtävissään.

Taloustiedot

Hautalan mukaan erottamispäätös on poikkeuksellinen, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. Hänen mielestään hallitus on osoittanut palkitsemisratkaisuissaan kyvyttömyyttä tulkita Finnairissa vallitsevaa tilannetta oikein.

Nolot lähtöpassit saavissa hallitusjäsenissä on elinkeinoelämän keskeisiä vaikuttajia ja hallitusammattilaisia: Elina Björklund, Sigurdur Helgason, Satu Huber, Ursula Ranin sekä Veli Sundbäck.

Yksi jäsenistä ei ehdi saada potkuja: Valtio-omistajaa hallituksessa edustanut valtioneuvoston kanslian ylijohtaja Pekka Timonen eroaa Hautalan mukaan hallitusjäsenyydestä omasta pyynnöstään, eikä ole käytettävissä seuraavalle toimikaudelle.

Sen sijaan Finnairin toimiva johto, etenkin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen nauttivat edelleen valtio-omistajan luottamusta. Hautala toivoo uuden hallituksen tukevan Vehviläisen tärkeitä uudistushankkeita.



11.21. Hautala Taloussanomille: Olen informoinut tästä päätöksestäni myös pääministeriä.


11.20. Heidi Hautala: Vaikka kohu Finnairista on jatkunut kuukauden ajan, niin eilisillan tieto toimitusjohtajan saamasta ylimääräisestä rekrytointipalkkiosta oli liikaa. Yhtiö ei Hautalan mielestä kestä tällaisia paljastuksia enää hetkeäkään, vaan Finnairin uskottavuuden pelastamiseksi hallituksen vaihtaminen on välttämätöntä.  


11.18. Finnairin uusi hallitus voi halutessaan myöhemmin vaihtaa yhtiön toimitusjohtajaa, sanoo Hautala. Mutta tässä tilanteessa ei hänen mukaansa vielä arvioida hallituksen puheenjohtajan Harri Sailaksen ja Mika Vehviläisen asemaa, siihen palataan vasta kun poliisitutkinta Finnairin ja Ilmarisen asuntokaupoista valmistuu.


11.11. Finnairin hallituksessa valtion edustajana istunut ylijohtaja Pekka Timonen nauttii edelleen Hautalan luottamusta, huolimatta siitä että hän on ollut mukana monissa yhtiön kiistellyissä ratkaisuissa. Timonen on sanonut lähtevänsä Finnairin hallituksesta nyt omasta pyynnöstään

11.10. Hautalan mukaan hänen suuttumuksensa ei kohdistu yhtiön toimivaan johtoon: toimitusjohtaja Mika Vehviläinen on hänen mukaansa tehnyt hyvää työtä Finnairissa. Hautala sanoo, että Vehviläinen ansaitsee uudelta hallitukselta kaiken tuen yhtiön tarvitsemien uudistusten jatkamiseen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


11.08. Finnairin johtajiston palkkabonusten salaaminen on ollut vastuutonta, sanoo Hautala. Hän toivoo julkista keskustelua valtionyhtiöiden palkitsemistapojen avoimuudesta, ja yleisistä uudistustarpeista.


11.07. Ministeri Hautalan mielestä yhtiön hallitus on osoittanut vakavaa kyvyttömyyttä nähdä palkitsemisratkaisujen seurauksia, ja miltä palkitsemistavat ovat esimerkiksi säästötalkoisiin kannustetun henkilöstön kannalta näyttäneet.

11.05 Hautala: Finnairin hallituksessa voi jatkaa enää kaksi ihmistä: hallituksen puheenjohtaja, Ilmarisen Harri Sailas ja Kemiran Harri Kerminen, jotka eivät ole olleet tekemisissä vuoden 2009 palkkiopäätösten kanssa.

11.05 Tiedotustilaisuus alkaa. Heidi Hautalan mukaan Finnairin hallituksen vuonna 2009 toimitusjohtaja Mika Vehviläiselle myöntämä rekrytointipalkkio ei noudata valtionyhtiöltä vaadittavaa avoimuutta. Nykyinen hallitus ei enää nauti Hautalan luottamusta, ja hän haluaa vaihtaa hallituksen kokoonpanon lähes kokonaan. Hautala on antanut Finnairin nimitystoimikunnalle käskyn etsiä uudet hallitusjäsenet. Finnairin yhtiökokous on kahden viikon kuluttua, ja nykyiset hallitusjäsenet pitivät jatkopaikkaansa varmana.


10.50 Omistajaohjausministerin Heidi Hautalan (vihr) tiedotustilaisuus ulkoministeriön tiloissa Helsingin Katajanokalla on juuri alkamassa. Hautalan aamuyhdeksältä lähettämän kutsun mukaan tilaisuuden aiheena on valtiollisen lentoyhtiö Finnairin toiminta.

Tällä viikolla lentoyhtiön henkilöstöryhmät ovat arvostelleet voimakkaasti yhtiön johdon palkitsemistapoja. Samaan aikaan kun henkilökunta sopi erilaisista palkkasäästöistä, yhtiö maksoi viime vuoteen asti vaivihkaa ylimmälle johtajistolleen lisäbonuksia siitä, että nämä pysyivät töissä.

Yhtiön hallitusvaikuttajien mukaan lisäpalkkiot olivat tarpeen, koska pari vuotta sitten Finnairia uhannut johtajien joukkopako olisi ajanut yhtiön vieläkin pahempaan kriisiin.

Ministeri Hautala on aiemmin kommentoinut lähinnä Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntojärjestelyistä tehtävää poliisitutkintaa. Hautala sanoi viikko sitten pitävänsä hyvänä asiana, että Vehviläisen ja vakuutusyhtiö Ilmarisen työsuhdeasuntokaupat selvitetään kunnolla.

Pahasti tappiollisella Finnairilla on myös liiketoiminnan uudistustarpeita. Yhtiö haluaa keskittyä Aasian-liikenteeseen, ja on aiemmin kertonut etsivänsä kumppania Euroopan-lentojensa hoitamiseen.

 (Korjattu: Veli Sundbäck on ilmoittanut, ettei hän olisi ollut käytettävissä seuraavaan Finnairin hallitukseen. )

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (275)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 28
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hyvää hallintotapaa on noudatettu.
Vehviläinen jatkaa koska on korvaamaton.
Sailas jatkaa koska on korvaamaton.
Sundbäck jatkaa koska on korvaamaton.
Taxell jatkaa koska on korvaamaton.

Tässä tämä pähkinänkuoressa.

Ai niin, Hautala kyllä ymmärtää Finnairin työntekijöiden närkästyksen.
Nimetön 15.3.2012 11:00

Anonyymi
Mitta tuli viimeistään tänään täyteen kun luin, että Vehviläiselle maksettiin 180 000 euroa siitä, että hän allekirjoitti työsopimuksen.

Tähän mennessä saldo 650 000 euroa talokaupoista voittoa, 180 000 euroa työhontulosta, työssä pysymisestä lisää, palkka päälle ja normaalit bonukset.

Töihintulo aika 2010.

En yksinkertaisesti kestä enää.
MM 15.3.2012 11:01

Anonyymi
Tässä on puhekulttuurieroista kyse.

Kansa EI ole eliitin antamista esimerkeistä ja populistisesta painostuksesta huolimatta pannut moraalia viemäriin - ja hävytön laki ja maan tapa ei riitä kattamaan edes niitä kriittisimpiä elimiä...
hyväveljet istuvat t 15.3.2012 11:01

Anonyymi
Ai niin, Hautala kyllä ymmärtää Finnairin työntekijöiden närkästyksen.


Ja pelkkä ymmärrys riittää, ei tarvitse tehdä mitään. Case closed, go home.
ei tää nyt enää riit 15.3.2012 11:03

Anonyymi
Varmaan puolet palkkioista paljastamatta vielä.
wait and see 15.3.2012 11:04

Anonyymi
Olisi ennenkuulumatonta ja peräti näkymätöntä, ellei tätä painettaisi villaisella ja kaupantekijäisinä kiellettäisi penkomasta muita yhtiöitä, joilla on vähääkään tekemistä valtion kanssa tukiaisten kauttakaan.
pipo päälle 15.3.2012 11:04

Anonyymi
Tän päivän Hesarissa kirjoitus Dubaissa toimivalta suomalaiselta tj:ltä Finnairjupakasta.

Täyttä asiaa kaveri kirjoittaa yhteiskuntavastuusta ja miten Finnair sitä vääristyneesti ammentaa.
joku sentään kartall 15.3.2012 11:04

Anonyymi
Ilmarinen kuppaa sairaitten rahoja ja jakaa niitä valtionyhtiöiden johtoportaaseen. Tutkikaas sitä.
Nimetön 15.3.2012 11:05

Anonyymi
Jos kannustinpalkkioita pitää yhtiössä, minkä omistaa edelleen suurimmalta osaltaa valtion jakaa niin silloin näillä kannustinpalkkion saaneilla ei ole motivaatiota sitoutua yhtiöön muutakuin raha. Yksityiset yhtiöt eivät näin leväperäisesti huonoina aikoin ajaa penniäkään vaan bobukset perustuvat tulokseen. Valtionyhtiössä eletään kuin pellossa ja korruptio jyllää pikkupiireissä. Jos palkka ei riitä niin silloin on väärät ihmiset kysymyksessä. Nyt pitäisi irtisanoa hallitus tehtävästään ja palkata täysin uusi.
Kansalainen, joka ma 15.3.2012 11:05

Anonyymi
Taxell, tuo suhmuran santra.
parhain hyvistä pos 15.3.2012 11:05
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 28
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä